sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Lip Monthly September 2016

Olisi Lip Monthlyn esittelyn aika. Kerkesin jo sisällöstä spoilaantua kun nähtävästi nämä joko saapuvat Suomeen eri aikaan ja/tai posti ei toimita yhtä aikaisesti perille.. Noh, no hätä. Kurkataan nyt kuitenkin boxin sisälle..


Syyskuun teema taitaa olla violetti!? :D


Ensimmäisen tuotteen bongasi heti samantien, koska se ei ollut pussukan sisälle mahtunutkaan..


Kokonaisuudessaan boxi sisälsi kolme huulituotetta ja neljäntenä tuotteena oli tällä kertaa koko kynnen kynsitarrat (vai miksi näitä nimitetäänkään?).


NCLA Nail Wraps (ovh $11 eli n.9,80€)
Ko.merkki on itselleni nimenä tuttu siitä, että Cesarsshop on lähiaikoina alkanut myydä NCLA-kynsilakkoja, itse en ole mitään vielä hankkinut, mutta merkki ehdottomasti kiinnostaa. Eli vaikkei tuotteena sinällään ole niin minun juttuni niin merkki kiehtoo sen verran, että saatan ihan vain sen vuoksi ottaa testiin.


JCat Lip Paint (ovh $4,99 eli n. 4,40€)
Tämä tuli minulle sävyssä "Queen of harts" (en ole varma puuttuuko tuubin kyljessä olevasta nimestä tosin e-kirjain..), sävy on tuubissa varsin tumma, kädelle swatchattuna huomaa, että on violettiin taittava tumma sävy. (Swatchaus kaikista kolmesta tuotteesta tulee postauksen loppupuolella!) Itse en ole niinkään huulimaalien saati tummien huulivärien ystävä, mutta kyllä tämä ainakin kertaalleen pitää omiinkiin huuliin testata.


Starlooks Lip Crayon (ovh $19 eli n.17€)
Tämä saapui minulle ihastuttavassa vaaleanlilassa sävyssä "Dubl bubl", ei ehkä välttämättä käytössä se minun sävyni mutta tätä on ehdottomasti hauska kokeilla ja voi olla, että jää itselleni juurikin sävynsä vuoksi vaikkei ihan päivittäiseen käyttöön päätyisikään :D


ModelCo Lip Liner (ovh $20 eli n. 17,80€)
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä heti alussa näkynyt tuote eli huultenrajauskynä, ModelCo-merkiltä, johon itse olen päässyt jo aiemmin tutustumaan. Kyseistä rajauskynää ei liene kuin yhdessä sävyssä, koska pahvipakkauksessa lukee "one shade suits all". Sävy vaikuttikin varsin käytettävältä, joten jää omiin jemmoihini.


Yllä olevassa kuvassa huulituotteet puhtaalle iholle swatchattuna, varsin lilavoittoista tällä kertaa - huultenrajauskynää lukuunottamatta.


LOPPUYHTEENVETO
Hintaansa nähden koin jälleen ehdottomasti vastinetta rahoilleni saaneeni, boxissa oli useita mielenkiintoisia tuotteita, joita innolla testaan - vaikkeivat kaikki välttämättä omaan käyttööni jäisikään. Boxia taitaa minulle vielä kaksi olla tuloillaan ja sitten olisi tarkoitus laittaa tilaus pauselle - katsotaan tulenko vielä joskus tätä tilaamaan, edullisesti tässä pääsee ainakin tutustumaan useisiin tuntemattomiin ja mielenkiintoisiin tuotteisiin :)


Mikä tuotteista näyttäytyy sinulle mielenkiintoisimpana näistä?

12 kommenttia:

  1. Kynsitarrat olis mulle kiinnostavimmat :D NCLA on laatumerkki joten mitään halpiksia nuo ei ole :) huulimeikit ei naposta, nuo värit on mulle nou nou. Muodinmukaisia ja vuodenaikaan sopivia kyllä, kokeilunhaluiselle sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon merkin vuoksi nimenomaan kynsitarroista olinkin niin innoissani :D

      Poista
  2. Huulimeikit täysin vääränvärisiä itselle, joten rajauskynä olisi itselle käyttökelpoisin. Yllätysboxit on kuitenkin kivoja, tykkään �� Tämä boxi onkin ihan uusi tuttavuus, onko helppo tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helppoa ja alempana olevasta kommentistasi päätellen olet tilauksen onnistunut laittamaan eteenpäin :)

      Poista
    2. Juu, vähän hutiloin kommentin laitossa ja luulin ettei tää eka kommentti onnistunutkaan. Tilattu on ja helppoa oli :)

      Poista
  3. Aika pelottava sävymaailma tän kuun boxissa mulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo hieman erilaisia sävyiltään, mutta toisaalta tuleepahan hypättyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja testattua välillä jotain erilaista; tänään jopa repäisin ja tuo vaalealila huulilla kävin lähikaupassa :D

      Poista
  4. Mielenkiintoiselta näyttää, väreistä johtuen vaan rajauskynä passais mulle. Mutta eniveis, sinne lähti tilaus ;)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Tuo on kyllä todella kaunis vaikken oikein ehkä osaa itse tuossa sävyssä olla tai sitten se vain vaatisi hieman treeniä!? :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat