sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

MUS-ostokset


Kesäkuun MUS-miitin jäljiltä on vielä osa ostoksista esittelemättä, Midnight Hour -luomiväripaletin esittelyn löydätte täältä ja goodiebagin täältä. Katsotaan nyt tarkemmin mitä muutakin tarttui matkaan mukaan..


Liikkeessä oli vanhoissa pakkauksissa olevia tuotteita paljon tarjouksessa ja sieltä tartuinkin muutamaan kivaan juttuun.. Esitellään ensin kynsilakat:


"Kaikki kimaltava on kaunista", joten eihän näitä hyllyyn voinut jättää :D
Vasemmalta oikealle:
Greta, Mariann, Charmaine.


Greta.


Mariann.


Charmaine.

Olen vasta Gretan kerennyt kynsilleni testailla ja valitettavasti tämä on hieman kaljuuntuvaa sorttia - toivotaan kahden muun toimivan kynsilläni paremmin. Muistaakseni kolmella kerroksella sain lopputuloksesta sellaisen, että se minulle vältti - ehkä neljännellä olisi saanut jo enemmänkin itseäni miellyttävän lopputuloksen.


Kynsilakkojen lisäksi en voinut vastustaa ihanaa vihreää silmänrajauskynää saati sitten persikkaista luomiväriä - joka kotona tarkemmin katsottuna paljastuikin poskipunaksi :D (mutta aivan ihanaksi sellaiseksi <3) (puolustuksena sanottakoon, että tämä tosiaan oli luomivärien kanssa samassa rykelmässä ilman, että olisi mitenkään näistä eroteltu..)


Näiden lisäksi sain pyynnöstä näytteen Sculpt Excellence -meikkivoiteesta sävyssä Cotton (vaalein sävyistä) - en nyt ole varma muistelenko väärin vai oliko tämä uutuustuote? Ja muistelisin myös puhetta olleen siitä, että tämä on tällä hetkellä peittävin MUS:n meikkivoiteista.. (Korjatkaa mikäli olen väärässä!)


Meikkivoidetta olen pari kertaa kasvoille testannut; peittävä tämä todellakin on, mutta ainakin BeautyBlenderin avustuksella tämän saa hyvin kasvoille levittymään ilman, että lopputulos olisi maskimainen. Oikein mainio meikkivoide siis!


Greencard-meikkikynä on ihastuttava ja Coral Lace -poskipuna aivan ihana <3


Oliko joukossa sinulle tuttuja tuotteita? :)

7 kommenttia:

  1. Pysyykö tuo meikkivoide hyvin? Jäi vähän kutkuttamaan ja tekisi kyllä mieli kokeilla :)ja tuota poskipunaa pystyy varmasti käyttämään luomillakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pysyi ainakin tosi nätisti, en nyt muista laitoinko alle jonkin pohjustustuotteenkin.. Kannattaa testata :)

      Poista
  2. Nuo MUSin holot on kaljuuntuvia, vaatii tarkan levityksen tai sen Aqua Basen alle. Miun kärsivällisyys ei kestä tuollaisia lakkoja :'D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat