perjantai 23. joulukuuta 2016

Bomb!

Joko teille on Bomb Cosmetics tuttu? Pientä kertausta:
Kyseessä on Englannin etelärannikolla 2000-luvun taitteessa perustettu yritys, jonka tarina on lähtenyt kylpypommeista ja laajentunut hyvinkin kattavaksi kosmetiikkavalikoimaksi. Tuotteet ovat käsintehtyjä ja siten uniikkeja. Tuotteita toimitetaan yli 70 maahan ja nyt voit tilata tuotteita myös suomalaisesta verkkokaupasta. 

Itselleni Bomb Cosmetics ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu ja ilokseni sain nyt blogini kautta tilaisuuden tutustua muutamaan heidän tuotteeseensa..


Ensinnäkin täytyy kehaista pakkaustapaa; tuotteet olivat todella hyvin pakattuina ja lisäksi päällä oli hyvän joulun toivotukset <3


Testiin sain vartalovoin, tuoksukynttilän sekä palasaippua.


Sisältää 30% sheavoita ja kookosöljyä. Tuoksuna puhdasta ylang ylang ja ruusun eteerisiä öljyjä.



Tämä tuoksuu aivan taivaalliselta ja on koostumukseltaan aivan ihastuttavan täyteläistä - tämä on ihka oikeaa vartalovoita! :D Jos rakastat täyteläisiä koostumuksia niin tämä on ehdottomasti sitä!

Palasaippuaa (Lemon Meringue 4,90€) en ole vielä korkannut käyttöön (avattuna on tuhat ja sata palasaippuaa tällä hetkellä :D), mutta muovinkin läpi tuoksun tuntee ja sitrustuoksujen ystävänä tämä on ehdottomasti minun juttuni <3

Tuoksukynttilän (Christmas Pudding 11,50€/paloaika n.35h) sen sijaan laitoin heti samana iltana palamaan..


Kynttilä tuoksuu ihanan jouluisalle olematta kuitenkaan mikään liian imelä. Antaa mukavasti tuoksua huoneeseen, mutta ei ainakaan minun makuuni liikaa - eikä myöskään mies ole tätä mitenkään kommentoinut :D

Tykästyin kovasti tuotteisiin eivätkä nämä taatusti jää viimeisiksi! Jos kosmejemmani eivät olisi ylipursuavat niin laittaisin samantien muutaman jutun tilaukseen esim. suihkuvoita on ehdottomasti joskus testattava!


Joko sinä olet kokeillut Bomb Cosmeticsin tuotteita? Mikä on ehdoton suosikkisi?

*)pr-näyte

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Polttoaikaakin on sen verran, että kestää reilusti joulun yli :D

      Poista
  2. Nuo kynttilät kiinnostaa eniten.

    Sain kaverilta joululahjaksi kaksi PartyLiten kynttilää, ja nekin palaa muistaakseni 80 tuntia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PartyLiten kynttilät kovasti itseäkin kiinnostavat, mutta taitavat kohtuullisen tyyriitä olla :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat