tiistai 27. syyskuuta 2016

Patyka

Jolie Boxin myötä olen päässyt hieman tutustumaan pariisilaiseen luksusmerkkiin, Patykaan. Nimenä tokikin sarja on ollut tuttu monista blogeista, mutta itse en tätä ennen ollut tuotteita päässyt kokeilemaan; boxi ehdottomasti siis ajoi asiansa kun toi minulle jotain uutta ja ennen kaikkea mielenkiintoista testiin.


Yksi boxi toi mukanaan vartalomaidon ja toinen vartalokuorinnan. Otin nämä yhtä aikaisesti käyttöön ja varsinkin toiseen näistä ihastuin - arvaako kukaan kumpaan? :D


Kuorivina ainesosina tässä on suolakiteiden lisäksi unikonsiemeniä ja tämän sanotaan sopivan myös herkälle iholle. Tuoksultaan tämä on omaan nenääni melko tyypillistä luonnonkosmetiikkaa - juuri sitä tuoksumaailmaa mitä itse rakastan <3 Kuorinta on tehokas, mutta hellävarainen, ei missään nimessä raapiva. 

Arvasiko kukaan, että tämähän se ihastuksen aiheeni oli? :D On vähän siinä ja rajoilla raaskisinko 26€ satsata tähän ylellisyyteen; jopa minun tuhlailevassa käytössä tuote vaikuttaa melko riittoisalta, kaksi kertaa olen käyttänyt tätä koko kroppaan ja muutaman kerran pienemmälle alueelle ja eiköhän tuosta vielä useampaan kertaan riittäne.


Maitomainen koostumus imeytyy nopeasti. Ainesosina tässä on mm. karitevoi, aloe vera ja aprikoosinkiviöljy. Voide lupaa ravita, suojata, uudistaa, tarjota pitkäaikaista kosteutusta, rauhoittaa sekä ehkäistä ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä.

Jos olet seurannut blogiani jo pidempään niin ehkä olet huomannut, että itse rakastan vartalovoiteissa paksuja koostumuksia. Koostumukseltaan tämä ei siis ole aivan sitä millä vartaloni varsinkin kylmään aikaan haluan kuorruttaa, mutta täytyy sanoa, että vaikka koostumus onkin noin juoksevaa kuin on niin tästä huolimatta se toden totta kosteuttaa! Pohdin, että otin tuotteen liian myöhään käyttöön eikä se säiden viiletessä riitä, mutta tämä huoli taitaa olla aivan turha. Tässä siis ehdottomasti tuote jota kannattaa kokeilla jos kaipaat kevyttä ja nopeasti imeytyy tehokosteuttajaa vartalolellesi :) Tuoksultaankin tämä on ehkä enemmistöä enemmän miellyttävä, kuvailisin itse tätä ehkä kevyeksi, pehmeän makeaksi tuoksuksi.


Aivan ihana ensikosketusta Patykan tuotteisiin, toivottavasti Jolie Boxissa vielä joskus tulisi vastaan Patykalta myös kasvoille tuotteita.


Oletko sinä päässyt kokeilemaan Patykan tuotteita?

4 kommenttia:

  1. Patykan kroppavoiteet on musta tosi kosteuttavia, vaikka koostumukset ei olekaan paksua jankkia, tosin usein luonnonkosmetiikkatuotteissa on niin paljon ihoa pehmentäviä hyviä öljyjä, ettei sen koostumuksen tarvikaan olla paksua tehdäkseen tehtävänsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkossa pitää ehdottomasti vielä tarkemmin tutustua luonnonkosmetiikkaan! :)

      Poista
  2. En ole vielä Patykaa kokeillut, mutta noihin vartalorasvoihin olen kiinnittänyt huomion ja muistin jonkun toisenkin sanoneen koostumuksen olleen "lirua", mutta todella kosteuttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus vastaan tulee niin kannattaa ehdottomasti testata! :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat