perjantai 2. kesäkuuta 2017

Gelée Douceur Démaquillante

Syyskuun Jolie Boxin mukana saapui puhdistustuote, jonka olen kunnolla vasta äskettäin saanut käyttööni..




Koostumus on geelimäistä ja sopii kaikille ihotyypeille. Poistaa myös silmämeikin hellävaraisesti ja misellimäisen koostumuksensa vuoksi tätä ei välttämättä tarvitsisi pestä pois - lienee itsestään selvää, että minä tästä huolimatta huuhdon tuotteen kunnolla iholta pois. 

Sisältää kuollutta ja vaurioitunutta ihosolukkoa poistavaa papaijaa, ihohuokosia supistavaa ja antiseptista sitruuna sekä puhdistavaa, suojaa ja kosteuttavaa merilevää. Tuote on alkoholiton ja vegaaninen.


Tuotteessa on mieto ja miellyttävä tuoksu. Olen käyttänyt tätä 2-vaiheen puhdistuksena ja on tässä toiminut erinomaisesti - välttämättä aivan paksuinta meikkiä tällä ei saisi yksinään poistettua ja itse nyt muutoinkin olen vannoutunut monivaiheisen puhdistuksen (ja kosteutuksen :D) kannattaja.

Tuote vaikutti ehkä jopa hieman tylsältä tullessaan boxin mukana ja ehkäpä juuri sen vuoksi on jäänyt itselläni käyttöönottamatta kunnolla. Nyt kuitenkin olen tuotteeseen käytössä melkoisesti mieltänyt. Hinta tuntuu kohtuullisen arvokkaalta, mutta toisaalta tämä on kyllä yllättävänkin riittoisaa - kuviin olen turauttanut tuotetta useammankin käyttökerran verran esille.


Oletko sinä tehnyt tuttavuutta Iroisien tuotteiden kanssa? Onko puhdistustuotteissa muut kuin vesimäiset misellipuhdistustuotteet tulleet sinulle tutuksi?

4 kommenttia:

  1. Ihan täysin vieras merkki on, mutta kuulostaa kiehtovalta. :) Ihanaa viikkistä Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne - toivottavasti aurinko löytäisi tänne viikonlopun aikana <3

      Poista
  2. Mä tykkään tästä hirmuisesti, tiedän ton tunteen, että tää vaikuttaa aluksi tylsältä, mutta tää onkin tuote joka koukuttaa vasta pidemmässä juoksussa. :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat