perjantai 22. syyskuuta 2017

BodyBoom

BodyBoom-kuorinnat ovat useammassakin blogissa näkyneet ja monet meistä pääsivät tuotetta kokeilemaan myös heinäkuun Bette Boxin myötä, itselleni sain pari lisätuotetta myös elokuisesta miitistä ja näihin kolmeen pussukkaan tutustuttuani ajattelin myös teille hieman fiiliksiäni tuotteista kirjoitella..


Ensinnäkin mikäli tuote on jollekulle täysin uppo-outo; kyseessä on siis kahvikuorinta, joka onkin tällä hetkellä todella IN kun huomioi kuinka monelta merkiltä näitä on markkinoille tullut. Miksi kahvi on sitten niin IN? Monethan meistä rakastavat nauttia sitä sisäisesti, mutta myös ulkoisesti tällä on omat hyötynsä. Kahvikuorinta auttaa selluliittia ja venymäarpia vastaan, kosteuttaa ja pehmentää ihoa, tasoittaa epätasaista ihonsävyä sekä ehkäisee ihon ennenaikaista ikääntymistä. Vaikket sisäisesti kahvia rakastaisikaan nauttia niin ei tuotetta kannata silti tyrmätä. :)


BodyBoom-kuorintoja löytyy useassa eri tuoksussa (original, banaani, greippi, kookos, mango, mansikka, minttu) ja hintaa 200g pussukalla on 18,90€. Itselleni tuote saapui mansikan, mintun ja kookoksen tuoksuisena - ja tokihan korkkasin kaikki auki, että sain tuoksut tuoksuteltua :D Jokainen näistä omistani tuoksuu herkulliselta ja itse ainakin selkeästi erotan mikä tuoksu mikäkin on.


Kuten pussimaisesta säilytyksestä voi ajatella niin tuotehan on tosiaan murumaisessa olomuodossa ja melkeinpä kannattaa jokin apuväline (esim. lusikka) olla käytössä, jolla tuotetta käteen käyttöä varten kauhoo. Ihon kannattaa olla kostutettu kun kuorintaa käytät, muutoin käyttö tapahtuu kuten normaali vartalonkuorinta.


Iho tuntuu kuorinnan jälkeen ihanan pehmoiselta ja kosteutetulta - tämä kannattaa ehdottomasti jättää viimeseksi vaiheeksi suihkussa ja huuhdella vain pois, ei-niin-kuivaihoinen ei välttämättä vartalolleen enää muuta kosteutusta tarvitsekaan ja itsellenikin on selkeästi hieman kevyempi voide riittänyt.


Hieman sotkuista puuhaa, mutta aivan ihana hemmotteluhetki <3 Odotan kovasti, että vatsani leikkaushaava paranee kunnolla ja pääsen koko vartaloa hemmottelemaan tällä kuorinnalla uudemman kerran.


Joko sinä olet BodyBoom-kuorintoihin tai muihin kahvikuorintoihin tutustunut?


*)pr-näyte

9 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihanan kuuloinen tuote! Kahvi ei ihan kahvina mulle uppoa, mutta rakastan sen tuoksua kuitenkin!

    VastaaPoista
  2. Nämä on tosi ihania kuorintoja :) mullakin on muutamaa eri "makua" joten pääsee testailemaan paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan sattuivat kaikki erilaisia niin saa useamman tuoksuista testailla :)

      Poista
  3. Kokeilin originalia ja musta tää oli tylsä jo rakenteeltaan verrattuna Optiatin kuorintaan.
    Ehkä pitäis antaa uus mahdollisuus jollekin tuoksuvalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä ehkä hieman hankalampi käytössä kun ei ole valmiiksi voidemaisessa muodossa. Itse ennen levitystä lisäsin muutaman pisaran vettä kämmenelle tuotteen sekaan, että sain tämän hieman ehkä helpommin levitettäväksi :)

      Poista
  4. Mulla ei ole mikään kuorinta auttanut selluliitteihin :D Tätä tosin en ole kokeillut ja ehkä muhkurat muutenkin vaatisi pitkäjänteisempää rakeilla jynssäämistä - ja jotain muitakin keinoja, haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selluliitit tosiaan vaativat todella pitkäjänteistä hoitoa eikä vartalonkuorinta yksistään näitä poista; kuivahieronta päivittäin tehtynä on oman kuulemani mukaan yksi tehokkaimmista keinoista :)

      Poista
  5. Näissä kivaa on nuo pussukat, tykkään sarjan visuaalisesta ilmeestä. :) Kivaa viikkistä Mira <3

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat