sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Camouflage

Essencen meikkipohjatuotteista itselläni ei ole aikaisemmin kovinkaan laajasti tuotteita ollut käytössä, joten mielenkiinnolla lähdin tuotteita testaamaan, varsinkin kun sain aika hyvän satsin testiin:


Meikkivoide, peiteaine, meikkipuuteri, highlighter ja poskipuna.


Aloitetaan meikkivoiteesta:
 Kyseessä on peittävä meikkivoide, jonka luvataan peittävän ihonvirheet täydellisesti ja jättävän luonnollisen mattapinnan. 
Itselleni tuote tuli vaaleimmassa sävyssä, mutta kuten swatchauksista jäljempänä huomaatte, ei tämä ehkä aivan kaikista kalpeanaamaisimman sävy ole.


Valoa heijastava, vahvan peiton antava peitevoide.
Itse en tätä ehkä mitenkään superpeittäväksi koe, mutta toimii kuitenkin ihan siten kuten pitääkin. En välttämättä tuosta sienimäisestä päästä kyllä niin välitä..



Voidemainen meikkipohja muuttuu iholla puuterimaiseksi.
Sävyltään tämä on kyllä ehdottomasti parempi kuin tuo meikkivoide vaikka periaatteessa näiden samaa sävyä pitäisikin olla..


Kolmen värin korostuspaletti.
Valitettavasti sävyistä itse koen vain yhden käyttööni sopivaksi (keskimmäinen sävy), joten tälle paletille ei käyttöä minulla ole. 


Yllä olevassa swatchauskuvassa tuotteet esitellyssä järjestyksessä;
meikkivoide, peitevoide, meikkipuuteri, highlighter-paletti (kolme sävyä), poskipuna.


Raikkaan koralliin vivahtavan sävyinen poskipuna.
Kaunis sävy ja pigmenttiäkin tässä on varsin mukavasti.


Kokonaisuudessaan hinta huomioiden suorastaan loistavia tuotteita vaikkeivat kaikki minun tarpeisiini sopivia olekaan; meikkivoide on liian tumma, kiinteä meikkivoide on koostumuksensa vuoksi sellainen mitä itselläni ei oikein tule käytettyä ja highlighter-paletista ihastuin itse vain keskimmäiseen sävyyn. Jos et ole aivan näin kalvakka ihonsävyltäsi kuin minä, kannattaa nämä tuotteet käydä katsastamassa :)

Essencen tuotteita löytyy niin verkkokaupoista (kuten Pretty.fi mihin linkkaukset olen nyt tehnyt - näistä en itse hyödy millään tavalla) sekä myymälöistä kuten Citymarket. Hinnalla mitään tuotteista ei ole missään nimessä pilattu, joten näiden kohdalla uskaltaakin lähteä kokeilemaan sen tarkemmin edes välttämättä etukäteen perehtymättä :)

Joko sinä olet löytänyt omia suosikkeja Essenceltä?


*)pr-näyte

10 kommenttia:

  1. Tuo highlighter paletti on kiva, samaten peiteaine <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitetuotteeseen olen itsekin tykästynyt enemmän käyttäessäni ja toinen suosikkini näistä on poskipuna. :)

      Poista
  2. Mie jotenkin nyt tipahdin kärryiltä. Puhut sekasin Camouflage 2-in-1 powder & makeupista, jota ei näy kuvissa ollenkaan ja joka on puuterinen tuote ja Get picture ready long lasting compact make-upista, joka kuvissa näkyy mutta väärän nimen alla.

    Itellä on molemmat, tuo Get picture ready hikoilee ihan kahjona on on ainakin paketin omalla sienellä mahdoton saada miun kuivaan naamaan siististi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset huomautuksesta, olin jostain kumman syystä nuo kaksi tuotetta sekoittanut keskenään - nyt korjasin postausta sen verran, että linkkauksen pitäisi olla oikea :D

      Poista
  3. Poskipuna on todella ihana, se on käytössä ahkerasti itsellä. Myös kasvopaletti on musta aika kiva tuote. Peitevoide ja meikkivoide ovat omaan makuun liian paksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencen poskipuniin pitää ehdottomasti tehdä lähempää tuttavuutta tämän perusteella :)

      Poista
  4. Essence lemppareita on kynsilakat ja top coatit, huulikiillot ja huulipunat. :) Ihanaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
  5. Mä oon kokeillut lähinnä meikkejä, just highlight tuotteita ostin ja niistä postasinkin :) Oon kyllä pääasiassa tykännyt tuotteista ja kun hinta ei päätä huimaa eli vaikka ostoolis huti niin ei jää harmittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Highlightereihin pitää ehdottomasti vielä lisää tuttavuutta tehdä :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat