keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kompaktia pohjustusta

Pohjustustuotteet ovat minulla aikalailla vakiokamaa myös ihan arkimeikissä ja näidenkin suhteen mielelläni aina uusiin tuttavuuksiin tutustun. Tämä kyseinen kulkeutui minulle #pielismiitin vaihtarikasasta eli "jonkun roska on jonkun aarre" toteutui jälleen hyvin :D

Kyseessä on siis




Kyse on tosiaan melko kiinteästä ja öljyttömästä pohjustustuotteesta, joka soveltuu kaikille ihotyypeille - sekä kaikille ihonsävyille. Tuote tekee ihosta mattapintaisen, silottaa ja tasoittaa ihonsävyä. Pohjustuksen lisäksi tämä sopii myös meikinkorjailuun päivän mittaan. Levitystavaksi suositellaan sormenpäitä.


Käytössä ehkä jopa tällainen kiinteä muoto on hieman hankala, tosin varmaankin johtuu ihan vain siitä, että olen tottunut nestemäisiin pohjustustuotteisiin. Toimii kuitenkin itselläni meikinpohjustustuotteena siinä missä oikeastaan muutkin ovat tähän mennessä toimineet. Koostumukseltaan on miellyttävää eikä ihotuntuma ole selkeän silikoninen.

Palaanko tähän tämän loputtua takaisin? Todennäköisesti en, pidän enemmän erilaisesta koostumuksesta - tosin voihan olla, että ajan myötä vielä mielipide muuttuukin ;D



Minkälaisia pohjustustuotteita sinä suosit?

2 kommenttia:

  1. Todella jännä tuo, että suositellaan levitettäväksi sormenpäillä, tekee aika mielenkiintoiselta kuulostavan tuotteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että itse olen tainnut hieman isompaa aluetta sormista käyttää kuin vain sormenpäitä :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat