maanantai 6. kesäkuuta 2016

LivBox Kesäkuu 2016 + arvonta!

Jotkut onnekkaat olivat saaneet boxinsa hyppysiinsä jo perjantaina, mutta minä onneton jouduin viikonlopun yli odottelemaan - enkä tietenkään voinut olla spoilaantumatta, itseäni tosin ihan vain tästä saan syyttää.. No mutta katsetta boxiin ja minun mietteisiini sisällöstä - kannattaa muuten jaksaa loppuun asti lukea, kuten otsikosta voi päätellä niin aivan huippu arvonta lähtee myös tästä käyntiin! ;)


Kesäkuun teema on:
"Kauniina kesäkuuhun!"

Ja mitä sieltä paljastuikaan..


Batiste Blush -kuivashampoo (ovh 3,90€/50ml)
"Kukkainen&Flirttaileva. Naisellinen olemus. Blushin parfyyminen kukkaistuoksu todella kääntää päät. Muutama nopea suihkaisu jättää hiukset raikkaaksi, ilmaviksi sekä upean tuoksuisiksi."
Huomenna olenkin lähdössä reissuun taas ja tämä taitaa lähteä mukaan.. Batisteahan olenkin vastoittain kehunut parhaaksi kuivashampooksi, joten tämän löytyminen boxista ei voi olla pettymys! :D Ko.tuoksua olen aikaisemmin muistaakseni testannut, ei ehkä ihan suosikkini kaikista Batisten tuoksuista muttei missään nimessä huonokaan.

Vaseline Aloe Soothe -suihkutettava kosteusvoide (ovh 5,95€/190ml)
"Vaseline® Intensive Care™ Aloe Soothe -vartalospray on nopeasti imeytyvä ja helppokäyttöinen suihkeen muodossa oleva vartalovoide. Vartalospray levittyy iholle helposti tasaisena suihkeena ja aloe veran tuoksu tuo iholle raikkaan tunteen. Alkuperäisen Vaseline® ORIGINAL -vaseliinivoiteen ainesosia sisältävän ainutlaatuisen koostumuksen ansiosta iho tuntuu pehmeältä olematta rasvainen tai tahmea. Käytä välittömästi suihkun jälkeen tai milloin tahansa, kun ihosi tuntuu kuivalta. Pitää ihosi hoidettuna kolmen viikon ajan*
*Neljän viikon kliininen tutkimus kuivaihoisilla, 32 osallistujaa"
Itsehän en oikein lämmennyt tuolla aiemmin tulleelle tuoksuttomalle versiolle enkä tiedä onko tämä edelleenkään minun juttuni, mutta en tiedä maltanko olla kokeilematta :D

Dove Advanced Hair Series Regenerate Nourishment -shampoo ja hoitoaine (ovh 4,05€/250ml, boxissa 50ml koot)
"Vaurioituneille ja käsitellyille hiuksille kehitetty hiustenhoitosarja ravitsee jopa erittäin vaurioituneita hiuksia välittömästi. Punalevää sisältävä koostumus korjaa hiuksen rakennetta syvältä, palauttaa hiuksiin terveen kiillon ja tunteen.."
Tätä en Doven suomenkielisiltä sivuilta löytänytkään, kyseessä siis uutuustuote. Tuoksultaan tmä on aivan ihana <3 Ja itseasiassa olenkin matkakokoisia shampoita ja hoitoaineita varastoihini kaipaillutkin, jäävät odottelemaan käyttöänsä. (nyt tulevalle reissulle olen jo muita kerennyt valita lähteväksi mukaan..)

ACO Sunkissed -kasvovoide (ovh 11,30€/50ml)
"Itseruskettava voide, joka tekee asteittain ihosta ruskettuneen näköisen. Sopii meikin alle..."
Tästä löysin vain vartalolle tarkoitetun version ACOn suomenkielisiltä sivuilta.. Itsehän en itseruskettavia voiteita käytä edes vartalolla saati sitten kasvoilla.. Tosin vaikka tästä puhutaan itseruskettavana niin tämän luvataan tekevän rusketuksen iholle asteittain - jään siis pohtimaan korkkaanko tämän vaiko en. Pitää varmaan googletellakin jos löytyisi millaisen lopputuloksen tällaiselle kalkkilaivan kapteenille mahdollisesti tekee..

Essence Forbidden Volume -mascara (ovh 3,69€/12ml)
"Niin hyvä, että sen pitäisi oikeastaan olla kielletty! Dramaattista tuuheutta, ei paakkuja. Forbidden Volume -ripsivärin kartiomainen kuituharja antaa ripsille uskomatonta runsautta - yksi levityskerta riittää.."
Essencellä ei taidakaan olla ollenkaan suomenkielisiä sivuja?
Aluksi olen ehkä jopa vähän pettynyt kun Essencen tuote sattui mascaraksi - lähinnä siitä syystä, että noita mascaroita on kertynyt... Mutta tämä kuullostaa kyllä niin lupaavalta, että pitää katsoa josko jo seuraavaksi käyttömascaraksi korkkaisin..


Näiden lisäksi kaikilla extrana boxissa oli:
Eat Natural käsintehty välipalapatukka (ovh 1,95€), minulla makuna on almond&apricot - olikohan muitakin makuja liikenteessä?


LOPPUYHTEENVETO
Kesäkuu noudattaa aikalailla samaa linjaa toukokuun kanssa; boxi oli sisällöltään oikein käyttökelpoinen ja todennäköisesti omalla kohdalla tulen kaikkia tuotteita vähintäänkin testaamaan (Vaseline ja ACO vielä hieman harkinnassa). Tuotteista kolme oli täysikokoisia + extrapatukka ja Batistenkin minikokokin on ihan myynnissä oleva koko. Arvoa boxille tuli kaikkinensa hieman vajaa 30€. Itse koin siis kyllä rahoilleni vastinetta saaneeni vaikkei mitään riemunkiljahduksia täältä nyt kuulunutkaan (tosin tällä kosmetiikkamäärällä niiden aikaansaaminen taitaa alkaa olla jo melkein mahdoton tehtävä :D)


Ja sitten siihen asiaan mitä te tässä olette kokoajan odotelleet :D 
ARVONTA
Sain siis ihanilta livboxxaajilta teille arvottavaksi heinäkuun boxin <3
Arvonta on kaikille avoin, mukaan osallistut kommentoimalla mitä mieltä olit kesäkuun boxista ja minkä sarjan tai yksittäisen tuotteen haluaisit boxiin mukaan saada? (yritä olla innovatiivinen, eihän sitä tiedä jos vaikka toivomukset joskus toteutuisivat ;))
Arvontaan on aikaa osallistua su 12.6. klo23.59 saakka

Laita mukaan toimiva sähköpostiosoitteesi ja/tai seuraa tarkasti blogiani; mikäli en voittajaa kahden vuorokauden sisällä tavoita niin suoritan arvonnan uudelleen.

55 kommenttia:

  1. Kesäkuun LivBox oli tympeä (onneksi jätin tilaamatta). Vaseline tullut aiemmin ja se on vieläkin käyttämättä :D Essence olisi tosiaankin voinut olla joku muu tuote (suomenkieliset sivut muuten tulevat jossain vaiheessa, kunhan maahantuoja saa asiat siihen malliin). Itseruskettavat ei ole minun pala kakkua. Batiste ja Dove olisivat olleet varmaan ihan kivoja.

    Haluaisin saada boxiin The Body Shopin tuotteen, kun on tainnut tulla vain yksi aiemmin. Suihkugeelit täysikokoisena olisivat myös kivoja, muutakin kuin Loccitanea, Palmolivea tai Niveaa. Ja Flow -kosmetiikkaa! :D


    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  2. Kirjoittelinkin jo tästä omaan boxiini... Ei mitään ilonhihkaisuja täältä päin, ja - niin, no positiivista sentään, ettei taas tullut jotakin suihkugeeliä. Olisin mielelläni ottanut tuon ACOn itseruskettavan, mutta tulikin sävyttävä päivävoide. Ehkä löydän sille tyytyväisen omistajan tuttavapiiristä.

    Ehkä eniten kiinnostaa tuo patukka, joka on vielä syömättä :)

    dzinni@europemail.com

    PS: Minun blogissani on toukokuun puolen loppupostauksissa myös arvonta, jos setti hyviä silmämeikin tekosiveltimiä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Hiusöljy olisi kiva saada mukaan.
    Doven hiustuotteet vaikuttavat ihanille tuotteille, kerrotko sitten mitä itse niistä pidit?
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kesäkuun boksi oli ihan hyvä. Aika paljon kuitenkin tuttuja merkkejä ja tuotteita. Luonnonkosmetiikkaa olisi kiva saada bokseihin lisää. Mossan tuotteet voisivat hyvin sopia Livboxiin, eli vaikka Mossan misellivesi olisi kiva saada :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Meinasin tilata kesäkuun livboxin, mutta livboxin sivuilla kerrottiin, että boxi sisältää paljon hiustuotteita en sitä kuitenkaan tilannut. Itse en tykkää yhtään noista Vaselinen suihkutettavista voiteista, minusta ne ovat tosi epäkäytännöllisiä. Joten olen ihan tyytyväinen, etten tilannut boxia. Mutta livboxista olen haaveillut pidemmän aikaa, joten enköhän sen tilaukseen tässä vielä laita.
    Boxista haluaisin löytää jotain Dermosilin tuotteita, pidän niistä erityisen paljon. Meikkivoiteita en tosin haluaisi enää yhtäkään, niitä on jo niin paljon laatikossa odottamassa käyttöä.
    gowiththeflowblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Kesäkuun boksi vaikuttaa fiksulle, käyttötavaroita kaikki. Tosin itseruskettavia henk.koht vähän jännitän :D toki paketissa olisi voinut olla joku kiva mustahevonen yllättämässä. Mikä sellainen olisi, ehkä joku tuoksunäyte..toisaalta onko boksissa ollut tangle teezer harjaa?

    Teddypenikka@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Itse olin kyllä oikein tyytyväinen kesäkuun boxiin ja luulenpa, että kaikki tuotteet tulevat vaivatta käytetyksi. Tuo suihkutettava Vaseline on muuten oikein mainio, vaikka itsekään en siitä alkuun juurikaan innostunut. Kannattaa siis kokeilla ;)
    Tuleviin boxeihin toivoisin jotain meikkituotetta selektiivisen kosmetiikan puolelta, sanotaan nyt vaikka Lancomea tai The Balmia :D Myös aiemmassa kommentissa ehdotettu The Body Shop passaisi hyvin :)

    onmaailmameilleavoinna.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Ihan hyvä boxi mielestäni, huomattavasti parempi kuin monet aiemmat.
    Acoa testaan varsinkin mielelläni, vaikka mieluummin olisin ottanut sen sävyttävän päivävoiteen.
    Luomivärejä kaipailen boxiin, ihan sama merkille.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihan fiksuja käyttötavaroita, mutta ei tuosta mikään tuote nouse oikeen yli muiden. :/ Itse toivoisin boksiin joskus jotain älyttömän hyvää vedenkestävää ripsiväriä!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Hyvän oloinen tuo kesäkuun boxi! Erityisesti minikokoiselle kuivashampoolle olisi varmasti käyttöä. Myös vaselinen kosteusvoide vaikuttaa hyvältä iholle :) heinäkuun boxista olisi mahtavaa löytää jotakin huulituotteita, mieluiten punaisia :)💋

    ainojalas@gmail.com

    VastaaPoista
  11. En osallistu, kun olen Boxin tilaaja. Tosin hiukan harmistuneena odottelen omaani, eipä näy täällä. Kovin eri aikoihin näyttävät tulevan.
    Mulla on ollut aiemmin tuota Acon itseruskettavaa kasvoille, itse asiassa on vieläkin on ja vartaloversio löytyy myös. Minusta tuo ruskettaa kivan maltillisesti, mutta putkilo näyttää muuttuneen, toivottavasti itse tuote ei. Paitsi, etten ole vielä kertaakaan törmännyt hyväntuoksuiseen itseruskettavaan...
    Jään siis odottamaan omaa pakettiani.

    VastaaPoista
  12. Ihan jees, mutta näillä kosmetiikkavarastoilla kaikki tuotteet olisi menneet jonoon...eli hyvä etten tätä tilannut. The Body Shopia ja muita kuin perus halpoja markettimerkkejä olisi kiva nähdä bokseissa enemmänkin. Niin kuin alkuaikojen livboxeissa.

    VastaaPoista
  13. NYXin meikit olisivat aivan huippuja! Tai jos oikein ruvetaan hurjaksi, niin Urban Decay se vasta mieluisa olisikin ;) Ylipäätään meikkituotteita enemmän, suihkugeelit, hammastahnat ja kaikenmaailma rasvat on jo niin nähty.
    Kesäkuun boxista mielenkiintoisin oli ripsiväri (koska se on meikki ;D)

    -Tiltu

    tiltu_kultu ( a t ) luukkupistecom

    VastaaPoista
  14. Kesäkuun boxi oli ihan toimiva paketti. Itseruskettavia en näihin kaipaa, the body shopia kylläkin.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kesäkuun boxi oli ihan ok. Oikeastaan ainoastaan tuo itseruskettava voide lähtee kiertoon, muita testaan mielenkiinnolla.
    Haluaisin boxiin mukaan Favoran tuotteita, olen niihin kovasti tykästynyt! Muistaakseni aikaisemmin on tullut Favoralta vain käsivoide.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kesäkuun boxi on ihan kiva, tosin itseruskettavia vähän vierastan. Minusta olisi kiva jos Livbox sisältäisi Mary Kay:n, Avonin tai The Body Shopin tuotteen. moonma(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Kesäkuun boksi oli perusvarma, joten lisää yllätyksellisyyttä olisi kiva saada! Esimerkiksi primeri, seerumi tai kasvosuihke voisi olla tähän väliin mukava yllätys. Tai joku perustuote tuntemattomammalta merkiltä. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Näyttää kyllä kivalta sisältö! :)
    Itselleni ei ole koskaan tullut boxia, mutta seurailen instasta ja blogeista sitten tarkempia mielipiteitä ja kommentteja.
    The Body Shop - ei ole aikoihin ollut mitään?, NYX voisi olla ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ainakin joskus joku selektiiviseltä puolelta! Ei sen tarvisi mikään iso / arvokas olla mutta itse arvostaisin :)
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Itse olin ehkä hieman pettynyt kesäkuun boksiin. Oli käyttötavaraa ja periaatteessa ihan kiva, mutta jotenkin ei vain sykähdyttänyt...Mutta eikös boksiin olisi kiva saadaa Kardashianin hittituotteita ;) tai sitten jotakin yber kosmetiikkaa kuten The Balm, UBD, tai Nyxx

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mun mielestä ihan toimivia tuotteita tossa boxissa. Joo ite tykkäisin kun olis joku kuivashampoo jossaki boxissa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Omaa odotan vielä postista saapuvaksi :) Mutta ihan kivalle tämä kesäkuun boxi näyttää, näppäriä matkakokoja kesäreissuille :) Kunnon huulipunaa odotan seuraavista boxeista saapuvaksi.
    siru.paananen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Kesäkuun boxi oli kiva. Tykkäsin kaikist muist paitti vaselinest. Lisää essencee sais tulla.
    unicorngirl_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Tää oli minun mielestäni vähän tylsänoloinen boksi, vaikka kaikki tuotteet on kyllä ihan tarpeellisia perusjuttuja. Olisi kiva jos boksissa olisi vähän erikoisempia meikkituotteita esim. Urban Decaylta tai NYXiltä. Ihonhoitomerkeistä olisi kiva saada vaikka Mádaraa. marika.tuovinen[at]gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mie olin vähän pettyny boxiin, sisältö ei ollu sellasta mistä itse hirveästi hyödyn. Toivoisin jotain nestemäisiä huulipunia/huulilakkoja/huulikiiltoja & täysikokoista kuivashampoota.

    riikka97@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Oikein käyttökelpoisilta vaikuttavat kaikki tuotteet. Minua kiinnostaa etenkin Vaseline ja Doven hiustuotteet. Kardashianin tuotteita olisi kyllä kiva testata, vaikka silmänrajaustussia :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  27. Olin pettynyt kesäkuun boksiin. Odotukset olivat korkealla Acon suhteen, mutta sitten tulikin itseruskettava tuote. En tykännyt. Olisi kiva saada jossain boksissa jokin ylellinen kasvovesi.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kesäkuun boksi oli kiva. Tosin hiustuotteita on nyt tullut joka boksissa. Niitä alkaa kerääntyy. Olisi mukava jos tuotteita tulisi merkeiltä Avon, e.l.f ja Nyx.

    kristys@hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Olisin pettynyt boksiin jos olisin sen tilannut. Kuivashampoo tulisi käyttöön ja ehkä acon voide mutta muut, plääh!
    Boksissa olisi mukava saada joku laadukas contour-paletti taikka hyviä siveltimiä :)
    Emilial1997(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Mua kiinnostaisi toi itseruskettava ja tuo spray : )
    miimatainen at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Doven tuotteet ja kuivashampoo vaikuttavat parhaimmilta. sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Minä taas haluaisin kokeilla juurikin tuota acon päivettävää kadvovoidetta :) itse en ole tilannut vielä boxia, mutta kiinnostaisi :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  33. En ole koskaan tilannut Livboxia. Olen vaan seurannut blogeista mitä bokseista on löytynyt. Osa on ollut ihan kivoja juttuja, mutta esim. suihkusaippuat, vartalovoiteet ja deodorantit ovat niin peruskamaa, että en niistä kovin innostu. Boksiin toivoisin myös sellaisia tuotteita, joita ei marketeista saa. Korealainen kosmetiikka kiinnostaisi eniten, mutta tuskin ihan lähitulevaisuudessa sitä on tulossa. Mutta aina voi toivoa!

    sari.blom.pirjala at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mun mielestä boksi oli aika perus ja markettikosmetiikkapainotteinen mitä nämä ovat viime aikoina valitettavasti olleet. Kaipaisin enemmän tuotteita kalliimmilta merkeiltä, vaikkakin sitten pienempiä tuotteita. Decleor, Bliss, The Body shop voisi olla kivoja merkkejä.
    (milehton@hotmail.fi)

    VastaaPoista
  35. Tykkäsin kesäkuun boxista tosi paljon, sillä se oli täynnä tarpellista käyttötavaraa. Tykkään testailla paljon hiustuotteita, joten omaksi suosikiksi nousi Batisten kuivashampoo, tätä merkkiä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Kaapissa oleva tigin puteli kun on melko suuri. Samoin Doven tuotteet oli tosi mieluiset.

    Tykkäisin boxista löytyvän jatkossakin hiustuotteita. Varsinki ekologinen, vegaaninen ja kaikille allergisille sopiva ( ei sisällä sheaa ) Pure NuffStuff hair&body saippua/palashampoo olis suuri peukku! Toi tuote on ihan mielettömän hyvä hiustenpesussa.
    Meikkipuolelta taas ulkomaalaiset ystäväni hehkuttaa Too Faced tuotteita, joten niitäki olis kiva testailla jossain muodossa.

    greenmomblog ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tämä oli toinen boxini, toukokuun boxiin verrattuna tykkäsin kovasti, ACO:n voidetta lukuunottamatta kaikki käyttöön. Paras oli mielestäni ripsari ja jatkossakin olisi kiva löytää boxista Essencen tuotteita. minnan.mese@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Kesäkuun boksi näyttää olevan ihan kattava!
    Vaseline, kuivashampoo & Acon tuotteet kiinnostivat eniten.
    Boksista olisi mukava löytää joskus luonnonkosmetiikkaa, Dermosilin tai The Body Shopin tuotteita.
    paula.tuomenharju@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kuivashampoo on suosikkini näistä. Jotkin matkakokoiset tuoksut olisivat kivoja!
    mannanposti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  39. Mä tykkäsin tästä boxista kyllä tosi paljon, kaikke menee heti käyttöön :) Tuoksuja ei juu olekaan ollut pitkään aikaan, matkakokoiset olis kivoja reissuun

    miillaa@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Kesäkuun boxi oli ihan ok, käyttötuotteita muttei mitään hienompaa. Itseruskettava on itselleni turha, annan kaverille. Meikkejä olisi kiva saada huomattavasti useammin, vaikkapa NYXin. :)
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  41. Kuivashampoo on suosikkini näistä ja seuraavassa voisi olla joku korostusväri tai sivellin :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tykkäsin boxista paljon! Toivoisin lisää essencen tuotteita tai jotain the body shopilta :)
    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. vaseline spray, shampoo ja hoitoaine oli ihan jees, kuivashampoolle ja ripsarille (käytän vedenkestävää) ei ole mitään käyttöä..ei mitään älytöntä hihkumista herättänyt tämä boxi..
    body shopin tuotteet, vichyn kasvovoiteet ja erilaiset hiuskorut olis kivoja :-)

    VastaaPoista
  44. Kesäkuun boxi ei ollut yhtä hyvä kuin toukokuun boxi, vaseline spray ehkä kiinnostavin näistä. :) Ois kiva jos boxissa olisi joku vähnä laadukkaampi tuote, eikä perus markettikosmetiikkaa, jokun käyttöön menevä ripsasi, hoitoaine, shampoo, kynsilakka ja kosteusvoide, eli ei mitään erikoisia tuotteita ja tuoksuista en oikein tykkää kun ne ei usein mieleisiä. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  45. Laiskana vartalon rasvaajana Vaselinen -vartalospray kiinnostaa.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  46. Kiva boxi :) Ehkä olisi saanut olla vähän "kalliimpia" merkkejä mukana... Essien lakka olisi kiva saada :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Kesäkuun boxi oli pitkästä aikaa aika epämieluinen itselleni, mutta saan kuitenkin ilahduttaa muita lahjoittamalla suurimman osan sisällöstä pois. Itse pidän ainoastaan vaselinen vartalosuihkeen ja extratuotteena saamani Wellan tyvimuotovaahdon. Tuleviin boxeihin haluaisin esim. Lumenen uuden Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence -hyaluronitiivisteen. Se olis aika ihana!

    VastaaPoista
  48. Vaselinen spray kiinnostaa, koska oon maailman laiskin rasvaaja ja miun iho on todella kuiva. Tuo spray vaikutti hyvältä mitä kerran siskolta pääsin kokeilemaan :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Kesäkuun boxissa oli tuotteita, joita minäki oisin käyttäny. :D Aika hyvä siis. Ripsari ja vaselinen spray ja batiste kiinnostaa. Heinäkuun boxissa ois kiva esim. Herbinan uutuudet.

    laurakatarooma@gmail.com on maili.

    VastaaPoista
  50. Kesäkuun boxi näyttää todella ihanalta ja siitä löytyi monta tuotetta jota haluaisin kokeilla! Erityisesti Acon itseruskettava miellyttää minua. Tahtoisin Bohon ekokosmetiikkaa seuraavaan livboxiin!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Monta mielenkiintoista tuotetta näyttää kesäkuun boxissa olevan. Itse pidän Vichyn tuotteista, joten niitä toivoisin tuleviin boxeihin. Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Minulle ei ole tullut livboxia, ainakaan vielä, mutta olen seurannut eri blogeista niiden sisältöä. Hyviltä ovat näyttäneet. En muista onko koskaan ollut Avenen tuotteita, olen ihastunut niihin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Ihan ok boxi, tosin parempiakin on kyllä vuosien varrella ollut :D Clarinssin tuotteita olisi aina kiva saada tai jos kynsilakka merkki O.P.I ryhtyisi livboxille kumppaniksi :)

    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Vaikuttaapa mahtavalta boksilta, paras aikoihin! :)
    Itse toivoisin boksiin jotakin eko-tuotteita.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kesäkuun boxi vaikutti ihan kivalta ja toimivalta. Toivoisin hajuvesinäytteitä.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat