torstai 17. marraskuuta 2016

The Body Shop -bloggaajailtama

Kävimme lokakuussa 11 hengen bloggaajaporukalla The Body Shopissa tutustumassa uutuuksiin sekä hypistelemässä muutoinkin tuotteita..


Ensinnäkin saimme kuulla The Body Shopista yleisesti - niin tuttu kuin TBS onkin niin varmasti monille on tärkeätä tieto, että vaikka ovatkin nykyisin L'Oreal jätin alaisuudessa niin TBS ei omista periaatteistaan ole luopunut vaan esim. eläinkokeettomuus ja luonnonsuojelu ovat edelleenkin erittäin tärkeitä asioita heille.



Seuraavaksi kävimme läpi uutuuksia esim. joulun kausituoksujahan on tänä vuonna peräti kolme - kaikki aivan ihastuttavia <3


Pientä tarjottavaakin meille oli koottu, mutta kukaan ei malttanut näihin koskea ennen esittelykierroksen päättymistä :D


TBS-tuotteet ovat sydäntäni lähellä ja rakastan noita tuotteiden tuoksuja <3

Itse maltillisesti tällä kertaa ostin vain yhden essencen (joskus on pakko pistää jarruja ja käydä mielessään kaappien sisältöä läpi ennenkuin tavaroita kassalle kiikuttaa :D) minkä lisäksi saimme pienen näytepussukan mukaamme.


Joko sinä olet käynyt hypistelemässä TBS-joulupakkauksia ja muita uutuuksia?

*) sis.mainoslinkin

6 kommenttia:

  1. En ole ehtinyt, kun en ole käynyt Helsingissä kohta kuukauteen ollenkaan. :( TBS:ssa saa kulutettua kyllä vaikka kuinka paljon aikaa tutkimalla ja nuuhkimalla tuotteita. :D

    VastaaPoista
  2. No, joo onhan sitä tullut käytyä :D
    Miulle tuli uutena tietona ne hajuvedet, jotenkin tuo joulujuttu on vienyt niiden palstatilan kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin niistä tuoksuista yhteen kovasti (olisikohan ollut kolmantena esitelty..), mutta en tietenkään muista nimeä :D Pitää joskus uudemmankin kerran käydä nuuhkimassa :D

      Poista
  3. Tän vuoden joulukokoelma on kyllä ihana, etenkin Vanilla chai on mun mieleen <3 :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat