sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Technic & W7

Sain mahdollisuuden valita muutamia tuotteita thebos-verkkokaupasta itselleni testiin ja yllätyksekseni mukaan oli lisätty myös pari ylimääräistä tuotetta - tälläiset yllärit ovat aina kivoja ;D 

 
Ensinnäkin verkkokaupasta voisin mainita sen, että mielestäni sivut toimivat hyvin ja koin näiden käytön kohtuullisen helpoksi - tuotteet on laitettu eri kategorioihin ja pystyt hakutuloksia järjestelemään eri vaihtoehtojen mukaan. Tilaaminen kokonaisuudessaan oli helppoa ja nopeaa. Myös paketti saapui todella nopeasti; alle viikossa. Paketti oli hieman osumaa saaneen näköinen (tästä en nyt tullut kuvaa ottaneeksi..), mutta kuitenkin ehjä. Tuotteet olivat myös pakattu sen verran hyvin etteivät pienestä tai vähän suuremmastakaan heittelystä olisi ottaneet itseensä :D


Koska tuotteita oli paketissa useita niin tänään keskitytään ylimääräisinä tulleisiin highlighterpalettiin ja aurinkopuuteriin sekä kulmakarvojen muotoiluterään, jonka itse mukaan valitsin.


Technic Strobe Kit Cream & Powder Highlighters (ovh 9,90€)


Sisältää nimensä mukaisesti kaksi voidemaista (vasemmalla puolella) ja kaksi puuterimaista highlighteria (oikealla puolella). Paletissa lukee "Bronze", joten voisi päätellä, että värivaihtoehtoja on olemassa ehkä mahdollisesti muitakin, mutta thebos:lta ei tällä hetkellä löydy valikoimista muita.

Swathaukset tulevat jäljempänä.


W7 The Bronzer Matte Compact (ovh 7,90€)


Tätä ei varmaan löydykään kuin tässä yhdessä sävyssä. Itse en ole oikein koskaan oppinut aurinkopuutereita käyttämään, yhtenä syynä varmaan oma kalmankalpea ihoni, johon useinkaan aurinkopuuterit eivät sävynsä puolesta sovi, tämäkin näyttää pannussa melko tummalta..


..ja niin myös kyllä swatchatessakin. Swatchasin käteen vasemmalle voidemaiset Technic highlighter (ensin ylempi ja sitten alempi), tätä seuraa puuterimaiset highlighterit (ylempi ja alempi) ja viimeisenä aurinkopuuteri.


Voidemaisten highlightereiden sävyt ovat oikein kauniit, puuterimaiset saattavat aavistuksen liian tummaksi ihollani mennä, mutta pitää vielä testata. Aurinkopuuteri taitaa olla auttamatta liian tumma vaikka kuinka helläkätisesti tätä yrittäisikin käyttää.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä tänään esittelen valitsemani Twinkle Eye Brow Shaper (Razor) (ovh 1,90€). Tiedän tämän kuuluvan osalla ihan vakinaiseen käyttöön, mutta uskokaa tai älkää mutten itse ole tainnut koskaan tälläistä käyttää saati omistaa :D Jotenkin olen kokenut työläämmäksi tällaisella käydä läpi kulmakarvoja kuin pinseteillä, mutta kokeillaan. Itse en tätä itseasiassa vielä kasvojen lähelle ole uskaltanut viedä - onko teillä vinkkejä kuinka tätä kannattaisi käyttää saadakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen? :D


Onko thebos ja/tai tuotteet tuttuja?


*)pr-näyte /sis.mainoslinkin

14 kommenttia:

  1. Koodilla NEWIN saa koko ostoskorin arvosta -30% :)

    VastaaPoista
  2. Herrajumala tuota vekotinta uskaltaisi kasvojen lähelle viedä...lähtisi ne viimeisetki olemattomat kulakarvat kävelemään :D thebos on tuttu , itsekin joskus tehnyt yhteistyötä ja taisipa tuo värikäs paletti olla mullakin :)

    VastaaPoista
  3. Ei ole tuttu. Amerikkalaiset taitaa ajalla tolla viimeisellä härpäkkeellä usein myös kasvokarvojaan, mulla on ollut joskus tuollainen ja itse koin, että se on turvallinen, ei sillä haavoja tullut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ehkä viitsi lähteä kasvojen karvoja ajelemaan ainakaan isommalta alueelta kun siitä tulee sitten kierre ja pitää jatkuvasti olla ajelemassa :/

      Poista
  4. Tuosta shaperista odotan lisätietoja kunhan olet testannut, itse en ehkä uskaltaisi moista käyttää!Kulmien nyppiminen on niin helppoa :)

    VastaaPoista
  5. Yläasteella tuo vekotin tuli tutuksi, ikävä kyllä. Siitä alkoi 10vuotta kestänyt operaatio ja nyt olen tyytyväinen taas kulmiini:D kaveri alkoi ohentamaan mun kulmiani tällä vehkeellä ja loppujen lopuksi pyydettiin sisko apuun jotta saataisiin edes sinne päin samanlaiset kulmat. Mulla oli luonnostaan todella tuuheat, tummat ja paksut kulmat, mutta tapahtuman jälkeen ei ilman kulmien laittamista ole voinut olla vuosiin. :S

    VastaaPoista
  6. Ooh tuollaisen kulmakarvahommelin minäkin tarvitsen. :) Kivaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
  7. Miulla on Iberon kulmakarvahommeli ja tuossahan tuo paketissaan vielä nököttää :'D Itsellä tosin riski on pieni, kun kulmat on muutenkin vaaleat eikä niitä näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole tuota edelleenkään uskaltanut korkata testiin :D

      Poista
  8. Jänniä tuotteita! :) Mulla on technicistä vähän sellainen kuva, että tuotteet voi olla aikalailla millaista vaan laatua. Jonkun kynsilakan takia sain kammon kun oli niin karmeaa kuraa! :D Mutta yhden luomiväripaletin taas totesin yllättävän päteväksi.

    Ja tuollainen teräkin mulla on ollut (nyt jo vissiin hukassa) mutta aika turha se oli! Kyllä pinsetit on paremmat :D Mutta sen verran on sanottava, että taitava olet jos sillä saat haavoja aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilinkin terää sen verran ettei tosiaan superterävältä vaikuta :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat