maanantai 8. toukokuuta 2017

Egyptin taikaa

Monitoimivoiteet ovat tuoteryhmä, joka ei välttämättä ole aivan lähinnä sydäntäni. Tästä huolimatta olin mielenkiinnolla lueskellut eräästä (Suomen markkinoilla) uudesta monitoimivoiteesta ja kun tuli tilaisuus saada se testiin niin en aikaillut sekuntiakaan.


Egyptian Magic (ovh 39,95€/59ml)
Linkitän nyt Ruohonjuuren sivuille, koska se oli ensimmäinen voiteen myyntipaikka Suomessa. Nyt alkaa jo monista muistakin verkkokaupoista löytymään kuten Cosmeryalta. 


Tätä ihmevoidetta voi käyttää mm. meikinpoistossa, kasvovoiteena, meikinpohjustajana, kasvonaamiona, silmänympärysvoiteena yms. melkeinpä voisi sanoa, että oma mielikuvitus vain on rajana :D Myös julkkisten kuten Madonnan ja Cameron Diazin sanotaan ylistäneen tätä ihmesalvaa (itse hieman skeptisesti suurten tähtien ylistyksiin suhtaudun, koska hyvin pitkälti heidän ylistyksensä taitavat kuitenkin ostettuja olla!?).


Kuten huomaatte niin ensimmäisen kuvan maltoin ottaa ennen testailuja, mutta seuraaviin kuviin purkista onkin kahmaistu aimo määrä tuotetta testiin :D 

Voiteen raaka-aineet ovat samoja mitä kerrotaan Kleopatran aikanaan käyttäneen ihonhoidossaan - tästä siis arvatenkin nimikin juontaa juurensa. Raaka-aineet ovat luonnollista alkuperää ja voide sisältää mm. hunajaa, kuningatarhyytelöä, propolista, siitepölyä, mehiläisvahaa ja oliiviöljyä.


Koostumukseltaan tämä on vahamaista, ehkä hieman vaselinimaiseksi kuvattavaa, mutta sulaa iholle levitettäessä. Itse olen testannut tätä tähän mennessä meikinpoistossa ja kasvovoiteena niin yöksi kuin meikin allekin sekä silmänympärysvoiteena. Meikinpoistossa toimii erinomaisesti; sain tällä helposti myös melko voimakkaan silmämeikinpoistettua. (Huom. Kaverina kannattaa olla esim. konjac sponge, koska tämä ei liukene veteen.) Kuivaihoiset varmasti pitävät tunnusta minkä tämä jättää meikinpoiston jälkeen iholle, itse tyypilliseen tapaani käytin vielä kakkosvaiheen puhdistuksen perään saadakseni kaikki meikkijäämät varmuudella pois. Kasvovoiteena ja silmänympärysvoiteena tämä toimii oikein mainiosti, ei jätä hirmuisen tahmaista tuntemusta jos ei liikaa annostele iholle. Kaikista yllättävin oli ehkä tämän toimivuus meikin alla; kerrassaan loistava tuote tähän mitä en todellakaan koostumuksen perusteella olisi uskonut.

Testailuni tulevat tämän kanssa vielä jatkumaan, mutta kokonaisuudessaan tämä mielenkiintoinen ihmesalva osoittautui hyvinkin positiiviseksi yllätykseksi. Kannattaa ehdottomasti käydä tuotetta livenä hipelöimässä mikäli siihen mahdollisuus tulee ja/tai tilata itselleen testiin - en usko, että tulet pettymään tämän kanssa :)


Oletko sinä ehtinyt tutustua tähän ihmesalvaan?


*)pr-näyte

6 kommenttia:

  1. Hah, meillä oli näiden kanssa hauska ajoitus. Muuten tää on täydellinen, mutta oma nenä ei ole kovin ihastunut tuoksuun, jota kuvailinkin tympeäksi, koska sitä se on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se on sen verran mieto etten itse siihen edes oikein kiinnittänyt huomiota :D

      Poista
  2. Heheh ja minä olen ajastanut postauksen huomiselle :) eli tykkäsin, on just hyvä monikäyttöinen tuote!

    VastaaPoista
  3. Mullakin on tätmä testissä, taitaakin olla ihan hyvä ajoittaa mahdollista postausta parin viikon päähän :D :D Mutta olen tykännyt, mitä olen ehtinyt testailla ^_^ Huulivoiteena tämä on kiva :) Täytyypä testata, miten tämä toimisi mulla meikinpohjustajana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näitä tulee hieman ryppäissä kun useampi saanut yhtä aikaa saman tuotteen testiin :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

THIS OR THAT - valitse kahdesta vaihtoehdosta

Nappasin Valokuvaajan silmin -blogista itselleni vastattavaksi hauskan kyselyn: Suihku aamulla vai illalla ? Mies meillä taas päinvasto...

Luetuimmat