keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Savua silmille



Urban Decayn Smoky-paletti houkutteli kovasti hankkimistaan vaikka pohdinkin tarvitsenko sitä todella. 


Jos aivan rehellisiä ollaan niin olisin aivan varmasti pärjännyt ilmankin, mutta annoin nyt kuitenkin mieliteolle periksen ja laitoin tilauksen FeelUniquelle menemään :D


Smoky on jatkoa UD:n Naked-trilogialle ja on siis sävymaailmaaltaan melko neutraali, mitään väriloistoa tässäkään paletissa ei siis ole.



Swatchauksia tämän paletin osalta on google pullollaan, mutta laitan nyt kuitenkin vielä omankin lusikkani soppaan. Ainahan on mahdollista, että blogiini eksyy joku, jolle ko.paletti ei ole millään tavalla tuttu.


Olen siis luomivärejä tälläkin kertaa vetänyt puhtaalle iholle sormella, alla ei siis ole luomivärinpohjustajaa tms.


Luomivärit ovat taattua UD-laatua eli paletti on ihan ehdottomasti hintansa väärti!


Näillä on helppo luoda niin tummempaa kuin vaaleampaakin meikkiä, meikit arkeen kuin juhlaankin.


Sävyt myös ovat sellaisia, jotka sopivat mielestäni ihan jokaiselle.

Yritän jossain vaiheessa saada tänne myös meikkikuvaa aikaiseksi, kaikkia sävyjä olen enemmän tai vähemmän meikissä jo käyttänyt, mutta kuvia en ole saanut aikaiseksi napsittua. 
Tämä paletti ei siis missään nimessä ollut turha hankinta eikä tule jäämään pölyyntymään vaan on varmasti ahkerassa käytössä jatkossakin - pitäähän sitä valinnanvaraa luomiväreissäkin olla ;)


Joko Smoky on löytänyt tiensä sinun luoksesi vai eikö tämä nappaa ollenkaan? :D

14 kommenttia:

  1. On löytänyt...pari meikkiä tehnyt ja tykkään kovasti. Kuten myös Hippukin :DD

    VastaaPoista
  2. Tää on tosi kaunis paletti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin kiikutin heti saatuani miehelle näytille huokaillakseni kuinka kaunis on xD

      Poista
  3. Sul on tosi kiva blogi. Jäin lukijaksi.

    https://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ei nappaa :D

    Miulla oli se Electric -paletti, mutta möin sen pois. Siinä on kyllä ärhäkät värit, kun kahden pohjustajan läpi jäi pariksi päiväksi värit luomille :D

    VastaaPoista
  5. Ostin tän heti kun julkaistiin kun oli pakko saada, mutta häpeän myöntää, että yhtäkään meikkiä en ole tainnut vielä tehdä. Täytyykin ottaa se asiaksi hetimiten, ihanahan tää on kuitenkin! 😊

    VastaaPoista
  6. Tää lähti nyt munkin ostoslistalle :) Voisi välillä kokeilla vähän vaihtaa silmämeikkiä , ollut jo vuosia samalla kaavalla joka aamu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paletti on kyllä supermonikäyttöinen, joten voin todellakin lämpimästi suositella. :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat