keskiviikko 14. joulukuuta 2016

MUS Matkus -miitti

Marraskuun lopulla huristeltiin tänä vuonna jo toistamiseen Matkukseen Make Up Store -miittiin - tokihan tätä ennen pari tuntia käytettiin shoppailuun (lähinnä Tiger ja Ikea :D), mutta melkoisen huokealla summalla onneksi kaiken kaikkiaan selvisin.. Edellinen miittihän oli kesäkuussa ja minä onnekas tosiaan pääsin näihin molempiin mukaan. :)

Tällä kertaa en myöskään joutunut turvautumaan julkisiin kulkuneuvoihin vaan pääsin Annin kyydissä niin Matkukseen kuin kotipihaan takaisinkin ja kyytiä oli jakamassa myös Katja. Maria joutui valitettavasti viime hetkellä jättäytymään reissusta pois.



Jälleen järjestäjä miitille toimi ihana Maitta - kiitokset vain vielä kerran ja toivottavasti näitä jatkossakin järkkäillään myös täällä päin Suomea niin on mahdollista paremmin päästä mukaan! Maitan ja minun lisäksi Taina oli mukana myös jo edellisessä miitissä. Uusina tuttavuuksina ensimmäistä kertaa pääsin tapaamaan Elinan, Martinan, Pirjon ja Anu-Marian.



Joulun alla kun alettiin jo alla niin meille oli tarjolla glögiä, pipareita, suklaata ym. Itsehän olen glögikauden jo jokunen tovi sitten saanut korkattua, mutta edelleenkin se hyvin maistuu :D


Kuvia ei tällä kertaa tullut tuhatpäin otettua, jotenkin kamera unohtui matkasta kun hypisteltiin tuotteita - lisäksi minulla oli hieman vatsa kipeänä, joten ehkä sekin hieman vei ajatuksia toisaalle.. Valikoimaanhan kerkesimmekin silloin kesäkuussa varsin monipuolisesti tutustua, joten nyt pääsi keskittymään ennen kaikkea uutuuksiin..


Ihania lahjapakkauksia oli tarjolla varmasti jokaiseen makuun, mutta arvaatteko mitä; itse en tällä kertaa ostanut mitään! Muutamia houkutuksia oli, jotka olisivat kovasti poltelleet, mutta olin juuri Black Fridayn kunniaksi laittanut rahaa palamaan siinä määrin, että yritän järkeistää ostoksiani ja totesin ettei minulla nyt sillä hetkellä ole akuutteja puutteita kosmetiikan saralla :D

Ilman pussukkaa sieltä toki emme "päässeet" lähtemään..


Jokainen sai matkaansa:
- lasin:
Vaihtoehtoina shampanja, viini ja pääkallo - kuten kuvasta näkyy niin päädyin shampanjaan
- tyhjän luomiväripaletin: 
Jossain vaiheessa käsittääkseni refill-pakkauksiakin on tulossa myyntiin, joten tulen varmasti tuon aikanaan täyttämään :D
- siveltimen:
Arpaonni oli tällä kertaa myöten ja pääsin ensimmäisenä valitsemaan siveltimen minkä haluan, valinta olikin melkoisen vaikea ja päädyin lopulta huulipunasiveltimeen
- glitter tai stardustin:
Glitterit olisivat olleet upeita, mutta totesin, että ehkä tuo stardust on kuitenkin käytännöllisempi. Itse päädyin valitsemaan upean Boogien.


Katsotaan tuleeko tuohon Stardustiin ihastuttua siinä määrin, että haluaa hamuta itselleen muitakin sävyjä :D


Onko sinusta glitter ja kimallus vain juhlakauden juttu vai säihkytkö myös arkena? :D

8 kommenttia:

  1. Voi että, olis kyllä huippua päästä vastaaviin miitteiden joskus. Varsinkin kun asun ihan Matkuksen naapurissa :D

    VastaaPoista
  2. Oli ihan huippukiva miitti, nähdään taas seuraavalla kerralla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti miittejä täällä suunnalla järkkäillään ensikin vuonna :)

      Poista
  3. Upea tuo stardust ja hauska shampanjalasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stardust on kyllä aivan ihana vaikka en ole sitä silmiin asti saanut kuin vasta kertaalleen :D

      Poista
  4. Mie tarviisin tuommoisen tyhjän paletin, edellinen (saatu) meni täyteen :D Sokoksella nuita näin, mutta en tiedä myydäänkö niitä erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko saanut helposti irroiteltua MUS:n luomivärejä ym. hylsyistään, että saat ne tuohon palettiin lisättyä?

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat