sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Bernerin bloggaajapäivä + Helsingin reissu

Sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa kutsun osallistua mukaan varmaan yhteen kaikista suosituimmista bloggaajatapahtumista; Bernerin bloggaajapäivään. Kutsu tuli onneksi myös sen verran hyvissä ajoin, että sain järjestettyä töistä vapaata ja eikun nokka kohti Helsinkiä.. Täältä kaukaa idästä ei olekaan aivan niin yksinkertaista lähteä matkaamaan pääkaupunkiseudulle; junassa saa reilut 4h suuntaansa istua ennenkuin on perillä. Onneksi sain reissukaveriksi mukaan ihanan Marian <3

Heti ensimmäisenä Helsinkiin päästyämme suuntasimme sushille Hanko Sushiin - itsehän olin sushia himoinnut jo reilun vuoden ajan, mutta en ollut sitä saanut koska ensinnäkään Joensuussa ei tällä hetkellä sushi-ravintolaa ole (käsittämätöntä!) ja toisekseen niinä harvoina kertoina kun Helsingissä vierailun, ei matkaseuralaiset sushista innostuneet. Mutta hyvää kannattaa odottaa ;)


Saatuamme vatsaamme täytettä suuntasimme Kicksiin moikkaamaan Annieta, jonka käsittelyyn Maria pääsi - itsekin sain siinä sivussa sitten huulille jotain aikas erilaista:


Huulilleni pääsi Smashboxin päheä mattapuna - harmi kun en tätä tarkemmin tullut itselleni ylös laittaneeksi. Puna pysyi nimittäin huulilla mielettömän hyvin siistinä useamman tunnin ajan - vaikka välillä hieman söin ja joinkin. Meikkaustuokion jälkeen olikin sitten aika suunnata tuonne Bernerin tapahtumaan - mihin päästyä olinkin itse aivan pää pyörällä.. 


Tapahtuma oli kerta kaikkisen ihana ja loistavasti järjestetty - ja tietysti yksi parhaista asioista oli päästä livenä tapaamaan monia blogikollegoita kuten esim. ihana Tiia ja Marjo, joiden tapaamista melkein jopa jännitin xD  Pääsin myös ihanan Meikkipää-Riian käsittelyyn, joka loihti minulle ihanan kiharakampauksen:


Jatkoimme vielä pienellä porukalla tapahtuman jälkeen kahville, josta sitten Lushin kautta suuntasin hotellille - itsehän päätin laittaa tällä reissulla elämän risaiseksi ja varasin huoneen Sokos Hotel Vaakunasta jo ihan hotellin loistavan sijainnin perusteella.


Seuraavana päivänä shoppailimme vielä Marian kanssa Helsingissä hullunlailla (tai no itselläni jäi ostokset hyvinkin minimalistiseksi, mutta askeleita tulikin sitten senkin edestä) ja lähdimme sitten puuduttamaan takalistojamme junavaunussa takaisin kotiinpäin.

Kerta kaikkisen ihana reissu ja vaikkei mikään halpa matka kaikkinensa ollutkaan niin ihan ehdottomasti jokaisen sentin arvoinen <3 Bernerin tapahtumasta saimme ison kassin tuotteita kotiin viemisiksi, joita tuleekin blogin puolella näkymään kun olen kunnolla ehtinyt testailla. :)


Onko sinulla ollut viime aikoina joku reissu/tapahtuma, jota olet odottanut kuin kuuta nousevaa?

10 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen reissu! Harmi kun täältä on tosiaan vaikea lähteä pitkän matkan takia. Hankala myöskin saada eläimille hoitajia..Matkuksesta saa sushia mutta kyllä se itseltä jäisi syömättä, ei vaan ei...raakaa kalaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkukseenkin on kuitenkin sen verran matkaa ettei siellä ole tullut käytyä viime vuoden MUS-miitin jälkeen - ja sattuuko sitten reissukaveriksi sellainen joka haluaa sushille :D

      Poista
    2. Siis mitä, mite nyt joensuusta ei saa sushia! Oon ite sieltä kotosin vaikka oonki kohta 15v muualla asunu ja kyllä sieltä sillon sai!

      Poista
    3. Tarkoitat varmaankin sitä kävelykadulla ollut paikkaa? En nyt muista koska se lopetti toimintansa mutta mikäli sen lisäksi on toinen sushipaikka niin minulta on kyllä mennyt täysin ja totaalisesti ohi :D

      Poista
  2. Mukava reissu, en oo tuollaisesta tapahtumasta kuullutkaan joten mielelläni oottelen postausta tuliaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaankaan mitään yhteistä koontipostausta tee saamistani tuotteista vaan ne sitten ripotellen tulevat ulos :) (Lushin tuotteista kerkesinkin jo kyllä postailla: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/05/lushin-tuoksuista-aitienpaivaa.html & https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/05/sakura.html+ Isadoran chromesta: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/05/chrome-nails.html) ja ostokseni eivät sisältäneet kosmetiikkaa ja olivat muutoinkin pienet, joten eivät tule täällä näkymään (en usko, että alusvaateostokseni välttämättä blogiani aktiivisesti seuraavia niinkään kiinnostaisi xD)

      Poista
  3. Ihana päivä, jolloin vihdoin sain tavata sinut ja olet ihan yhtä ihana livenä, kuin blogissasi ja kaikissa kommenteissa ja niin kaunis <3 Sydämellistä sunnuntaita Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nähdään tässä joskus vielä niin, että ehditään enemmänkin juttelemaan :) Ihanaa sunnuntai-iltaa myös sinne <3

      Poista
  4. Minä muuten tunnistin sut vasta viiveellä, välillä on pitkät piuhat :D No mutta ens kerralla sitten täytyy päästä moikkausetäisyydelle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä ettei ihan kaikkea ehtinyt siinä hetkessä rekisteröimään xD

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat