torstai 18. helmikuuta 2016

Naamio, jota mieskin suostui kokeilemaan!

Ensisanoiksi voisin mainita ettei mieheni siis tosiaan ole mikään metroseksuaali, joka itsekseen paljolti kosmetiikkaa käyttäisi - lähinnä on siis sellainen "perussuomalainen mies" kosmetiikan käytön suhteen eli ts. esimerkiksi naamiot eivät kuulu arkirutiineihin :D

Olen muutaman kerran aiemminkin maininnut haluaisiko jotain naamiota kokeilla kun olen niitä ahkeraan omille kasvoilleni lotraillut - ja tällä kertaa sainkin jopa myöntävän vastauksen. Liekkö sitten se, että olen saanut pehmiteltyä vihdoinkin tarpeeksi vai vaikuttiko tuote vain niin mielenkiintoiselta :D Noh, teitähän nyt toki kiinnostaa, että mikä se ihme tuote oli:


Lush Don't Look At Me -tuore kasvonaamio, joka lähti viime Helsingin reissulta mukaani. Tämän itseasiassa sain mukaani kun palautin viisi tyhjää ja pestyä purnukkaa. :)


Lainaus sivuilta:
"Älä ujostele, vaan nauti ihanan raikkaasta ja kuorivasta luomusitruunanaamiosta. Don't Look At Me sisältää ravitsevaa murumuruvoita, joka pitää ihosi kosteutettuna. Upean kirkastavan vaikutuksen naamiolle antavat virkistävät greippi- ja neroliöljy. Silken tofu ja riisisiirappi viimeistelevät naamion kuohkean olemuksen ja hemmottelevat ihoasi. Don't Look At Me tarjoaa puhdistusta ja kirkastusta väsyneelle ja samealle iholle.

Ainesosat:
glyseroli, kaoliinisavi, vesi (aqua), tuore luomusitruunamehu (Citrus limonum), luomutofu, riisisiirappi (Oryza sativa), jauhettu valkoinen riisi (Oryza sativa), riisimaito (Oryza sativa), murumuru-palmun voi (Astrocaryum murumuru), bentoniittisavi (hektoriitti), Cl 42090, hajuste (parfum), greippiöljy (Citrus paradisi), neroliöljy (Citrus aurantium amara), *limonene, *geraniol, *linalool, *farnesol
Tuote on vegaaninen.
esiintyy luonnostaan eteerisissä öljyissä.
= luonnolliset raaka-aineet
= turvalliset synteettiset raaka-aineet"


 Käyttö on yksinkertainen: Levitä reilu kerros naamiota kasvoille välttäen silmänympärysihoa, ihon ei tulisi kuultaa läpi. Anna vaikuttaa 5-10 minuuttia, jonka jälkeen kostutat kädet ja hierot naamiota kasvoilla (=syväpuhdistus, kuorinta). Tämän jälkeen peset naamion kasvoilta ja kosteutat ihon.

Kun olin kasvoilleni naamion levittänyt niin miehen kommentti oli, että näyttää ihan vesieristeeltä :D Väri tosiaan on sitä aikalailla vastaava (tiedän sen, koska vasta vuosi sitten seurasin kun kylpyhuonettamme vesieristettiin :D). Katsotaan jäikö ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi vai saako tästä opetettua miehelle uuden arkirutiinin :)

Naamio on väriltään omaa silmääni miellyttävä ja varsin erilainen muiden naamioiden värityksiin nähden (itse en ainakaan tämän väriseen naamioon muista aiemmin törmänneeni..). Lopputulos oli oikein miellyttävä, en tiedä oliko harhaa vai supistiko tämä hieman ihohuokosia, iho ainakin vaikutti naamion jälkeen kaikin puolin tasaisemmalta ja kimmoisammaltakin.

Käyttääkö sinun miehesi kosmetiikkaa omaehtoisesti ja jos käyttää niin onko tämä lopputulosta sinun ahkerasta työstä vai oliko jo "itseoppinut"? :D


7 kommenttia:

  1. TÄällä on käytössä vaan normi hygieeniajutut. En uskalla ostaa ees mitään jännempää, ku kuitenki joutusin sitte käyttään ne ite... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa niitä omaankin käyttöön hankittuja tuotteita joskus miehelle tyrkkiä - saattaa vaikka joskus yllättää, kuten nyt tässä tapauksessa ;D

      Poista
  2. Käyttää ihan vapaaehtoisesti, jopa naamioita. :D Tää on niin "häijyn" värinen naamio. :)

    VastaaPoista
  3. Vesieriste:DDD Tuskin maltan odottaa, että saan eristää tällä naamani:)

    VastaaPoista
  4. Hauskan värinen naamio :D Erilainen!
    Muhun vetoaa kovasti nämä Lushin käyttämät raaka-aineet ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko väri vai mikä houkutteli miehenkin tosiaan testaamaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat