keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jolie Box Marraskuu 2016


Sain boxin jo eilen käsiini, mutta ajattelin tämän käsittelyn jättää vasta tälle päivälle ettei tule yhdellä päivälle "boxiähkyä" :D

Marraskuussa Jolie Boxin teemana on:
"Säihkettä pimeään!"
Katsotaan mitä se tuotteiden osalta tarkoittaakaan..


Ensivilkaisu vaikutti jo oikein lupaavalta..


"Kevyen koostumuksen omaava huulivoide tuo huulille kevyen sävyn ja kiillon. Luomulaatuiset kasviöljyt ravitsevat ja suojaavat huulten ihoa
Estelle&Thild:iä olenkin boxiin toivonut mukaan ja lisäksi on mukavaa saada myös meikkituotteita välillä. Sävyltään tämä vaikuttaa varsin "helpolta" ja lähteekin varmaan arkikäyttöön.

 "Vahvapigmenttinen, jauhemainen mineraaliposkipuna on helppo annostella halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Hehkuva pinta tuo kaunista kuulautta iholle. Sävy Sahara on ruusukultainen sävy. Vegaaninen tuote."
Ensiajatus oli "jes poskipuna!" jota seurasi "hmm. onkohan sävy minulle sopiva..". Jos olisin itse saanut valita niin sävy olisi ollut hieman erilainen, mutta swatchauksissa näyttää kyllä kauniilta ja pitää ehdottomasti testata.

Sante Shower Gel Mint&Lime (ovh 6,50€/200ml)
"Suihkugeeli virkistää vartaloa ja aisteja kevyen sitruksisella tuoksullaan ja puhdistaa ihoa hellävaraisesti ja tehokkaasti valittujen pinta-aktiivisten aineiden ansiosta. Korkealaatuinen hoitava koostumus luonnonmukaista limeuutetta, luonnonmukaista piparminttulehtiuutetta ja luonnonmukaista aloe vera -mehua, jotka raikastavat ihoa ja tekevät siitä ihanan pehmeän."
Tätä en Jolien sivuilta löytänyt, linkki Santen omille sivuille, hinta Hyvinvoinnin tavaratalon sivuilta.
Tuoksuu oikein miellyttävälle. Suihkugeelejä minulla on melkoisesti kertynyt, mutta kyllä tämä ainakin testata pitää :)

Absolution Le Soin des Mains (ovh 19,80€/40ml)
"Ravitseva, korjaava ja suojaava käsivoide. Sinkki vahvistaa kynsiä, nori-merilevä suojaa ihoa pigmenttiläiskiltä, lakritsi vaalentaa jo syntyneitä pigmenttiläiskiä ja rauhoittaa punoittavaa ihoa. Aloe vera ja karitevoi kosteuttavat. Voiteessa on raikas sitruksinen tuoksu. Pienen pakkauskokonsa vuoksi voide kulkee helposti mukana. Vegaaninen tuote."
Juuri eilen katselin käsiäni, että onpa iho kuiva - käsien rasvaaminen unohtuu helposti päivän aikana, tässä pitäisi ehdottomasti tsempata! En vielä ehtinyt testata, mutta tuotekuvaus kuullostaa erinomaiselta.

"Wild Rose Beauty Balm on Neal’s Yard Remediesin hoitava ja ravitseva kulttituote, joka tunnetaan ympäri maailman. Balmia voi käyttää puhdistusaineena, kevyenä naamiona ja intentiisivisesti ravitsevana hoitona kuiville ihoalueille tai koko kasvoille. Balmi sisältää poikkeuksellisen runsaasti luomulaatuista villiruusunsiemenöljyä, jonka korkea antioksidanttipitoisuus auttaa korjaamaan, kiinteyttämään ja pehmittämään ihoa. Sisältää lisäksi pelargoniaa, purasruohoa, hamppua ja rosmariinia, jotka auttavat ihoa vahvistumaan ja säilyttämään sen luonnollisen hehkun. Sopii kaikille ihotyypeille."
Tuoksui todella ihastuttavalta. En tiedä vielä mihin tätä itse tulen käyttämään, mutta taatusti omaan käyttööni tulee jäämään. (Tätä löytyy myös 50ml koossa mikäli tuotteeseen oikein kovasti ihastuu.)



Lisäksi boxista löytyi tuttuun tapaan näytteitä:
Naturativ EcoAmpoule1 & 66°30 - näistä jälkimmäinen miehelle, vielä en ehtinyt tätä tyrkätä kokeiluun miehelleni, katsotaan mitä tykkää :D

LOPPUYHTEENVETO
Paketista löytyi tällä kertaa viisi täysikokoista tuotetta (Neal'sYard matkakoko, mutta myyntikoko kuitenkin) ja arvoa boxilla on ihan reilusti yli ostohinnan, minkä lisäksi ainakin omalla kohdalla jokainen tuote on mielenkiintoinen ja vähintäänkin lähtee kokeiluun. Oikein loistavasti onnistunut boxi siis kyseessä!

Itsellänihän tämä on 6kk-tilauksen viimeinen boxi ja tarkoituksena oli heti perään laittaa tilaukseen toinen samanmoinen jakso. Bongasin kuitenkin eilen Jolien sivuilta joulukuussa ilmestyvän erikoisboxin, jolla on hintaa 39€ ja tämä on vain kertaluonteinen - ajattelinkin siis, että joulukuussa Jolielta saa nyt riittää tuo Lux Box ja uusin tilaukseni boxin osalta sitten tammikuusta lähtien. :)
(Nyt tuo Lux Box näyttääkin loppuunmyydyltä, joten hyvä kun nappasin sen eilen samantien tilaukseen enkä jäänyt pidemmäksi aikaa pähkäilemään :D)


Mikä tämän kuun boxin sisällöstä on sinun silmääsi mielenkiintoisin? Kerkesitkö Lux Boxin laittaa itsellesi tilaukseen?

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva boxin sisältö ja tuo Neil's Yard, nyt sekosin ja hieman kateudesta. I H A N A! Rakastan kyseistä brändiä ja ensimmäinen kosmetiikkaostokseni ikinä oli Neils ja ensimmäiseltä Lontoon matkalta teininä. <3

    VastaaPoista
  2. Absolutionin käsivoide on ihan paras, myös Neal`s on ihana ärtyneelle iholle yöksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin korkata tuon käsivoiteen tänään käyttöön ja Neal's pitää ehdottomasti myös lähiaikoina testata :)

      Poista
  3. Kiitos Lux Box -vinkistä, kävin tilaamassa! :) Niitä oli jälleen.

    VastaaPoista
  4. mielenkiintoisin tuo absolue soins de mains-käsivoide, kuullut siitä pelkkää hyvää:)ja voih ja eih, piti tilaamani juuri tuo luxbox mutta luxbox oli tilattu loppuun siis; ja aloittaa siitä tilausjakso, mutta en kerennyt kun oli jo kokonaan loppu!NYYHKIS!

    sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat