sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Jolie Box Kesäkuu 2016



Olette jo varmasti monesta paikasta kerenneet lukea ensimmäisestä Jolie Boxista ajatuksia, oma postaukseni valitettavasti viivästyi tuon tämän viikkoisen reissun takia. Mutta katsotaanko mitä fiiliksiä boxi sisältöineen minussa aiheuttikaan? :)


Ensinnäkin pakkaus oli aivan ihastuttava, vaikka hieman kolhuja ja kulumaa tuossa matkan varrella olikin saanut..



Sisältö oli pakattu todella huolellisesti! Tästä voisi muuten moni verkkokauppa ottaa mallia..



Mukana oli myös A4-kokoinen lappunen, jossa oli hyvin informaatiota boxin sisällöstä - lappusen lopussa myös alennuskoodi, jolla saa -15% alennuksen kesäkuun ajan koko valikoimasta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.


Boxia avatessa muuten leijui myös nenääni ihastuttava luonnonkosmetiikan tuoksu <3 Tästä kaikki eivät välitä, mutta omaa nenääni tämä miellyttää kovasti.

Sitten siihen sisältöön tarkemmin..


"Merellinen suolakuorinta ylellisiin hemmotteluhetkiin koti-spassa. Tehokkaasti ihoa kuoriva rae koostuu suolakiteiden lisäksi unikonsiemenistä ja sopii myös herkälle iholle. Hyvin levittyvän koostumuksen avulla on helppo kuoria koko vartalo. Kuollut ihosolukko poistuu ihon pinnalta ja tuloksena on pehmeä ja tasainen iho. Raikas tuoksu herättää kehon lisäksi myös mielen. Sopii kaikille ihotyypeille. Vegaaninen tuote. Pakkauskoko 150ml, 173,30€/l."
Kuullostaa supermielenkiintoiselta tuotteelta ja tätä lähden ehdottomasti mielenkiinnolla testaamaan! Mahdollisesti vielä erikseen tarkempaa postausta ko.tuotteesta laitan vireille kunhan saan korkattua käyttöön :)

Kure Bazaar -kynsilakka (ovh 18,70€/10ml)
"Kure Bazaarin kynsilakkojen koostumuksesta 85 % on peräisin luonnosta. Ainesosina on käytetty mm. puuvillaa, maissia, perunaa ja vehnää. Kynsilakkojen koostumus on peittävä, 1-2 kerrosta värilakkaa riittää. Kestävimmän lopputuloksen aikaansaamiseksi suosittelemme käyttämään alus- ja päällyslakkaa. Vegaaninen tuote. Pakkauskoko 10 ml, 1870€/l."
Minulle tuli sävyssä Bikini&Co, en tiedä onko tässä miten variaatiota ollut? Aivan ihastuttavan sävyinen ja näitä olenkin jo jonkin aikaa halunnut testata. Ehdottomasti jää omaan käyttööni!

Madara Exfoliating Oil-to-milk Scrub (ovh 24,90€/60ml, boxissa 12,5ml koko)
"Tämä ylellinen ja täyteläinen, öljypohjainen kuorintavoide muuntuu iholla pehmeäksi vaahdoksi, joka puhdistaa, pehmittää ja uudistaa ihon hellävaraisesti poistamatta sen luonnollista kosteutta. Aprikoosin ja kauran öljymolekyylit sitovat lian ja epäpuhtaudet ja vahamaiset mikrokiteet auttavat avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia, poistamaan kuollutta ihosolukkoa ja silottamaan ihoa. Jättää ihon pehmeäksi, hehkuvaksi ja kirkkaaksi. Sopii kaikille ihotyypeille. Pakkauskoko 60ml, 415€/l."
 Tämäkin on itselleni uusi tuttavuus, Madaran paria muuta kuorintavoidetta olen aikanaan testannut ja näistä tykännyt, joten tämänkin ehdottomasti itse tulen käyttämään pois.

May Lindstrom The Blue Cocoon Beauty Calm Concentrate (ovh 172€/50ml, boxissa 5ml koko)
"Rauhoittava kauneusbalmi on ihoa tehokkaasti kosteuttava ja ravitseva tuote, joka sopii hoitavien ominaisuuksiensa ansiosta myös erittäin kuivalle iholle. Tuote toimii erinomaisesti rauhoittajana herkälle, tulehtuneelle ja ärtyneelle iholle sekä iho-ongelmiin mm. akne, ruusufinni, ekseema. Vähentää ihon punoitusta, ärsytystä ja kutinaa sekä rauhoittaa ihoa. Kauniin sävynsä balmi saa antibakteerisesta ja tulehduksia lievittävästä marokkolaisesta sinisestä kamomillasta. Soveltuu kaikille ihotyypeille, voidaan käyttää myös meikin alla. Vegaaninen tuote. Pakkauskoko 50ml, 3440€/l."
 Kuullostaa todella mielenkiintoiselta ja täytyy sanoa, että harvemmin näin hinnakkaita tuotteita omasta kaapista löytyy, joten ehdottomasti tämä pitää testata! On varmasti todella riittoisaakin, pitää muistaa oikeanlainen annostelu tämän kanssa :D

Absolution Le Nettoyant Pureté (ovh 31,90€/125ml, boxissa 15ml koko)
"Pehmeästi vaahtoava, raikas puhdistusgeeli poistaa meikin ja puhdistaa kasvot tehokkaasti, mutta ihon omaa suojakelmua kunnioittaen ja ihoa kuivattamatta. Rooman kamomilla rauhoittaa ihoa, valkopaju tasapainottaa ja hillitsee liiallista talintuotantoa. Kaurauute kosteuttaa ja vähentää ihoärsytyksiä. Sopii kaikille ihotyypeille. Vegaaninen tuote. Pakkauskoko 125ml, 255,20€/l."
 Tylsästi sanottuna tämäkin kuullostaa mielenkiintoiselta :D Sarjan nimi on tuttu, mutta tuotteita en ole koskaan itse kokeillut - vielä siis. :)

Goodio Raakasuklaa Cool Mint (ovh 4,90€/48g)
"Goodion raakasuklaat valmistetaan käsityönä Helsingissä. Suklaa on pakattu kauniisiin pahvikääreisiin – täydellinen myös lahjaksi! Kaakao on luonnostaan yksi maailman ravinnerikkaimmista ruoka-aineista, sisältäen yli 1200 aktiivista ainesosaa. Peräti 10% kaakaon painosta on antioksidantteja, joiden lisäksi kaakao sisältää elimistölle tärkeitä ainesosia kuten magnesiumia, rautaa, mangaania, kromia, rikkiä ja kuparia. Cool Mint on nimensä veroinen, raikas minttusuklaa. Vegaaninen tuote. Pakkauskoko 48g, 102,10€/kg."
 Pakkaus on ulkonäöltä tuttu, mutta myöskään tätä en ole aiemmin kokeillut. Mitä olen raakasuklaata aiemmin kokeillut niin olen niistä tykännyt ja minttu on on toki aivan ihana lisä tässä :)

Näiden lisäksi mukana oli neljä näytettä:
Iroisielta, Estelle & Thildiltä sekä Little Butterfly’lta näytteet voiteista ja Weledalta tuoksunäyte.


LOPPUYHTEENVETO
Kesäkuun boxi oli tosiaan ensimmäinen Jolie Box ja täytyy sanoa, että itse olen ihan supertyytyväinen sisältöön! Tuotteista kolme oli täysikokoisia (lasken tuon suklaan nyt tähän myös mukaan), minkä lisäksi kolmesta oli reilut näytekoot + pussinäytteet. Rahoilleen todellakin sai vastinetta ja tuotteista ehdottomasti kaikki jäävät omaan käyttööni!

Jos Jolie Box on sinulle vielä vieras juttu niin kyseessä on tosiaan luonnonkosmetiikan verkkokaupan Jolien oma boxi, joka on siis uutukainen kauneusboxien saralla. Boxia voi tilata itselleen 3kk (72€/3kk) tai 6kk (120€/6kk) kerrallaan. Itsehän nappasin samantien puoleksi vuodeksi tämän tilaukseen ja tosiaan ensimmäinen boxin perusteella tämä oli ehdottoman oikea päätös! :)


Joko sinä laitoit Jolie Boxin itsellesi tilaukseen? :)

13 kommenttia:

  1. Voi mä niin haluaisin tämän, tilaan heti kun tulee kk-maksumahdollisuus

    VastaaPoista
  2. Haluaisin mutta en raaski, koska en tarvitse mitään. Vaikka yllätysboxissa on näin naiselle myös oma viehtymys. <3 Mutta kolmen kuukauden boxilla saa hajuveden ja niihin nyt tällä hetkellä se kiihkein rakkaussuhde. <3 Mutta aivan ihana boxi ja jään ehdottomasti seuraamaan innolla mitä jatkoboxeista löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä missä vaiheessa itselle tuo kosmetiikkaähky iskee :D Tämä boxi siitäkin ihana, että pääsee ehkä paremmin tuonne luonnonkosmetiikan maailmaan sisälle :)

      Poista
  3. Tää on boxi jonka mä taidan tilata, mun oli tarkoitus katsella muutama eka boxi, mutta en tiedä maltanko mieleni. :D

    Hyvää on se, että näytekoot ovat reiluja, niistä oikeasti riittää moneen käyttökertaan. Kannattaa levittää se kostutetuille kasvoille. Ihana tuote joka oikeasti rauhoittaa ihoa heti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein kasvovoiteet levitänkin sen jälkeen kun olen ensin kasvosuihketta kasvoille suihkutellut :) (sen vuoksi kasvovoiteet eivät ihan samaan tahtiin kulukaan pois kuin esim.vartalolle tarkoitetut tuotteet :D)

      Heinäkuun boxi oli kai jo loppuunmyyty, kannattaa elokuun suhteen olla nopea, että saat sen itsellesi ;)

      Poista
  4. Olisipa mukava, mutta minäkään en taida panna tilaukseen ennen kuin on mahdollista tilata kk-maksulla. Mutta esittelysi perusteella vaikuttaisi selvästi paremmalta kuin Livbox.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tuo kuukausittainenkin tilausmahdollisuus tulisi pian :) Uskoisin kyllä, että tälle boxilla tilaajia jatkossakin tulee olemaan :)

      Poista
    2. Kyllä! Juuri olen toivonut kovasti jotain vähän... parempaa kuin Livbox ja vielä sanonut, että saa maksaakin enemmän.

      Poista
  5. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta boksista, mutta tämän postauksen perusteella vaikuttaa tosi kivalta :). Pitääkin tutustua tähän enemmän!

    http://www.noraadler.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! :) Heinäkuun boxit taisivatkin jo olla myytynä loppuun, mutta elokuulle vielä varmaan pääsee mukaan :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat