torstai 8. syyskuuta 2016

Dermosil uutuuksia

Sain muutaman ihastuttavan uutuustuotteen Dermosililta testiin ja vaikka olenkin näitä vasta pari viikkoa kerennyt testailla, niin haluan nämä jo nyt ehdottomasti tuoda esille.


Kyseessähän on ihastuttavan uuden Faces-linjan tuotteet. Linjassa on tällä hetkellä yhdeksän tuotetta, näistä esittelyyn pääsee nyt mattavoide, medium-kasvovoide, kuoriva yöseerumi sekä silmänympärysvoide.


Mattavoide 9,40€/40ml
Ko.tuote on ominaisuuksiltaan ja käyttötarkoituksiltaan entistä For Faces -linjan mattavoidetta vastaava, ainoastaan tuoksu on erilainen. Tuossa aiemmassa mattavoiteessa itse koin tuoksun olevan melko maskuliinin, kun taas uudessa tuoksu on hyvin mieto ja itseäni miellyttävä. Mattavoide nimensä mukaisesti on kosteuttava, mattapinnan jättävä kasvovoide. Sopii niin normaalille kuin rasvaisellekin iholle. Toimii mainiosti meikin alla.


Kasvovoiteita löytyy light, medium ja rich - sanat kuvaavat tokikin voiteen koostumusta eli medium on kahden muun välimuoto. Miellyttävä kosteusvoide, itse koen tämän melko tuoksuttomana. Imeytyy hyvin ja sopii mainiosti meikin alla käytettäväksi. Tätä voi käyttää myös yövoiteena, mutta itse kaipaan yövoiteeksi hieman tuhdimpaa koostumusta; rich voisi omalla kohdalla siihen ollakin sopiva.


Kuoriva yöseerumi 13€/30ml
Nimensä mukaisesti tämän tarkoituksena on yön aikana kemiallisesti kuoria ihoa poistaen kuollutta ihosolukkoa ja parantaen ihon kosteustasapainoa. Seerumi on pakattu pipettipulloon ja hajustamaton. Ennen yövoiteen levittämistä seerumin kannattaa antaa imeytyä kunnolla ihoon ettei yövoide heikennä sen vaikutusta. Seerumia ei suositella käytettäväksi herkälle tai vaurioituneelle iholle eikä ennen altistumista voimakkaalle auringonvalolle. Seerumin vaikutus voi tuntua iholla pienenä kutinana, kihelmöintinä ja punoituksena - omalla kohdalla mitään näistä en ole huomannut tapahtuneen. 


Kosteuttaa, virkistää ja auttaa vähentämään tummuutta ja turvotusta silmänympärysiholla. 


Silmänympärysgeeli levitetään puhtaalle iholle kuula-applikaattorin avulla. Tuntuu miellyttävältä ja sopii erinomaisesti meikin alle. Myös silmänympärysvoiteen kaipaan yöksi olevan paksumpaa, joten yleensä minulta löytyykin aamu- ja iltakäyttöön omat silmänympärysvoiteensa :D Turvotusta omilla silmänympäryksilläni ei ole ja tummuus on rakenteellista, joten näihin kahteen seikkaan en osaa ottaa kantaa tämänkään osalta.



Yllä olevissa kuvissa koostumukset samassa järjestyksessä kuin olet tuotteetkin esitellyt.

Loppuyhteenvetona voisin mainita jälleen tykästyneeni mielettömästi Dermosilin uutukaisiin. Pakkaukset ovat yksinkertaisen kauniit ja sisältö täyttä kultaa. Noista uutukaisista muutama muukin tuote herätti kovasti mielenkiintoa, joten eiköhän niitä tulla vielä täällä blogin puolella näkemään ;D


Herättikö Dermosil Faces -linja sinun mielenkiintosi? :)


Tuotteet saatu blogiyhteistyönä, mielipiteet bloggaajan omia. :)

14 kommenttia:

  1. Todellakin herättää! Dermosil on parantanut tuotteidensa ulkonäköä kovasti viimeisen parin vuoden aikana. Varsinkin nämä kaksi uusinta sarjaa Living ja Faces ovat oikein nappisuorituksia ulkonäöllisesti (tuotteita en ole vielä testannut). Ja nythän heiltä ilmestyi jopa kasvoharja! Kukapa olisi arvannut että Dermosil alkaa seuraamaan trendejä? :P

    VastaaPoista
  2. Musta on aivan loistavaa et tälläselle perustuotteita myyvälleki firmalle tulee kemiallisia kuorintoja sun muita :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään :) Mun mielestä Dermosil on aika hyvin seurannut trendejä jo jonkin aikaa (3D Meikkisieni, jalkojen kuorintasukat, artikkeli tavaroiden raivaamisesta, luonnonmukaisuuden korostaminen...) Ne minimeikkisienet kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
  4. Kokeilin näytepussin verran uutta Faces-seerumia, mutta en muista mikä se uutuuksista oli;) Anyway, oli kyllä hyvää. Ehkä ostan normikokoisen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko ollut tuo Faces Age Defence Elixir? Siitä ainakin itselleni näyte lehden mukana :)

      Poista
    2. Juu, se juuri. Age Defence on ihan mun juttu muutenkin:D

      Poista
    3. Itsekin näytteen siitä testasin mielenkiinnosta ja vaikutti kyllä todella hyvältä tuotteelta vaikka en ihoni ja ikäni puolesta aivan vielä kohderyhmään kuulukaan :)

      Poista
  5. Onpa kivat pakkaukset, kuoriva yöseerumi kuulosti kiinnostalta. :) Innostun aina vähän erilaisen kuuloisista tuotteista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ehkä näistä neljästä tuotteesta se omakin lemppari ja olisin takuulla laittanut itselleni tilaukseen mikäli en olisi sitä saanut :)

      Poista
  6. Itsekin kiinnostaisi ostaa tuo kyseinen kuoriva seerumi, mutta epäilyttää, ettei kuorinnan happopitoisuutta ilmoiteta. Ei voi siis kuluttajana varmistua siitä, miten vahvaa liousta naamalleen laittaa. Erilaisia happokuorintoja julkaisevat "isot nimet" ilmoittavat pitoiduusen lähes poikkeuksetta. Happokuorintoja käytettäessä kannattaa muistaa, että ihon puhdistuksen jälkeen sen ph-arvo ei yleensä ole optimaalinen happokuorinnan kannalta (ph pitäisi olla korkeintaan 4,5). Sen takia kannattaa valita ph-arvoltaan sopiva kasvovesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko tuossa kovinkaan suurta pitoisuutta olevan, koska ensimmäiselläkään käyttökerralla ihoni ei reagoinut - mutta totta kyllä tuo, että mielellään sen pitoisuuden näkisi.. Ja tuo pH-asia on juurikin noin kuin sen sanoit :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat