maanantai 28. maaliskuuta 2016

Matkakosmetiikka vol 2

Tammikuun parin päivän Helsingin reissuun ottamastani kosmetiikasta teinkin tänne jo aiemmin postauksen, helmikuun kolmen päivän reissun kosmetiikastakin oli tarkoitus tehdä, mutta huomasin sitten unohtaneeni useammankin jutun kuvista niin jätin homman kesken, maaliskuun reissun kosmetiikat muistin sitten taas hieman kokonaisvaltaisemmin kuvata, joten tsekataanko mitä nyt kolmen päivän reissulle otin mukaan? :)


Kyllähän tuota melkoinen kasa on, etualalla oleviin meikkipusseihin pakattuna siis lähtivät matkalaukkuun.. Katsotaan vielä tarkemmin mitä kaikkea pakkasin mukaan.


Tässä on aikalailla se mitä aina kuljetan käsilaukussa mukana;
kuusi huulituotetta (pitäähän sitä valinnanvaraa olla! ;D), meikkipuuteri, Blascon meikkivoide (tämä oikeastaan aika turha joka päivä kantaa mukana..), käsivoide, kajal x2, käsidesi, kynsiviila, kynsinauhaöljy (jota en muuten kertaakaan ole muistanut laukusta kaivella käyttöön!) ja pinsetit. (Tänne lisäsin myös kynsisakset mukaan, jotka jäivät kuvasta uupumaan. Matkalla aina jossain vaiheessa saksia kuitenkin tarvitsee..)


Hiuksille: shampoo, hoitoaine, hiusöljy, lakka, hiuspuuteri, harja, hiuslenkki ja pinnit.


Iholle;
Suihkuöljy, vartaloöljy (tämä lähti matkalle mukaan, koska arvelin ettei varmaankaan kotioloissa niinkään tulisi käytettyä..), monitoimivoide (tämän käytin yhdistettynä vartaloöljyyn jalkavoiteena pois), päivävoide, seerumi, silmänympärysvoide, käsivoide, yövoiteeksi lähti 3x näytepussukka (TBS kasvoöljy, TonyMoly kasvovoide).


Misellivesi, meikinpoistoaine (jonka reissussa huomasinkin haiskahtavan oudolta -> lähti roskiin, onneksi sain tilalle jotain parempaa käytttöön - tästä tuotteesta tulossa juttua tarkemmin myöhemmin ;)), Benefit voidemainen silmämeikinpoistoaine (on muuten äärettömän riittoisaa tavaraa!), Sensai sumutepullossa mukana Madaran ihanaa nokkossuihketta <3, vanulappuja, vanupuikkoja, kuitukuu-puhdistuslappu (jota en nyt sitten kuitenkaan edes käyttänyt..), hammasharja ja -tahna. (Hammaslankaa oli tarkoitus myös ottaa mukaan, mutta se toki unohtui - jospa seuraavalla reissulla muistaisi..?)


Deo ja tuoksu toki oltava myös matkassa mukana. Tällä kertaa deona toimi Oriflamen antiperspirantti ja matkatuoksuna nyt näiden kevään reissujen ajan taitanee toimia tämä adopt'n ihastuttava Freesia Magnolia tuoksu.


Meikkipuoli;
Real Techniques -meikkimuna (jos et ole testannut niin suosittelen!), UD-silmämeikinpohjustaja, Lumenen loistava mascara (josta nyt reissun jälkeen lopulta luovuin, olihan tuo jo parisen kuukautta käytössä ollutkin ja edelleenkin suurella sydämellä voin tätä suositella <3), kulmaväri, Lumene CC, Philosophy poskipuna, NYX taupe -poskipuna (jota käytän siis varjostukseen), Oriflame sininen eyeliner, Lioele silmämeikkikynä, Essence voidemainen highlighter, Lumene luomiväripaletti (olikin muuten aivan loistava paletti matkalle mukaan!!), ripsientaivuttaja ja siveltimet.


Kyllähän sitä varmasti pienemmälläkin kosmetiikkamäärällä reissussa pärjäisi, mutta eivät nämä niin mahdottoman paljoa painaneet ja matkalaukussa oli hyvin tilaa niin miksei ota mukaansa kaikkea mitä uskoo tarvitsevansa :) Kovinkaan montaa turhaketta ei kuitenkaan mukaan tullut kanniskeltua.


Valmistaudutko sinä matkoille jo useita päiviä etukäteen pakkaamalla vai heitätkö tarvittavat tavarat vasta edellisenä päivämä matkalaukkuun mukaan?

7 kommenttia:

  1. Olipas kasa kaikkea. :D Ite oon semmonen pakkaaja, että edellisenä iltana nostelen tarvitsemani kasoihin ja aamulla rykäsen ne sitte laukkuun ja menoksi. :D

    VastaaPoista
  2. etkai sä oo tosissas ton tavaramäärän kans :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksen olisi? :D Hyvin mahtuivat matkalaukkuun mukaan eikä ollut ongelmia myöskään sinne mahduttaa ostoksia mitä matkalta tuli hankittua xD

      Poista
    2. apua, kai sitä ite matkaa niin minimalistina että näyttää omaan silmään älyttömälle kasalle :D

      Poista
    3. Riippuu kai siitä mihin on tottunut ja toisaalta jos jatkuvasti reissaa niin osaa varmaankin paremmin karsia :D Itse otin mukaan aikalailla kaiken mitä vain voisin tarvita - tosin toisaalta ei niitä turhakkeita hirveästi mukaan sitten kuitenkaan lähtenyt :)

      Poista
  3. Hah taidan olla itse todella surkea meikkaamaan kun katsoo tuota purkkien määrää! :D mut tosi mielenkiintoinen postaus!


    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat