perjantai 20. tammikuuta 2017

Illuskin

Oriflamelta löytyy tällä hetkellä kolme meikinpohjustustuotetta, joista kaksi olen jo aikaisemmin esitellyt (Prep Me Perfect & Perfecting Make Up Base), joten pitihän se kolmaskin saada testiin ja teille esiteltäväksi:




Kuten meikinpohjustustuotteet aina niin myös tämän tarkoituksena on antaa meikille kestävä pohja. Lisäksi tämä tasoittaa ihonsävyä, häivyttää huokosia ja heleyttää ihoa.


Tuote on valkoista ja koostumukseltaan varsin voidemaista. En ehkä rasvaisella iholla lähtisi tätä testaamaan, mutta sekaiholleni sopii näin talvella oikein mainiosti ja voisin kuvitella, että myös kuivempi iho pitäisi tästä.


Toimii itselläni siinä missä muutkin meikinpohjustustuotteet, mutta tosiaan koostumukseltaan tämä on sellaista, että suosin omallakin ihollani enemmän kylmällä säällä, ei välttämättä olisi kesäaikaan itselleni sopiva.

Jos vertaan noihin kahteen muuhun Oriflamen meikinpohjustustuotteeseen niin arvioisin ehkä tämän olevan kaikista "rasvaisinta". Omalla kohdallani ehdoton suosikki oli viime kuussa loppunut Giordani Gold -meikinpohjustustuote, tämä jakaa kakkossijan Prep Me Perfect -meikinpohjustustuotteen kanssa. Mikään tästä kolmikosta ei ollut omalla kohdallani huti, näistä löytyy kaikkiin vuodenaikoihin sopiva tuote ja tosiaan tuohon yhteen ihastuin niin paljon, että saatan vielä joskus toisenkin kappaleen hankkia :D


Käytätkö sinä erilaista meikinpohjustustuotetta eri vuodenaikoina vai pärjäätkö kokonaan ilman?


*)pr-näyte

4 kommenttia:

  1. Käytän eri vuodenaikoina erilaisia, jännä nähdä miten kesällä toimii tän hetken suosikkini, eli se Clarinsin pikakaunistaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin oli ko.tuote talvella käytössä (loppui itseasiassa ihan vastoittain) ja koin sen omalla ihollani paremmaksi talvella käytettynä - tosin en nyt muista tuliko sitä kesällä edes kokeiltua meikin alle :D

      Poista
  2. Mä käytän samoja, mutta talvella saatan tarttua helpommin aina enemmän kosteuttaviin, mutta kyllä ne samat menee kesälläkin. Mä usein lutraan kahdella primerillä helpommin rasvoittuviin kohtiin omaa vähän mattaavampaa ja muualle sitten heleyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en ole vielä itse jaksanut lähteä, mutta ehkä vielä joku kaunis päivä.. :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Meikkaamaton vaikutelma?

Pitihän sitä itsellekin hankkia paljon kehuttu Lumenen uutuusmeikkivoide testiin, varsinkin kun olen aikaisempiin kokeilemiini Lumenen meik...

Luetuimmat