Siirry pääsisältöön

Tammikuun roskakasa I

Joko ollaan valmiita kauhistelemaan kuinka monta purkkia ja purnukkaa sain käytettyä loppuun tammikuun aikana? :D (Voisin tähän huomauttaa ettei joukosta suurinta osaa siis ole tammikuussa avattu ja saatu kuukaudessa kulutettua vaan useimmat on jo aikaisemmin avattu; yksi peräti 1,5 vuotta sitten o.O)

Mutta siis roskakasa koko komeudessaan näyttää tältä:


Koska kuvia on useampi ja tekstiäkin joka tuotteesta vähintäänkin sen muutaman sanan verran niin jaan jälleen postauksen kahteen osaan ettei tästä tule ihan mahdoton läpi luettavaksi. :) 
Aloitetaan loppuneilla hiustuotteilla:


Batiste Dry Shampoo: Neon Lights Pomegranate&Jasmine (200ml): 
Batisten kuivashampoot ovat aivan loistavia, tämän tuoksu oli myös mieluinen.

Oriflame Nature Secrets Elderflower&Apple –hoitoaine (250ml): 
Tykkäsin tuoksusta ja selvitti hiuksenikin ihan hyvin, tarjouksesta voisin katsoa jos toisessa tuoksussa vielä kokeilisin. (Tämä oli kuvauksen mukaan tarkoitettu normaaleille hiuksille.)


Lush Happy Happy Joy Joy (245g): 
Aiempi postaus täällä. Ihanan tuoksuinen, mutta ei ehkä aivan tarpeeksi hoitava minun makuuni; sai melko reilusti lotrata ja antaa vaikuttaa reilumman ajan.
   
Biosilk Silk Therapy Lite (67ml): 
Tämä on oikeastaan tarkoitettu ohuille hiuksille, mutta toimi ihan mallikkaasti paksummissakin hiuksissa. Tuoksu oli minun nenääni oikein miellyttävä.


Maria Nila Care Luminous Colour Colour Guard Shampoo & Conditioner (100ml+100ml): 
Ihanan tuoksuisia ja kaiken kaikkiaan muutoinkin ihastuttavia tuotteita – ehdottomasti herättivät mielenkiinnon muitakin Maria Nilan tuotteita kohtaan!
 

Baylis&Harding Strawberry&Pomegranate Shower Scrub (250ml): 
En tykännyt. Veikkaan kuorintarakeiden olleen muovia (en tätä asiaa kyllä edes jaksanut tarkistaa..) – ainakin sellaisilta ne tuntuivat. Sanoisin jopa epämiellyttävän tuntuiseksi. Ei toiminut minulla ei sitten yhtään.


Lavera Smoothing Body Scrub (200ml): 
Aiempi postaus täällä. Aivan loistava vartalonkuorinta, johon ehdottomasti suosittelen tutustumaan mikäli et ole jo kokeillut! Tähän tulen vielä joskus palaamaan.

Palmolive  Aroma Sensations Feel Glamorous Suihkusaippua (50ml): 
Hellästi kuoriva suihkusaippua, joka on paitsi ihastuttavan väristä niin myös tuoksuista! Ihan ehdottomasti heräsi mielenkiinto Palmoliven tuotteita kohtaan – onneksi tätä samaista suihkusaippuaa löytyy vielä toinen minikoko :D
 
Lush Salted Coconut (130g): 
Käsille tarkoitettu kuorinta minkä taisin kunnolla tajuta vasta tämän itselleni saapuessa; ostin siis ajatuksella, että on vartalokuorinta ja siten sitten käytinkin (pelkästään käsiä tulee harvoin kuorittua, se hoituu kätevästi samalla kuin kuorii muutenkin koko vartalon). Ihanan tuntuinen, mutta tuoksu ei ehkä ihan täysin minun makuuni ollut. Tämä taisikin kausituote olla?



Yves Rocher Spicy Vanilla Shower Gel (200ml): 
Tämä tuli YR-joulukalenterissa. Miellyttävän tuoksuinen, ei ollut liian vaniljainen minun makuuni. Taisi olla kausituote?
 
The Body Shop Passion Fruit Shower Gel (250ml): 
Jo oli aikakin kulutella tämä loppuun; on nimittäin noin puolitoista vuotta sitten ostettu ja korkattu – jotenkaan en vain ole raaskinut tätä käyttää :D Eli tykkäsin kovasti.

  
Sante Shower Body Lotion (200ml): 
Tuoksua en itse ainakaan tässä erottanut. Koostumus olisi saanut minun mieleeni olla paksumpaakin. Tuskin siis tulen uudemman kerran tätä hankkineeksi.


Lush Snow Fairy (100g): 
Ihanahan tämä on (*klik*) – onneksi 250g pakkaus vielä odottamassa korkkaamistaan.
 

Sante Lemon Fresh –vartalovoide (150ml): 
Ihastuttavan tuoksuinen eikä myöskään hinnalla pilattu tuote, eiköhän Santen tuotteita blogissa jatkossakin näy!


The Body Shop Pink Grapefruit Body Butter (200ml): 
Tämä tuli ostamani Pink Grapefruit –pakkauksen mukana ja oli aivan ihana – mitäpä muutakaan :D Rakastan tätä tuoksua <3 Jos muutoin karsastat TBS-vartalovoita niin voin vinkata, että tämä ei ole niin paksua kuin useimmat vartalovoit ovat eli kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!


Nuxe Reve De Miel Hand and Nail Cream (15ml): 
Ihan kiva käsivoide, ei mitään paksun paksua, mutta itselläni tuli yökäytössä käytettyä (lähinnä siksi, koska juuri ennen unille käymistä on ainoa hetki kun muistan käsivoidetta käyttää!)


L’Occitane Foot Cream (10ml):   
Kts. aiempi postaus, edelleen varsin toimiva tuote.

L’Occitane Shea Hand Cream (10ml): 
Käytin tämän jalkavoiteena, koska en jotenkaan tuoksuun mieltynyt, muuten tuotteessa ei mitään vikaa.


Dermosil Jalkavoide: 
Ihanan raikas tuoksu (eucalyptus ja menthol), viilentävää tunnetta en onneksi kovin voimakkaana tuntenut (enkä tätä edes tajunnut ennen kuin olin näytteestä voiteen levittänyt jalkoihin ja aloin tarkemmin tekstiä lukea :D). Talvella tällaisella vilukintulla se lämmittävä vaikutus voisi olla parempi :D Tuote herätti ehdottomasti mielenkiinnon – jopa viilentävästä vaikutuksesta huolimatta.
 

 

 
 
Yves Rocher Hydra végétal: Hydrating Micellar Water 2 in 1 (200ml): 
Ihan ok, mutta ei ehkä niin loistava, että uudemman kerran hankkisin.


Rimmel Gentle Eye Make Up Remover(125ml): 
Ihan ok tuote, mutta ei parhaimmistoa kuitenkaan.

The Body Shop Vitamin E Cream Cleanser (60ml): 
Tämä tuli bloggaajakalenterin mukana. En ole oikein koskaan syttynyt maitomaisille tai ei-vaahtoaville voidemaisille meikinpoistotuotteille eikä niin käynyt nytkään. Tuotteessa ei siis missään nimessä ole vikaa, mutta itse vain pidän käytössä enemmän toisenlaisista koostumuksista.
 
Pure Konjac Sponge: 
Aiempi postaus täällä. Enää en ilman tätä ”ihmesientä” osaa olla, ihan loistava apuri meikinpuhdistukseen – muista erityisemmistä vaikutuksista ihossa en osaa mennä sanomaan.
 

Jatkoa seuraa... :)


Löytyykö joukosta sinulle tuttuja tuotteita? 

Kommentit

  1. Nyt bongasin niin monen monta suosikkia, että omasta näkövinkkelistä pakko todeta etten ihmettele, että ovat loppuneet. Lavera, L'occitane, Lumene jne.

    Ihanaa lauantaita Mira <3

    VastaaPoista
  2. Aika hyvin loppuneita, jos tämä oli vasta ykkösosa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisessä kuvassa näkyvät kaikki loppuneet matkalla loppuneita lukuunottamatta.. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Luetuimmat

Oranssia kasvoille

Tänään meikkikuvia, jotka ovat jo jokunen tovi sitten otettu, mutta vasta nyt sain ne muokkailtua ja tänne blogiin asti tuotua..

Postauksen lopussa vielä lista meikissä käytetyistä tuotteista, jotka yllä olevassa kuvassa näkyvät.

Meikissä käytin sävyjä, jotka eivät olet ehkä ne mihin normaalisti muuten ensimmäisenä tulisin tarttuneeksi..

..mutta ihan kivalta tällainen lämpöisempikin meikki näyttää - vai? :)

Meikissä käytin arvonnassa voittamaani Shaaanxo-palettia (täältä niin luomivärit kuin huulipunakin) ja tämä olikin se koko meikin "tähti", silmämeikin pohjustin Wet 'n' Wild silmämeikinpohjustajalla. Silmämeikissä lisäksi mukana Isadoran ja Artdecon* kajalkynät, Urban Decayn ja Avonin* eyelinerit sekä Isadoran mascara.

Meikkipohjana Lumenen Blur -meikkivoide, Oriflamen peitevoide ja Stagecolor HD-puuteri*, minkä lisäksi kasvoille väriä tuomassa Clarinsin poskipuna*, NYX Taupe varjoja tekemään ja Guerlainin ihastuttavat meteoriitit hehkua tuomassa. Kulmakarvoihin …

Mouthwatering Mandarin

Silmääni sattui muistaakseni Facebookista niin mielenkiintoinen vartalonkuorinta, että oli pakko olla heti laittamassa maahantuojalle viestiä mikäli tuotteen saisin testiin - kyseessä on Optiat -kahvikuorinta. Kuorinnan pohjana käytetään käytettyjä (kyllä, luit oikein) arabica-kahviporoja eli tuotteen ideana on tosiaan kierrättää muutoin roskapaikalle kuljetettavaa tavaraa.

Kuorivana osana tuotteessa toimii siis nuo kahvinporot eikä siten tuotteeseen ole jouduttu lisäämään esim. luonnolle haitallisia mikrohelmiä. Kierrätyksen lisäksi kahvinporot ovat muutoinkin loistava tuote kuorintaan; se sisältää paljon antioksidantteja, jotka tunnetusti taistelevat vapaita radikaaleja vastaan ja näin ollen ehkäisevät ihon ennenaikaista ikääntymistä. Lisäksi kofeiini kiihdyttää ihon verenkiertoa auttaen siten iho-ongelmien kuten aknen, selluliitin ja raskausarpien suhteen.

Optiat-sarjasta löytyy neljä kahvikuorintaa: Pick Me Up Lemongrass Lifter The Hungover Potent Peppermint Feel Great Mouthwaterin…

Photoready

Revlon on jäänyt itselleni hieman vieraammaksi merkiksi lähinnä johtuen siitä, ettei sitä kovinkaan hyvin Suomen kamaralta ole ollut saatavissa. Itselleni Revlonista tulee mieleen lähinnä kynsilakat.. Lähdinkin siis mielenkiinnolla kokeilemaan sarjan meikkejä, joista testiin sain:

Ultra HD Matte Lip Color sävyssä 660 HD Romance (ovh 12,80€) Colorstay Moisture Stain sävyissä  015 Barcelona Nights & 020 Rio Rush (ovh 11,80€) Photoready Eyeshadow & Primer sävyssä  520 Watercolours (ovh 11,80€)

Ensikokeilulla stain näytti suorastaan räikeältä ja tuntui ettei väri kunnolla levity. Kuitenkin hetken työstämisen jälkeen ja värin oltua huulilla ihastuin tuotteeseen kovasti; tämä antaa mukavasti ihanan raikasta sävyä huulille, joka ei myöskään aivan hetkessä häviä pois.

Mattahuulipuna tuntuu huulilla miellyttävältä, sävy vaatii ehkä hieman itselläni totuttelemista.

Swatchattuna: Rio Rush, Barcelona Nights & HD Romance.

Itse rakastan luomivärejä ja näitä tuleekin hamtrattua melkoisesti …

Bio2you

Sain CosMeryalta testiin itselleni pari tuotetta Bio2you-sarjasta, johon en ollutkaan aikaisemmin päässyt tuttavuutta tekemään. Kyseinen sarja yhdistää kasviuutteita ja -öljyjä tieteelliseen viisauteen. Kyseessä ei ole täysin luonnonkosmetiikkasarja, mutta he noudattavat hyvin pitkälti EU-direktiivejä koskien luonnonkosmetiikkaa. Tuoksuina ei ole käytetty eteerisiä öljyjä, joille monet voivat olla herkitystyneitä (tai eivät muutoin vaan näistä niin välitä) vaan käytössä on hyvin mieto hypoallergeeninen tuoksu.

Mitä sitten sain testiin:

Manuka kasvovesisuihke (15,50€/100ml) sekä Anti-Age kasvoseerumi (26,90€/15ml)


Kasvovesisuihke on alkoholiton ja sopii erinomaisesti herkälle iholle. Vaikuttavina aineina on tyrni (joka mm. parantaa mikroverenkiertoa, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa) sekä vihreää teetä (joka mm. suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja ennaltaehkäisee ihovaurioita sekä juonteita). Tuotetta voi käyttää suoraan kasvoille sumuttamalla tai vanulapun kautta.
Itse olen käyttänyt tät…

360 Spin

Kahden kuukauden välein Dermosilin valikoimiin tulee uutuuksia - mikä onkin mielestäni oikein mainio tahti kuluttajaa ajatellen. Nyt tarkoituksenani olisi siis esitellä muutamia heinäkuussa lanseerattuja tuotteita:

360° Spin Huulikiilto Wild Strawberry (ovh 3,90€/7ml)

Ideana huulikiillossa on, että applikaattori pyörii nimensä mukaisesti 360 astetta kun rullaat sitä huulille, tämän ansiosta myös tuote levittyy helposti, nopeasti ja tasaisesti huulille. Sävyvaihtoehtoja ei ole kuin tämä yksi mikä on omilla huulillani aikalailla väritön - sopii siis kaikille.

En ehkä aivan tuon applikaattorin ihmeellisyydestä ole päässyt kiinni vaikkakaan en koe sitä myöskään epäkäytönnöllisenä. Mikä parasta; tämä tuoksuu aivan taivaalliselle <3 Sujautinkin tämän heti saatuani laukkuun mukaan.

Kynsilakkoihin tuli kaksi sävyä lisää: Icy Mint Dreamy Rose

Molemmat sävyt ovat kauniita, mutta en tiedä vievätkö minut sävymaailmaltaan enemmänkin kevääseen kuin kesään hentoisuutensa vuoksi? Hintaa kynsilakoill…

Kesäkuun kosmetiikkaostokset

Toukokuun saldo oli aavistuksen pienempi kuin aiempina kuukausina - otinko kesäkuussa sitä kiinni vai jäikö shoppailut shoppailematta? :D Toukokuun puoleltahan ei tällä kertaa tilauksiakaan jäänyt kesäkuun puolelle saapuvaksi. Ja aiemmat shoppailuthan löytyvät kirjanpito-tunnisteen alta.

Kuten olette ehkä huomanneet niin eleven on yksi lempparishoppailupaikoistani tällä hetkellä enkä tälläkään kertaa pystynyt vastustamaan peräti 23% alennusta yli 70€ ostoksille. Mukaan tilaukseen lähti siis:
NYX Glitter Primer
NYX Face&Body Glitter Rose
NYX Ombre Blush Soft Flush
PIXI Hello Rose! -pakkaus
PIXI Nourishing Cleansing Balm
3INA The Micellar Gel
3INA The Micellar Water  yhteensä: 77,30€
Lisäksi tilatessa yli 35€ PIXIn tuotteita sai Best Of Bright -pakkauksen. Näytteitä elevenin tilauksiin myös saa nykyisin kolme kappaletta valita. 

Innostuin jälleen tekemään tilauksen Ebayn ihmeellisestä maailmasta Virven innoittamana:

Jaderulla
Yhteensä: 1,45€


BeautynetKoreaan tilaus lähti silm…

Apeiron

Sain keväällä testiin erään TwistBe-verkkokaupan suosituimmista tuotteista:

Apeiron jojoba-teepuu hoitoöljy (13,90€/50ml)

Kuten ehkä osa jo nimenkin perusteella osasivat arvata niin kyseinen hoitoöljy on erinomainen epäpuhtauksien hoitoon. Sopii sinulle jos kärsit esim. finneistä tai aknesta, sisäänpäin kasvaneiden karvojen aiheuttamista tulehduksista.

Teepuuöljy on tunnetusti antiseptisen ja antibakteerisen vaikutuksensa vuoksi erinomainen tuote epäpuhtauksille. Jojobaöljy puolestaan ravitsee ja kosteuttaa ihoa

Itse olen uskaltanut levittää tuotetta suuremmallekin alueelle ja olen tästä kovasti ajoittaisessa käytössä pitänyt. Uskon myös tämän toimivuuteen epäpuhtauksien suhteen. 50ml pullo lisäksi kestää pienen ikuisuuden käytössä, koska yhdellä käyttökerralla tähän ei kovinkaan kummoista vajausta saa aikaan.

Kuinka sinä hoidat epäpuhdasta ihoa?

*)pr-näyte

Satin Matte

Kirjoittelin teille jo viime vuoden lopulla Earth Minerals -tuotteista, mutta tällöin meikkipohja jäi kokonaan käsittelemättä, koska sain sen käsiini vasta hieman myöhemmin. Tarkoituksena oli kirjoitella teille siitäkin kokemuksia kun olin ehtinyt testailla tarkemmin, mutta jotenkin kummasti asia pääsi livahtamaan mielestäni ennenkuin nyt kesän kynnyksellä kun olen taas talvea hanakammin mineraalipohjiin tarttunut.. eli korjataanpa nyt se virhe.

Oikean sävyn välintaa helpottamaan sain näytteitä muutamasta sävystä sekä pohjustajasta:

Vasemmalta oikealle: Balancing Primer Light (rasvaiselle ja sekaiholle) Satin Matte Foundation Light 1 (vaalealle, sävyltään kylmälle iholle) Satin Matte Foundation Neutral 1 (vaalealle iholle) Satin Matte Foundation Beige 1 (vaalealle, sävyltään lämpimälle iholle)

Itselleni valitsin sävyn Light 1 vaikkakin myös Neutral 1 olisi sopinut mainiosti. Peittävyydeltään tämä on aikalailla sitä samaa mitä muutkin kokeilemani mineraalimeikit eli tasoittaa ihonsävyä, m…

Summer Dreams

Pienin askelin ehkä alamme mennä säidenkin puolesta kohti kesää, joten vihdoinkin niitä kesätuotteita saa alkaa kaivella esille. Sain jo jokunen aika sitten Dermosilin kesän uutuuksia testiin, mutta kieltämättä kylmänkankean sään vuoksi niihin ei ole aivan niin innokkaasti tullut tartuttua - mutta ehkä nyt pikkuhiljaa:

Summer Dreams on tämän kesän Dermosilin tuotteiden nimi, sain sieltä valita muutamia itselleni mielenkiintoisia tuotteita testiin ja valitsin mukaan Summer Dreams -pakkauksen sekä After Sun Lotionin, joka sisältyy settiinkin mukaan pienemmässä koossa.

Summer Dreams -pakkaus (ovh 10,50€) sisältää viisi kesän must have -tuotetta kätevässä 40ml koossa.

Aurinkosuojavoide SPF20 (löytyy myös 150ml koossa 8,60€ hintaan) suojaa niin kasvoja kuin vartaloakin auringon UVA- ja UVB-säteiltä. Tuote on hajustamaton ja imeytyy nopeasti.
Kesäpäivän jälkeen virkistävä suihku on paikoillaan ja silloin voit helliä itseäsi ihastuttavalla kukkais-hedelmäisellä Summer Dream -suihkugeelillä (l…

Jaderulla

Jälleen kerran Virve esitteli jotain sellaista mikä oli aivan pakko itsellekin tilata testiin ebayn ihmeellisestä maailmasta muutamalla eurolla:

Nimensäkin mukaisesti jaderulla on valmistettu jadekivestä ja sillä on tarkoitus yksinkertaisesti rullailla kasvoilla ja kaulalla. Mikä tässä on ideana? No nestekierron tehostaminen, mikä auttaa turvotuksen poistamisessa.

Omassa rullassani toisessa päässä on suurempi rulla ja toisessa pienempi - näin pääset hieman kapoisempiinkin kohtiin kasvoillasi käsiksi.

Rulla tuntuu viileältä ja rullaus tapahtuu varsin vaivattomasti.

Pidemmän testijakson tämä toki vaatisi, että voisi edes kuvitella jotain tuloksia näkevänsä. Katsotaan kuinka innostun rullailusta vai unohtuuko tämä kaappiin.


Joko sinulta löytyy oma jaderulla?