tiistai 8. marraskuuta 2016

Ecobeauty

Sain Oriflamelta testiin tuotteita heidän keväällä lanseeramastaan Ecobeauty-tuotesarjasta, joka oli itseänikin alusta lähtien kiinnostanut, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi mitään sieltä testiin hankittua..


Tuotteita linjassa on 6kpl;
Kasvovesi, puhdistusemulsio, kasvoöljy, kasvovoide, seerumi ja silmänympärysvoide.

Tänään esittelen näistä kuudesta ensin mainitut kolme ja loput tulevat myöhemmin esille blogissani. Koko sarja on luomusertifioitu.


Ecobeauty-kasvovesi (23€/200ml)
Suihkepulloon pakatun kasvovesi on kuvauksen mukaan raikas ja upealta tuoksuva, sisältäen luomukamomilla- ja -ruusuvettä. Antioksidantit rauhoittavat ja pehmentävät ihoa.

Itse olen tätä sumuttanut aamuin-illoin puhdistuksen jälkeen suoraan iholle. Tuoksussa ehkä omaan nenääni kamomilla on dominoivampana enkä ruusua tästä juurikaan löydä. Miellyttävä kasvovesisuihke, mutta olisin ehkä tuoksuun itse sitä ruusua enemmän kaivannut :D Sumuttelen tämän kuitenkin ehdottoman ilo mielin loppuun saakka.


Poistaa kasvoilta meikin sekä epäpuhtaudet. Sisältää luomuauringonkukansiemenöljyä ja -ruiskukkavettä, jotka hoitavat ja suojaavat ihoa. Sopii myös silmämeikinpoistoon.

Itsehän en ole aikaisemmin oikein maitomaisista/emulsiomaisista puhdistustuotteista välittänyt, mutta FOREOn myötä olen nämäkin "löytänyt" uudelleen. Miellyttävä puhdistusemulsio, jolla ainakin itse voin huoletta poistaa myös silmämeikin rippeitä.

Jos kasvovesi ja puhdistusemulsio jäivät "ihan ok"-tasolle herättämättä mitään erityisempiä tuntemuksia puoleen tai toiseen niin viimeisenä esittelemäni tuote pamahtaakin täysillä sinne positiivisen elämyksen puolelle:


Ecobeauty-kasvoöljy (49€/50ml)
Puuvillauutetta ja luomuarganöljyä sisältävä ravitseva öljy pehmittää ihoa. Öljyn sisältämät E-vitamiini ja rasvahapot hoitavat ihoa. Sopii yövoiteen tilalla käytettäväksi.

Tässä jokunen aika sitten jossain lehdessä (olisiko ollut Kauneus&Terveys?) sattui silmääni jokin kasvoöljy vertailu, jossa tämä Oriflamen öljy oli yhtenä osallistujana (en nyt tietenkään muista mitkä "kilpailijat" olivat.. :D) voittaen vertailun ylivoimaisesti - ja kun tätä olen käyttänyt niin en ihmettele ollenkaan! Tämä ei tunnu raskaan öljymäiseltä iholla, vaan imeytyy ihoon hyvin. Erittäin kuivaihoisella voisi mainiosti mennä myös päiväkäytössäkin, ainakin kovemmilla pakkasilla. 


Tuoksut näissä kaikissa ovat mietoja ja miellyttäviä, ei voimakkaan yrttisiä kuin joissakin luonnonkosmetiikassa, joten jos sellaisia tuoksuja kavahdat, voisi tässä olla hyvä luonnonkosmetiikan tuotteisto sinulle. 


Joko sinä olet päässyt testaamaan näitä?


*)pr-näyte

8 kommenttia:

  1. Puhdistusemulsio kuulostaa juuri sellaiselta tuotteelta, jos pitäisin. Tykkään tämän sarjan pakkauksista, todella kivat ja raikkaat, ei tyypillistä Oriflamea. :)

    VastaaPoista
  2. En ole päässyt mutta kovasti kiinnostaisi :) Oriflamesta en hirveästi välitä mutta nämä herättivät mielenkiinnon ;)

    VastaaPoista
  3. Mulla just toi öljy käytössä seerumin kanssa. Mut mulla ei meinaa imeytyä ollenkaan, mikä on hyvin yleistä mulla öljyjen kanssa ja aamulla nassu rutisee kuivuutta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kuoritko ihoa säännöllisesti? Itselläni tämä imeytyy hyvin ja olenkin itseasiassa päälle käyttänyt vielä yövoidettakin - tunnetusti tykkään kuorruttaa ihon niin kasvoille kuin vartalollekin kunnon kerroksella tuotteita :D

      Poista
    2. Puhelimen kautta en pääse tällä blogin tunnarilla kommentoimaan, mutta kuorin kyllä säännöllisesti niin kasvot kun kropankin, mut öljyt ei vaan imeydy :(

      Poista
    3. Hyvin näyttäisi tunnus tässä toimivan sulla :)
      Jääkö kaikki öljyt iholle pyörimään etteivät lainkaan imeydy..?

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat