sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kosmetiikkajemmani: Highlighterit

Jatketaanpa viime kesänä aloittamaani postaussarjaa. Tähän mennessä olen siis omistamistani tuotteista käynyt läpi:
Silmänrajauskynät (täällä ja täällä)
Huulituotteet (täällä, täällä ja täällä)
Meikkivoiteet (täällä)
 eli mahdollisimman epäloogisessa järjestyksessä, mutta ehkä se ei haittaa kun aikaakin postausten välillä on vaihtelevasti :D Mutta siis tänään olisi tarkoitus katsoa highlighter-osasto:


Näitä minulta löytyy yhteensä 10kpl, joista kolme on voidemaisia. Ehkä enemmän kuin keskiverto meikkaaja tarvitsisi? :D


Kaikki tuotteista ovat kuitenkin erilaisia..
Katsotaan ensin voidemaiset:


Essence Bright Up Your Life
Essence Enter Wonderland
Rimmel Good To Glow 001 Notting Hill Glow


Swatchauksessa tuotteet samassa järjestyksessä kuin ylempänä lueteltu.


Olen hieman huono käyttämään voidemaisia highlightereita, joten näiden käyttö on jäänyt melko vähäiseksi vaikka upeita kaikki ovatkin. Pitääkin siis pohtia tulenko jättämään kaikki kolme itselleni vai laitanko ainakin osan maailmalle..

Sitten ne päivittäisessä käytössä olevan eli puuteriset:


Näissä onkin sitten valinnanvaraa; jokaiselle viikonpäivälle oma highlighterinsa :D


Etude House Secret Beam Highlighter AD 1 Pink&White
Elf Shimmer Pink
I <3 Makeup Triple Baked Highlighter Goddess Of Gold (hajonnut jo minulle tullessaan :/)
Clarins Cotton Flower Face Palette


(Clarins pääsikin mukaan molempiin :D)
Guerlain Winter Fairy Tale Collection: Météorites Flocons Enchantés
The Balm Mary-Lou Manizer
MAC Beauty Powder Pearl Blossom

Alla olevissa swatchauksissa esiintyvät samassa järjestyksessä:


Kaikissa näissä on se oma juttunsa ja kaikki ovat tosiaan hieman eri sävyisiä.


Kaikillahan on aina ne suosikit, joihin tulee useimmiten tartuttua; omalla kohdallani ne ovat tällä hetkellä Guerlain ja MAC, täytyy myöntää, että tuo Clarins on totaalisesti unohtunut, koska jotenkin kuvittelin sen tummemmaksi, mutta swatchausta katsellessa ehdottomasti pitää aktiviiseen käyttöön ottaa. :)


Tuleeko sinulla käytettyä highlightereita meikissä? Löytyykö omaa suosikkia?
Onko toivetta mistä haluaisit seuraavan kosmetiikkajemma-postauksen? :)

16 kommenttia:

  1. Minun suosikkejani ovat ovat MAC Mineralize Skinfinish puuterit, niissä on upeita värillisiä ja vähän vaaleampia korostustuotteita. Lighscapade on yksi parhaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lightsacape taitaakin olla varsinainen must-have -tuote? :D Sitä olen useammassakin blogissa kuullut kovasti kehuttavan :)

      Poista
  2. Ihana highlighter-kokoelma! Mä käytän oikeastaa aina. Jos en muuten niin sipaisen poskipäille ja amorinkaarelle.

    VastaaPoista
  3. Seuraavaksi haluaisin nähdä kosmetiikkajemma-postauksen vartalovoiteista, käsivoiteista, ripsiväreistä, kasvojenpuhdistusaineista, kasvonaamioista, vartalokuorinnoista ja suihkugeeleistä. Tuollaiset nyt tuli mieleen. Toivoisin että näitä tulisi useamminkin koska tykkään erityisesti näistä postauksista. Lisäksi näitähän voisi päivittää aina vaikka vuoden välein riippuen kuinka kuluvia tuotteita ovat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vastaus ei ole tullutkaan perille asti.. Laitan nuo aihevinkkaukset korvan taakse ja katson missä järjestyksessä sarjaa jatkan :)

      Poista
  4. Niin ja hajuvesistä myös yhteiskuvaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajuvesistä olen elokuussa tehnyt yhteispostausta: http://blingershimmer.blogspot.fi/2015/08/hajuveteni.html
      mutta tokihan noita on siinä määrin lisää tullut, että voisi jo alkaa kokonaistilannetta taas tänne päivittää :)

      Poista
  5. Tykkäisin poskipunapostauksesta :)
    Mulla on ihan jäätävä määrä erilaisia korostustuotteita, koska ne nyt vaan on niin ihania. Pelkästään kuulia taitaa olla kahdeksan tai yhdeksän ja kaikki puuterimaiset ja muutama voidemainen siihen päälle. Eniten tykkään parista mineraaliversiosta, Sephoran highlighting compact powderista (luulen, että tykkäisit siitä itsekin :), e.l.f:n baked -hohtopunasta ja iänkaiken vanhasta Anytimen hohtoposkarista.

    En saa noita ikinä loppumaan, onneksi ne säilyvät suurinpiirtein puolet ikuisuudesta. Omistan kahdet Meteoritesit vuodelta 2007 tjsp. ja hädin tuskin näkyy käytön jälkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poskipunat itseasiassa itselläni ensimmäisenä myös mielessä oli, saattaneen siis ne käydä läpi ennenkuin siirryn noihin toivottuihin vartalovoiteisiin, suihkugeeleihin ym. :)

      Poista
  6. Onpas kaunis tuo Clarinsin highlighter!

    VastaaPoista
  7. Mistä oot tilannu ton meteorit? ��

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat