lauantai 17. syyskuuta 2016

Antiikki ruusu

Tänään esittelyvuorossa olisi Models Own -luomiväripaletti, johon pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin (katsokaa vaikka mitä kaikkea ihanuuksia Oletkaunis.fi-verkkokaupan valikoimista löytyy!)..


Vintage Rose oli siis lopulta valintani. :)


Paletti on ulkomuodoltaan samanlainen kuin aiemmin esittelemässäni Sculpt&Glow -paletissa - kätevää muuten, että palettien nimi on painettu tuohon etukanteen!


Sisältä löytyy iso peili (pahvin alla), kymmenen luomiväriä sekä luomivärisivellin. Oli muuten pakko heti sivellintä kokeilla ja tuo oli ehdottomasti positiivinen yllätys! Erittäin käyttökelpoinen kappale :)


Jokaisella luomivärillä on nimensä ja nimet löytyvät myöskin heti luomivärin alta.


Verrattuna esim. Urban Decayn luomiväreihin nämä ovat hieman jauhoisempia/kuivempia koostumukseltaan, mutta pigmenttiä ihan kohtuudella näistä kuitenkin irtoaa. (Ehkä nuo molempien rivien reunimmaiset ovat kaikista kuivimmat, kuten kuvastakin näkyy, muut toimivat oikein mainiosti.)


Tuttuun tapaan luomivärit swatchattuna puhtaalle iholle ja samassa järjestyksessä kuin missä paletissakin ovat.


Hintaa luomiväripaletilla on 24,95€ ja jos jotakuta kiinnostaa niin jokainen luomivärinappi on kooltaan 0,7g.

Laadultaan ei siis toki missään nimessä UD:ta haasta, mutta toisaalta hintaakin on n.puolet heidän paleteistaan. Vaihtoehtoja paleteissa on mukavasti, joten suosittelen lämpimästi tutustumaan tarkemmin! :)


Mikä noista Models Own -paleteista miellyttää sinun silmääsi eniten, osuisiko valintasi tähän samaiseen palettiin? :)



Tuote saatu blogiyhteistyönä, mielipiteet bloggaajan omia. :)

12 kommenttia:

  1. Yllättävän kallis paletti koska jotenkin olen mieltänyt Modelw Ownin halpismerkiksi. Verrattuna Sleekin paletteihin joissa on kyllä laatu kohdillaan :)
    Mutta ihanat värit, heti sieltä bongaa kultaa ja violettia, tosi nättejä sellaisia. Kaikki värit on kyllä mun mieleen :)

    VastaaPoista
  2. Mun ei pitäisi lukea ollenkaan luomiväripostauksia, minulla kun on vakava-asteinen luomiväriaddiktio. Pitäisi käynnistää jokin varhainen puuttuminen- tai tässä vaiheessa jo hoitoonohjaussysteemi. Olen kyllä Models Owniakin vilkuillut jo sillä silmällä, että kohta tilausta pukkaa...

    Aurinkoista viikonvaihdetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olet ehkä huomannut niin sama vaivaa täälläkin - ja muidenkin tuotteiden kuin vain luomivärien suhteen xD

      Poista
    2. Jep, huomattu on;) Taitaakin olla kyse epidemiasta:D

      Poista
    3. Mutta se aina helpottaa kun tietää ettei ole ainut.. :D

      Poista
  3. Täältä löytyy Twilight, Full Moon, Supernatural ja Barely There, voisin vielä muutaman kyllä hankkia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sähän olet noita kerennyt haalia :D Rivienvälistä on luettavissa, että olet enemmän kuin tyytyväinen ollut laatuun ;D

      Poista
  4. Näyttää kivalta, eikä hintakaan ole paha. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat