tiistai 18. lokakuuta 2016

GG-irtopuuteri

Itselläni on jo vuosikausia ellei vuosikymmenenkin ajan kuulunut irtopuuteri kiinteänä osana meikkirutiiniani; kiinnitän meikin irtopuuterin avulla. Kuten puuterit yleensäkin, myös irtopuuterit kestävät käytössä yleensä pienen ikuisuuden, joten tällä saralla kovin suurta vaihtelua ja näin ollen esittelyjäkään ei ole blogissani vielä näkynyt, mutta ehkä jatkossa kuitenkin aina silloin tällöin.

Alkupuheen jälkeen voisimmekin mennä siis tuotteeseen, jonka ajattelin tuoda tänään esille. Tämän kohdalla on yksi pieni miinus, johon tulen aikanaan..


Kyseessä on siis:


Pakkaus on minun silmiini kaunis sekä käytännöllinen. Mukana on myös pieni sivellin, mutta itse tykkään levittää irtopuuterinkin nykyisin BeautyBlenderin avulla - tai jos sivellintä käyttäisin niin tarttuisin johonkin omista siveltimistäni, sieltä löytyy puuterillekin toimivia kappaleita.


Puuterin luvataan tekevän ihosta mattaisen, mutta heleän. Hohtopigmentit häivyttävät juonteita ja Hydration System kosteuttaa ihoa.


Puuteri levittyy kasvoille kauniisti ja on kaikinpuolin oikein ihastuttava ja toimiva tuote, MUTTA sävy on valitettavasti aavistuksen verran itselleni liian tumma. Käsivarteen swatchattunakin jo katsoin hieman sävyä, että onko sopiva ja kasvoille levitettäessä sen huomasi selkeämmin. Harmillista, muutoin tämä tosiaan vaikutti oikein mainiolta tuotteelta.

Mikäli et ole yhtä kalpeanaama kuin allekirjoittanut niin suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan olisiko tämä sinulle sopiva tuote. Hintaa tällä on 30€/10g, mutta itse olen tämän napannut alle puoleen hintaan jossain vaiheessa kokeiluun - kannattaa ehdottomasti tarkkailla noita Oriflamen tarjouksia ;)


Käytätkö sinä irtopuuteria, löytyykö suosikkia?

5 kommenttia:

  1. Olen tykännyt tosi monista Giordani Goldin tuotteista. :) Kivaa päivää Mira <3

    VastaaPoista
  2. Siis ihan mahtavaa, että tässä on annosteleva sihti, jonka saa kiinni. Voisin hyvin kokeilla, koska tykkään sarja meikkivoiteesta ja peitepuikosta todella paljon. Irtopuutereista suosikkeja ovat Blasco ja byTerry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos väri olisi mätsännyt niin ehdottomasti olisin tämän itselleni käyttöön jättänyt, rasian lisäksi itse tuote vaikutti muutoin nimittäin oikein mainiolta. :)

      Poista
  3. Harmi, että tämä on noin sävytettyä :( Ajattelin tilailla merkin kivipuuterin, kun siitä olen lukenut pelkkää hyvää. Nyt olen käyttänyt NYXin HD-irtopuuteria, mikä on ihan ok.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat