sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Karhunvatukkaisia kuplia

Sain kuin sainkin tältä erää viimeiselle hotellireissulle kylpyammeelliseen huoneen käyttööni ja tokihan heti piti Lushin myymälään suunnistaa kylpypommeja katsastamaan. Valinnanvaraa olisi ollut mielettömän paljon - toivotaan, että joskus tulevaisuudessa tulisi taas mahdollisuus rentoutua Lushin kylvyissä <3

Tällä kertaa sain siis kaksi kylpypommia reissun aikana testattua ja näistä ensimmäisenä esittelyyn pääsee:




Lushin sivuilla tuotetta kuvataan näin:
"Selkeyttä ajatuksiin ja rentoutta mielelle ja keholle. Päästä irti huolista bergamotin ja frankinsensin huumaavassa tuoksussa. Tämä yksi kaikkein vanhimmista kylpypalloistamme säilyttää suosionsa vuodesta toiseen."


"Aromaterapiassa bergamottia käytetään ahdistuksen, masennuksen ja hermostuneisuuden hoitoon. Sekä bergamotilla, että frankinsensillä on mieltä piristävä ja antibakteerinen vaikutus. Jos tunnet olosi levottomaksi ja ahdistuneeksi, nappaa kylpyysi Blackberry Bath Bomb. Tämä pallo tuoksuu samalta kuin Sultana of Soap -saippuamme.
Sopii käytettäväksi myös poreammeessa. Kätkee kuitenkin sisäänsä pienen yllätyksen. Ongithan sen pois ennen poreiden käyntiin laittamista."


Tuoksu oli jälleen kerran huumaava ja uskokaa tai älkää, mutta on todellakin rentouttavaa päästä pitkän päivän päätteeksi lämpimään ja tuoksuvaan kylpyyn lepäämään :)



Tässä vielä INCI sitä kaipaaville:

Ainesosat:
natriumbikarbonaatti (sodium bicarbonate), sitruunahappo (citric acid), hajuste (parfum), bergamottiöljy (Citrus aurantium bergamia), frankinsensiöljy (Boswellia carterii), *limonene, hexyl cinnamal, lilial, Cl 42053, Cl 17200.
esiintyy luonnostaan eteerisissä öljyissä.
= luonnolliset raaka-aineet
= turvalliset synteettiset raaka-aineet


Ja mikä se yllätys olikaan:


Samanmoinen lappunen on aiemminkin pommin sisältä paljastunut :D

Aiemmin testaamani kylpypommit löytyvät ko.tunnisteen alta. :)


Löytyykö sinulta lempikylpypommia? :D

2 kommenttia:

  1. Hih, hauska yllätys. Mä en ole Lushin pommeja päässyt käyttämään, kun ei ole ammetta, mutta ehkä vielä joskus... Hotellissakaan ei ole tullut oltua, joten ei ole sinnekään voinut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkakylpyynhän näitä voi myös käyttää (tällöin puolikas tai jopa neljänneskin riittää), mutta eihän se tokikaan sama asia ole.. :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat