torstai 16. kesäkuuta 2016

EverLasting

Minulla on ollut jonkin aikaa mielessä, että pitäisi nestemäinen peitevoide hankkia (lähinnä voidemaisia ollut viimeaikoina käytössä) ja tuossa alkuvuodesta jo lukaisin kehuja Oriflamen peitevoiteesta, mutta en tietenkään heti saanut aikaiseksi sitä itselleni tilattua - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai miten se meni?


Kyseessä on siis Oriflamen EverLasting Concealer, jota heidän omilla sivuillaan kuvataan näin:
"Pitkäkestoinen peitevoide on puolipeittävä. Kerroksia lisäämällä saat täydellisen peittävyyden**. FreshFix-tekniikka tekee peitevoiteesta kestävän ja tahraamattoman jopa 25 tunniksi*. Patentoitu SkinRenew Complex elvyttää ja suojaa ihoa. Hajustamaton."


Sävyvaihtoehtoja on kolme:
Light nude, Fair beige ja Deep beige.
Kenellekään ei liene yllätys, että itselleni valitsin vaaleimman sävyn.


Peittävyyttä tuotteella on hyvin, mutta se myös häivyttyy hyvin ihoon.


Eli on kyllä ehdottomasti saamiensa kehujen arvoinen! Lisäksi tämä on superriittoisaa, jo pieni määrä riittää hyvin peittämään laajojakin alueita.

Hintaa tällä on 12€/10ml, mutta kuten Oriflamella muutoinkin, niin myös tämän löytää aika ajoin halvemmalla tarjoushinnalla.


Mikä on sinun luottopeitevoiteesi?

6 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä luottopeitevoide löytyy Lancômelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lancômen Effacernes täälläkin luottopeitevoide tällä hetkellä! ;) Toinen on Rimmelin Lasting Finish peitevoidenappi. Markettikosmetiikan aatelistoa, ehdottomasti! Molemmista olen vinkannut blogissakin :)

      Poista
    2. Lancome on itsellekin tuttu, vaikken sitä vuosiin olekaan testannut, mutta tuo Rimmel pitää ehdottomasti käydä katsastamassa kun seuraavan kerran ko.hyllyn lähellä pyörin :)

      Poista
  2. Vanha kunnon Joe Blasco :). Ollut jo yli 20 v, olen kokeillut montaa muutakin, mutta ei vielä ole vastaan tullut tuon voittanutta. Mielelläni kaikkea kokeilisin, siis tummat silmänaluset on voitettavana joka aamu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blascoa löytyy minultakin kotoa ja ollut pitkään ainoana käytössä, nyt kaipasin hieman vaihtelua :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat