keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kiilto pois kasvoilta?

Kesäkuussa sain NSB Beauty Boxin mukana tuotteen, joka oli itseäni kiinnostanut, mutta jota en välttämättä itse olisi tullut hankkineeksi;


Beautyblenderin kanssa samasta materiaalista valmistettu tuote, jonka idea on tosiaan sama kuin puuteripapereiden ym. muiden kiillonpoistopapereiden.


Noiden papereiden sijaan nämä eivät ole kertakäyttöisiä vaan näitä on mahdollista pestä käytön jälkeen aivan kuin meikkimunaakin.


Pakkauksessa on kaksi blotterazzia sekä suuri peili. Itse olin hieman skeptinen tuotteen suhteen, mutta tokikin kiinnostunut kun tätä niin kovin oli kehuttu ja nappasinkin tämän meikkipussukkaani mukaan kulkemaan.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Tämähän ihan oikeasti toimii! Pyörällä töihin välillä hieman kostean kuumassa ilmassa polkiessa on työpaikalle päästyään meikkipohja hieman liikahdellut paikoiltaan, mutta tällä painellan muutaman kerran ongelmakohdista alkaakin meikkipohja taas näyttää hieman itseltään. Itsellänihän ei ole rasvainen iho vain enemmänkin pintakuiva sekaiho, mutta tuote kyllä ehdottomasti toimii!

Kyllähän tämä hankintana on melko "kallis", hintaa 20€ luokkaa, mutta kun ottaa huomioon pitkäikäisyyden sekä ennen kaikkea toimivuuden niin voin todellakin lämpimästi suositella! Useammastakin paikastahan näitä löytyy, joten kannattaa selvitellä mistä edullisimmin lähtisi mukaan :)


Joko sinä olet tehnyt tuttavuutta blotterazzin kanssa? :)


P.s. Muistakaa säilyttää tuo muovi missä lukee "keep me" - sillä on käyttötarkoituksensa; pitää blotterazzin erillään toisistaan rasiassa :D

10 kommenttia:

  1. Niinhän se toimii, vaikka ei uskoisi. :D

    VastaaPoista
  2. Kappas! Tällaisen voisikin hankkia. Pikkuisen tuppaa kuitenkin otsa ja poskipäät kiiltämään loppuiltapäivästä...

    VastaaPoista
  3. Mie ostin tämän laivalta. En ole vielä korkannut , kun käytän ne perinteiset ensin pois :D

    VastaaPoista
  4. Voi olla ihan fiksu veto, koska niihin vanhoihin ei välttämättä tämän käytön jälkeen tule palattua :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä pakko ottaa tuo käyttöön. Arvaa vaan Beautyblenderin kanssa meni vuosi, kun sitä epäluuloisena katselin ja ensi meikkivoiteen sivelystä tuumin, sehän on loistava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen usein hieman hidas syttymään kaikille uusille jutuille.. :D

      Poista
  6. Mie kyllä tarviisin tämmöisen! Olen nyt opetellut käyttämään jopa puuteria 😃 en edes tiennyt, että on muutakin kuin niitä papereita (joita näin tyyliin viimeksi 13v sitten)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä älyttömän kauaa markkinoilla olekaan ollut :) Kannattaa käydä kaupassa tsiigailemassa ja ainakin jos sattuu tarjouksessa jossain vastaa niin ehdottomasti kannattaa napata mukaan :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Vauvapaketit

Vielä muutama vuosi sitten neuvolasta odottava perhe sai paljon kaikenlaisia esitteitä ja vauvapakkauksia mukaansa, mutta tässäkin on tiuke...

Luetuimmat