keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kiehl's

Onko siellä ruudun toisella puolella vielä joku jolle Kiehl's on täysin tuntematon juttu? Jos näin on niin aivan lyhyesti sanottuna; kyseessä on vanha amerikkalainen kosmetiikkamerkki (perustettu v.1851), jota monet vannoutuneet fanit ennen merkin rantautumista Suomeen ovat rahdanneet tätä itselleen maailmalta.. Nykyisinhän ko.merkkiä saa onneksi myös Stockmannilta, josta nyt esittelemäni tuotteenkin hankin.

Ennen tuotteesta kertomista voisin mainita taas syyt miksi itse päädyin ylipäätään jotain sarjalta hankkimaan; syy oli taas se varsin yksinkertainen: BLOGIT :D Minä olen ihan surkuhupaisan helppo ja hurahdan kyllä tuotteisiin kun näen niitä useammassa seuraamassani blogissa hehkutettavan ja näin myös Kiehl'sin kanssa. Mikä sitten oli se ensimmäinen tuote jonka itselleni hankin;



Tokihan tartuin tehohoitojen rakastajana seerumiin :D
(valitettavasti Stockmannin verkkokaupan puolelta en tuotetta löytänyt, omani hankin Helsingin tavaratalosta, joten jos siellä olet pyörimässä niin kannattaa käydä kysymässä:) linkki menee tällä kertaa jenkkisivustolle)

Kyseessä on siis syväkosteuttava seerumi. Kosteusköyhällä iholla tämä voi myös auttaa silottamaan hienoja juonteita.


Tuote on pakattu pumppupulloon - mistä itse annan ison plussan. Koostumukseltaan tämä on hyvin kevyttä, jättää iholle todella miellyttävän tuntemuksen. Voisin koostumuksen puolesta myös rasvaisemman ihon omaavien tästä pitävän (rasvainen ihohan myös tarvitsee kosteutusta). 


Itselläni tämä on ollut päiväkäytössä - sopii täydellisesti meikin alle. Yöksi tykkään laittaa ainakin vielä tähän aikaan vuodesta hieman tuhdimpia koostumuksia. :)

Jos kaipaatte sitä mitä eroa ihossani on tuotteen käytön aikana nähtävissä niin näitä ei valitettavasti useinkaan ole, koska olen jo vuosia huolehtinut tarkkaan ihostani eikä siinä erityisempiä ongelmia ole - osittain uskon syyn olevan juuri tuossa pitkällisessä panostuksessa ihonhoitoon. 30+ on jo mittarissa, mutta ikääntyminenkään ei vielä ihossani suuremmin näy. Hieman kimmoisuudessa on eroa kymmenen vuoden takaiseen, mutta juonteita ei liiemmälti ole onneksi vielä ilmaantunut :D

Hintaa seerumilla oli Stockmannilta sen hankkiessani 49€/50ml eli tuote ei ole aivan halvimmasta päästä, mutta toisaalta aika usein seerumitkin myydään pienemmissä 30ml-pakkauksissa, joten sen huomioiden en tuotetta kalliina pitänyt. Ja nyt kun tämä on käytössä ollut niin on kyllä ehdottomasti hintansa väärti! Melko harvoin itselleni tulee sitä tuntemusta, että harmittaa jo ennen tuotteen loppumista valmiiksi - usein odotan jo seuraavan testiin saamista, mutta tämän kohdalla kyllä harmitus on suuri tuotteen loppuessa. 

(P.s. Tuote itseasiassa näyttäisi olevan Suomessa pari euroa halvempi kuin jenkkilässä, mukavaa huomata ettei enää kaikissa tuotteissa ole sitä kuuluisaa "suomilisää" mukana :))


Onko Kiehl's sinulle tuttu? Mitä merkiltä erityisesti suosittelisit hankkimaan kokeiluun? 
Entä onko sinulla jotain "kipurajaa" mitä enempää et esim. seerumista maksaisi?

10 kommenttia:

  1. Mä rakastan Kiehl'sin tuotteita! Etenkin midnight recovery sarjaa ja sitä päivävoidetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensikosketus sarjaan oli omallakin kohdalla erittäin lupaava :)

      Poista
  2. Mulla on tää ja mutta en ole vielä ehtinyt testailla, vaikuttaa siltä, et vois kesän tullen ottaa käyttöön. Jännän paksun näköistä tuo koostumus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iholle levitettäessä tuntuu kuin suorastaan "sulaisi", tykkään tuosta mielettömästi varsinkin päiväkäytössä - yöksi kaipaan ehkä jotain tuhdimpaa :D

      Poista
  3. Dark Spot on mun lemppari ja joka kevät ja kesä käytössä :)

    VastaaPoista
  4. Kiehl'sin tuotteita en ole kokeillut, vaikka Stockmannilla käydessä olen niitä silmäillyt. Ehkä sitten joskus;)
    Kipurajani seerumeissa on siinä 100 euron hujakoilla. Kallein ikinä ostamani seerumi oli noin 120 euroa eräästä hoitolasarjasta. Ihan ok tuote, mutta ei hintansa väärtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän yhden kokeilun perusteella (+pienen näytteen yöseerumista olen myös testannut..) voin lämpimästi suositella tutustumaan sarjaan lähemmän - näin itselläni ainakin on ajatuksena. :)

      Poista
  5. On muuten jännää, miten ajattelin jenkeissä kyseisen brändin olevan edullisempi, niin esim. Kiehl's tuoksut olivat tuntuvasti hintavampia, kuin Suomessa. :) Ihanan oloinen seerumi ja testaamatta tuo on. Kiehl's:n kaikki tuotteet ovat loistavia, en ole yhteenkään huonoon, vielä näiden vuosien aikana törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään ei olekaan enää itsestään selvyys, että ulkomailta saisi tuotteita halvemmalla kuin Suomesta - mikä on kylläkin vain hyvä, koska kotimaan kamaralta tulee hanakammin tuotteita sitten osteltuakin :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat