maanantai 23. tammikuuta 2017

kosmetiikkajemmani-kooste

Aloin pähkäillä mikä voisi olla seuraava aihe kosmetiikkajemmani-postaussarjan jatkoksi, mistä nousi ajatus, että voisin tehdä koontipostauksen tähän mennessä läpi käymistäni alueista. Näitä pitää toki jossain vaiheessa lähteä päivittämäänkin, koska aika paljon muutoksia tapahtunut, mutta jos ensin yrittäisin mahdollisimman pitkälti käydä tuotteeni lävitse edes kertaalleen.. Toivottavasti tekin koette nämä postaukset antoisiksi :)

Aika paljon olenkin jo ehtinyt käydä lävitse. Se mistä kaikki sai alkunsa:

Yllä olevassa kuvassa ei ole kaikki syksyn 2015 käytössä olleet meikkivoiteet kun pari taisi unohtua kuvasta :D Tämän saralla on melkoisesti muutosta tapahtunut eikä tällöin käytöstä olleista meikkivoiteista minulta löydy kuin enää pari käytöstä eli tässä olisi ehdottomasti päivittämisen paikka.

Osan tuotteista jouduin jakamaan useammalle postaukselle, koska tuotteita löytyi niin mielettömän suuri määrä käytöstä:

Tässä sarjassa mukana toki myös kaikki huulivoiteetkin, joita tällaiselta huulirasva-addiktilta melkoinen kasa löytyy :D (tällä hetkellä tosin sekin alkaa olla jo kohtuullinen ja pitää kohta alkaa harkita sen saralla lisähankintojakin..)

Myöskään silmämeikkikynät eivät yhteen osaan mahtuneet - tai lähinnä jatkoin sarjaa lisähankintojeni merkeissä vielä toisella osalla:

Tämän osa-alueen kohdalla taidan joutua myöntämään, että kynien määrä lienee nyt jopa suurempi kuin mitä tässä vaikka olenkin jonkin verran inventaariota tehnyt :D Ja nyt huomasinkin, että tässä olen tosiaan vain kynät esitellyt; erilaiset eyelinerit ovat esittelemättä.


Viime toukokuinen postaus. Inventaariota olen tässäkin tehnyt ja uusia hankintojakin sitten menneiden tilalle tullut :D


Nämä teitä olivatkin viime huhtikuussa melkoisasti kiinnostaneet ja kukapa sitä hehkua ei ihollensa haluaisi ;D Tässäkin pientä muutosta ehtinyt tapahtua..


Viime kesänä esittelin myös melkoisen kavalkadin aurinkosuojatuotteita, näitähän ei viime kesänä(kään) ylettömästi tarvinnut.. Onneksi osa on painepakkauksissa, joissa käyttöikää on enemmän kuin yhden kesän verran.


Tästä toive tulikin joskus joltakulta teistä. Suihkugeelejä ja vartalovoiteita kuluu melkoisesti, mutta varsinkin ensin mainittuja minulla on tälläkin hetkellä turhankin paljon - ei tarvitse olla lisää ihan heti hankkimassa..


Värilakkojakin voisin joskus teille esitellä, kokonaisuutta en millään koskaan pysty kuvaamaan (niitä on niin mielettömästi!), mutta jos vaikka merkeittäin saisin aikaiseksi.. :D


Myös luomivärejä on ollut tarkoitus esitellä teille pienemmissä erissä, mutta vasta Urban Decay on päässyt esille - ja tämänkin osalta jo muutosta tapahtunut :D

(Diorin viisikot olen tosin jo aikaisemmin esitellyt täällä, mutta muitakin Diorin luomivärejä minulta löytyy kuin viisikot..)


Marraskuinen postaus onkin melkoisen ajantasainen.


Samoin kuin tämä joulukuinen postaus. 


Tuoksut olen esitellyt erikseen ja kaikki löytyvät hajuvesi-tunnisteen alta. Tämä kokoelmapostaus on tehty elokuussa 2015 ja melkoinen muutos tämänkin saralla on tapahtunut - lähinnä kasvuna vaikka yritänkin pyrkiä hankkiutumaan eroon niistä tuoksuista joihin ei tule tartuttua..

Myös siveltimiäni olen teille hieman esitellyt:
Kuvassa ei kylläkään ole kaikki tuolloinkaan omistamani siveltimet enkä näitä ole sen tarkemmin eritellyt - kiinnostaako teitä tarkemmin postausta siveltimistä, esim. mitkä siveltimet ovat ehdottomat suosikkini joukosta tms.?

Mitä siis olisi vielä esittelemättä? Itselläni tulee mieleen nuo eyelinerit, värilakat, luomivärit sekä peitetuotteet ovat ainakin vielä täällä esittelemättä. Tuleeko sinulla mieleen muita ja olisiko toiveita mitä seuraavaksi lähtisin esittelemään? (Seuraavaksi taidan eyelinerit ja peitevoiteet esitellä, koska innostuinkin niistä kuvat jo postauksen kirjoittamisen jälkeen ottamaan :D)

12 kommenttia:

  1. Ihonhoitotuotteita? :D Mä olen vakavasti omalta kohdalta harkinnut asiaa, mutta en taida pystyä. :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo tietenkin! Niitäkin kyllä melkeinen määrä löytyy, joten ehdottomasti useampaan kategoriaan pitää jakaa :D

      Ja eikun vaan sama pystyyn, tämä on itsellekin varsin antoisaa ja ainakin toivottavasti myös mielenkiintoista luettavaa? :)

      Poista
  2. Oli niin hieno kattaus, etten keksi mitään, mutta tuoksut mm. kiinnostaa aina. :) Tätä oli kivaa lukea. Ihanaa iltaa Mira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksut tulen ehdottomasti vielä joskus päivittämään :)
      Samoin sinne <3

      Poista
  3. Peiteaineet ja luomivärit kiinnostaa, samoin kun ne sun lemppari siveltimet! Oon miettinyt tällaisten postausten tekoa omaankin blogiin, mutta kun uutta tulee kokoajan hommattua, niin en tiesä kestäiskö mun pää sitä et ne ei olis ikinä ajantasalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan uutta kierrosta lähteä vetämään kun on kaikki käyty läpi, jos sinne asti joskus päästään :D

      Poista
  4. Ehdottomasti ihonhoitotuotteet! itse joutuisin jakamaan ne putsareihin, seerumeihin, sy-voiteisiin, kasvorasvoihin, naamioihin.. Kaikkia kun löytyy useampi kymmen.
    Luulenpa että ryhdyn vaan noihin top6-postauksiin mitä tähänkin mennessä niin kellään ei mene viikonloppua yhtä postausta lukiessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihonhoitotuotteet itsekin pitää ehdottomasti useampaan kategoriaan jakaa, mutta pitää ottaa työn alle - onko toivomuksia mistä kategoriasta aloitetaan? :D

      Poista
  5. Tykkään kovasti lueskella tälläsiä ja youtubessaki aina kattelen ihmisten meikkikokoelma videoita :D
    Luomiväripaletti kokoelmat varsinki kiinostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ajatuksissa, mutta toteutukseen asti en ole UD:n paletteja lukuunottamatta vielä päässyt :D

      Poista
  6. Näitä on aina kiva lukea :) Huulituotteista bongasin muutaman sellaisen tutun tuotteen, että meille on tainnut joskus tulla Lip Monthly samaan aikaan :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat