tiistai 28. maaliskuuta 2017

Konjac

Aina silloin tällöin löytyy sellaisia tuotteita, joita ilman ei enää sitten osaakaan olla - yksi tällaisista tuotteista on konjac-sieni, josta olen aikaisemminkin kirjoitellut, mutta koska tuote on niin super niin tätä ehdottomasti pitää aika ajoin nostaa uudelleen esille. Varsinkin kun sain setin useammanlaisia sieniä testattavakseni - tähän mennessä olen itse siinä perinteisessä valkeassa sienessä pysytellyt ja testaillut eri merkeiltä sieniä, tällä kertaa esittelyssä olevat ovat niin aitoja ja alkuperäisiä.


Testipaketin olen saanut osittain Beauty Pop Up -verkkokaupasta ja muutama näistä saapui minulle PR-toimiston kautta. Itselleni testiin tuli:


Vartalolle tarkoitettu Loofah oli itselleni uusi tuttavuus. Olen kylläkin melkoisen laiska käyttämään vartalon pesussa ylimääräisiä välineitä, mutta tämä tuntui todella ihanalta ja kyllähän näitä sieniä käyttämällä suihkugeelistä saa aivan mielettömän ihanan vaahdon aikaiseksi. Voi olla, että tämä jatkossa kuitenkin jää enemmän mieheni käyttöön, joka muutenkin käyttää pesusientä suihkussa.


Angel Cloth on hellävarainen, kaikille ihotyypeille sopiva puhdistusliina. Alkuun ajattelin, että tämä pysyy tuossa muodossaan jossain määrin myös jatkossa, mutta..


..tämä onkin ihan puhdistusliina :D Materiaali vaikuttaa samanlaiselta kuin muissakin konjac-tuotteissa, mutta toki ohuutensa vuoksi on hieman erilainen käytössä. Itse ehkä enemmän kallistun noiden perinteisten konjac-sienten kannalle, mutta kyllä tämäkin toimii mainiosti niin meikinpuhdistuksen apurina kuin poistamaan naamioita kasvoilta.


Itse en kovinkaan suuria eroja huomannut eri ihotyypeille tarkoitettujen sienten välillä, mutta se mikä kannattaa muistaa on, että vaihdat sienen tarpeeksi usein uuteen. Itse yritän pitää muistisääntönä sen, että kun sienen kostutus alkaa kestää pidempään niin on aika siirtyä uuteen.

Jos et ole jo konjac-sientä kokeillut niin viimeistään nyt kannattaa tilanne korjata! Itselläni nämä ovat jo pidemmän aikaa vakiokäytössä olleet enkä taatusti näistä jatkossakaan tule kovinkaan herkästi luopumaan :D


Mikä on sinun suhteesi konjac-sieniin?


*)pr-näyte

6 kommenttia:

  1. Argh. Kuulun juuri niihin jotka ei ymmärrä tota hypetystä. Mulla on sekä kasvosieni että vartalosieni, mutta en saa niistä mitään extraa irti. Vartalosienen ostin kun se vaikutti kivan pieneltä eikä sellasesta jättiläiseltä niin ku normaalit sienet, mut sit se onki vähän liian pieni käteen. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta nuo kasvosienet helpottaa meikin ja naamioiden poistoa huomattavasti, vartalonpesuun sientä en ole oikein koskaan oppinut käyttämään - harjoittelukysymys varmaan tämäkin..

      Poista
  2. Miten nämä sopii kuivalle ja herkälle iholle? Olen välttänyt kaikenlaista ylimääräistä hinkkaamista, mutta kiinnostaisi kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen varmaankin saa selville vain kokeilemalla. Toki jos iho on todella kosketusherkkä niin voi tämäkin sitä ärsyttää. Omaa ihoani ei ole ärsyttänyt vaikka useana iltana viikossa käytänkin.

      Poista
  3. Mulla kaapissa tuo Angel, ehkä pitäisi kokeilla, vähän mietin, että tuntuuko käytössä liian "haperolta". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ehkä jonkinlaista jämäkkyyttä tuohon liinaan kaipaisin lisää, esim. Sensain liina on siinä suhteessa enemmän minun makuuni..

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat