keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Mitä kuuluu pannuprojektille?

Olisiko jälleen aika vilkaista mikä on pannuprojektin tilanne? Aiemmat postaukset aiheeseen liittyen löytyy tyhjennysprojekti-tunnisteen alta ja viimeksihän olen tilannetta päivittänyt joulukuussa, jolloin projektituotteiksi lähti tämä kavalkadi:


Tuotteista puolet eli viisi kappaletta on loppunut tai joihin olen kyllästynyt ja laittanut kiertoon eli jäljellä on 3x huulipuna, huultenkuorinta (joka kyllä alkaa olla niin vanha, että pitäisi ehdottomasti harkita tämän heittämistä pois..) sekä korostus- ja varjostuspuikko. Huulipunia olen aina silloin tällöin käyttänyt, mutta näissä ei kyllä pahemmin kulumista ole edelleenkään havaittavissa. Huultenkuorintakin tuntuu iäsyyden kestävältä vaikka yritän parhaani mukaan muistaa senkin käytön. Korostus- ja varjostuspuikon käyttö on aikalailla kokonaan unohtunut ja pohdinkin jo välillä pitäisikö siitä luopua - toisaalta hyvä kyllä varjostusväri löytyä myös muussa kuin puuterisessa muodossa. Pitäisi siis vain yksinkertaisesti ottaa itseään niskasta kiinni näiden käytön suhteen.
Ettei projekti tyssää tähän niin valitaan lisäksi uusia tuotteita mukaan tehokulutukseen/kulutuksen seurantaan ja tältä näyttää siis tällä hetkellä pannuprojektini:


(kuvat otettu maaliskuun alussa)

Eli aiemmasta jääneen viisikon lisäksi joukkoon lähtee mukaan:
Weleda Jardin de Vie Agrume EdP 50ml *
Shela's Base Coat *
NYX Blush Taupe
Benecos Natural Eyeshadow Fairytale
Stagecolor HD Finishing Powder 769 Neutral *

Katsotaan saanko tässä minkälaista kulumista aikaiseksi, huulikuorinta varmasti ainakin lähtee vaihtoon ennen seuraavaa päivitystä.. :D


Joko olet innostunut laittamaan alulle oman pannuprojektisi? :D
*)pr-näyte

5 kommenttia:

  1. Mie sain tuon samaisen huulikuorinnan loppumaan reilu kk sitten. Kyllä vaan oli riittoisa tapaus! Parasta ennen päiväyshän siinä oli 12/2014, mutta eipä siinä mikään muuttunut. Ja käytin sitä melkein päivittäin :D

    VastaaPoista
  2. Hyvin edistyt. Huulipunat on tosi vaikea kuluttaa loppuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nekin voi olla aika ikuisuusprojekti, vaikkakin olen tällä viikolla töissä käyttänyt pelkästään huulipunaa - ehkä mä vihdoinkin alan oppia :)

      Poista
  3. Hyvin haastavaa tuo pannuilu, itsellä on vaan kaksi luomiväriä ja aurinkopuuteri pannuna. Zemppiä pannutteluun <3

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat