torstai 29. joulukuuta 2016

Earth Minerals

Sain The Natural Goods Companylta testiin itselleni uuden tuttavuuden, Earth Minerals, tuotteita. Kyseessä on saksalaisen hoitolasarjan Providan alabrändi, jolla on 100% puhtaat mineraalimeikit. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia eikä niissä ole käytetty synteettisiä täyteaineita.


Testipaketti sisälsi viimeistelypuuterin, poskipunan, eyelinerin sekä kaksi luomiväriä. Kaikista tuotteista swatchaukset tulevat jäljempänä kun jaksat kahlata ensin postausta alaspäin ;D
(Sain myöhemmin myös meikkipohjan, josta tulee vielä erikseen oma postauksensa.)


Viimeistelypuuteri, joka jättää läpikuultavan lopputuloksen.
Valitettavasti itselleni tämä oli aavistuksen verran liian tumma ja kellertävä, jonka vuoksi lopputulos oli hieman tunkkaisen näköinen. Jos väriä ei ota lukuun niin lopputulos oli mielestäni hyvä myös ihan synteettisen meikkivoiteen päälle laitettuna - harmittaa vietävästi kun olen tällainen kalpeanaama olisi nimittäin ehdottomasti muuten jatkuvaan käyttööni jäänyt.

Vaaleanvioletti helmiäinen poskipuna.
Jännä, että nimessä olevasta "Matte"-sanasta huolimatta kyseessä on helmiäishohtoinen tuote - mikä ei kyllä itseäni haittaa alkuunkaan. Rakastuin tähän tuotteeseen ja sävyyn ihan täysillä. Helmiäishohdettakaan ei kannata pelästyä, koska sitä on mukana vain aavistus. Nimestä voisi kuvitella sävyn olevan todella "ärhäkkä", mutta sitä se ei ole - sävyä antaa mukavasti, mutta lopputuloksesta saa helposti luonnollisen.


Eyeliner Matt Blue Orchid (16,50€/2,5g)
Viileänsininen mattainen ja erittäin pigmenttinen eyeliner. Tuotetta voi käyttää joko kuivana tai kosteana. Toimii myös luomivärinä.
Tämän kanssa en niinkään kaveriksi tullut.. Kuivana tuntui, että tämä varisi aika tavalla enkä jotenkaan onnistunut kosteallakaan siveltimellä saamaan itseäni miellyttävää lopputulosta - pitää vielä testailla ja katsoa tulisiko se ahaa-elämys vielä joskus :D Luomivärinä tämä kyllä itselläni käyttöön jää, ihastuttavan sininen väri!


Eyeshadow Shimmer Truffle & Plum (kappalehinta: 16,50€/2,5g)
Hohtavat pigmenttiset ja erittäin riittoisat luomivärit. 
Yllätyksekseni ihastuin näistä jopa aavistuksen enemmän tuohon vihreään luomiväriin! Sävyltään tämä on todella kaunis ja melkoisen uniikki. Molemmat ovat myös pigmenttisiä, mutta myös helposti häivytettävissä.



Swatchauksessa tuotteet samassa järjestyksessä kuin olen ne esitellyt;
viimeistelypuuteri, poskipuna, eyeliner, Truffle & Plum -luomivärit.


Omiksi ehdottomiksi suosikeikseni nousivat tästä viisikosta poskipuna sekä Truffle-luomiväri. Ainoastaan viimeistelypuuteri oli sävynsä vuoksi itselläni toimimaton, jos sävy olisi ollut sopivampi niin myös tällä olisi ollut potentiaalia nousta kahden suosikkini joukkoon :D


Oletko sinä tehnyt jo tuttavuutta Earth Minerals -tuotteiden kanssa? 


*)pr-näyte

5 kommenttia:

  1. En ole, mutta multa oli mennyt jotenkin ihan ohi, että tämä on Providan alabrändi. :) Oppia ikä kaikki. :D

    VastaaPoista
  2. Tuo poskipunan sävy on upea! ^_^ Harmi, että monella merkillä on loppujen lopuksi tosi tummia puutereita/meikkivoiteita :P

    VastaaPoista
  3. Onpas noissa pigmenttiä! :) Mä luulin ensin tuota poskipunaa luomiväriksi :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat