maanantai 1. helmikuuta 2016

Lumene True Mystic

Tammikuun LivBoxin mukanahan tuli Lumenen uutuus: True Mystic Precise Tip Silmänrajaustussi.


Syy miksen aivan totaalisesti innosta pomppinut tämän saadessani oli tosiaan se yksinkertainen, että olin juuri hamstrannut (ja korkannut..) useamman eyelinerin ja koin ettei tälle tarvetta olisi. No nyt kuukautta myöhemmin sanotaanko, että nimenomaan tämä on se johon aina aamuisin tulee tartuttua mikäli sitten en ihan ajatuksen kanssa ota välillä jotain muuta rajausta käyttöön.


Tämä on vain yksinkertaisesti hyvä! Tussimainen pää on tarpeeksi kapea ja pitkä, että sillä saa helposti tarkkaa rajausta aikaiseksi, lisäksi itselläni ainakin väriä tulee todella hyvin eli tämänkään kanssa ei tarvitse tapella - toisaalta tämä ei onneksi myöskään "sylkäise" rajausainetta ulos niin, että saisi pelätä sotkua rajausta tehdessään.


Yllä swatchaukset kädelle tehtynä (kuva varsin läheltä otettuna).

Toinen uutuus True Mystic -nimen alle on hurjasti kehuja blogeissa saanut


Lukiessani kommentteja mietin, että tämä on aivan pakko hankkia - iloiseksi yllätyksekseni sainkin tämän Lumenelta blogiyhteistyönä testiin. Ja hetihän se oli korkattava vaikka jo useampikin mascara oli avattuna :D


Harjaosakin vaikutti jo lupaavalta ja kun sitten pääsin ripsiin asti testaamaan - juu-u, täältä liitytään myös ylistäjien joukkoon! :D Tähän mennessä testaamani Lumenen mascarat eivät ole olleet sitä mitä olen hakenut eli niillä ei volyymiä oikein ripsiin ole tahtonut saada - näin ollen Lumenen mascarat on vuosia olleet omalla kohdallani hyljeksittyinä enkä niihin mascaraostoksilla ollessa ole tarttunut, mutta olen niiiiin iloinen kun voin todeta, että Lumene on tehnyt sen mitä on jo vuosia haikailtu; todella toimivan volume mascaran <3


Kyllä tämä ihan ehdottomasti mascaroiden kärkikolmikkoon kiilaa ja jatkossa tulen mascarahankinnoissakin hakeutumaan Lumenen luokse. :)

Ja nyt jotain mitä ette odottanut; sain kuin sainkin otettua kuvia, josta näette miltä mascara (&eyeliner) silmissäni näyttää.


Yllä olevassa kuvassa siis vasemmalla (eli oikeassa silmässä) eyeliner&mascara, toisessa ei mitään silmämeikkiä.


Ja samoin myös tässä kuvassa, kuten vielä kolmannessa:


Yritän jatkossakin tsempata näiden paremmin havainnollistavien kuvien suhteen. :)

(P.s. Meikkipohjana kuvissa on ollut käytössä Lumenen CC-voide sävyssä Light - ihan mieletön tuote sekin! :))

Toistan jälleen itseäni kun sanon, että kosmetiikkahankinnoissa ottaa aina riskin uutta hankkiessaan; se, että tuote on loistava kaverilla ei välttämättä ole sitä sinulla. Mutta aidosti ja oikeasti voin suositella tätä mikäli nimenomaan volume mascaraa olet vailla. Hintaa mascaralla näyttäisi Sokoksella olevan 18,90€.


Joko olet uusia True Mystic -tuotteita päässyt kokeilemaan? :)


Eyeliner hankittu itse (LivBox), mascara saatu blogiyhteistyönä - mielipiteet molemmista 100% bloggaajan omia. :)

18 kommenttia:

  1. Mä ostin ton ripsarin lauantaina (Prismassa 17,90, säästin! :'D) ja tietty sitä piti heti testata. Tykkäsin ja paljon! Voin mielelläni suositella tota muillekin. Edellinen ripsari oli myös Lumenen, ja se oli ihan ok, mutta tähän uuteen oon kyllä todella tyytyväinen! :) toi eyeliner pitänee varmaan hankkia kans kokeiluun, kun on kans kehuttu tuote. :) kuva postaus, musta havainnollistavat kuvat on kaikista selkeimpii tollai et toisessa silmässä on meikkiä ja toisessa ei. Jos ottaa eri aikaan kuvat, siin on aina jotain eroa valossa ja värissä mikä saattaa sit hämätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista, taidan jatkossakin mascarakuvat ottaa siis tällä samalla tavalla :)

      Poista
  2. Tuosta tussista olen kuullut jo paljon kehuja, mutta ripsarin korkkaan kuules tänään. :) Hyvin havainnollistavat kuvat, en osaa itse ottaa lainkaan minkäänlaisia meikkikuvia, nuo on hyvät ja jälki aivan mahtavaa.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista ja ihanaa alkanutta viikkoa myös sinne!! <3

      Poista
  3. Olenkohan saanut jonkun maanantai kappaleen tuosta silmänrajaustussista. Kaikki sitä kovasti kehuu eikä missään näy mitään pahaa sanaa. Itsekkin pidän tästä, kunnes seuraavana päivänä en pidä. Syystä, että.. Toisena päivänä tämä toimii todella hyvin, kun taas toisena päivänä tussista ei irtoa mitään. Saa tupsutella kymmenisen minuuttia ennen kun saa rajauksen silmään. Silloinkin on tosi hankala saada siistin näköinen rajaus aikaiseksi. Ei auta vaikka pitäisi pystyasennossa, ravistelisi ja heiluttaisi kuin hullu. Seuraavana päivänä taas sama homma. Kun taas kolmantena päivänä toimii erinomaisesti. Koko tussi elää aivan omaa elämäänsä. No jos ei ole kiire minnekkään, niin ei sillä niin suurta väliä ole. Jos taas on kiire jonnekkin, niin kyllä sitä valitsee silloin mieluummin muun tuotteen.

    -Marja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaisi kyllä maanantaikappaleelta :( Itselläni toimii moitteetta monenakin päivänä peräkkäin eikä mitään ongelmia ole koko aikana ollut.

      Poista
  4. Näyttääpäs tosi hyvältä toi silmänrajaustussi, niinkuin mascarakin :) tuntuu että on niin kangistunut kaavoihin ja ostaa aina samoja tuttuja tuotteita vaan, mut mascara näyttää kyllä sen verran kivalta et ehkäpä sitä täytyy rohkaistua testaamaan, vaikka yleensä en oo niin piitannutkaan lumenen tuotteista :)
    Liityn lukijaksesi :)

    Cutandcurly.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi :)
      Voin noita molempia kyllä lämpimästi suositella. :))

      Poista
  5. Mulla kanssa molemmat ja tykkään kyllä :)

    VastaaPoista
  6. Mascara näyttää tosi hyvältä sun jo kyllä ihan omastakin takaa upeissa ripsissä. :)

    VastaaPoista
  7. Oho, mitkä räpsyttimet! :D
    Tuo ripsari vaikuttaa kivalta, pakkauskin on upea, mutta on miulle liian hintava.

    VastaaPoista
  8. Kauniit ripset sinulla!
    Ostin tämän ripsarin ja itselleni se oli pettymys. Liian hinnakas ainakin. Mutta meillä on erilaiset ripset kaikilla, ihan niin kuin hiuksetkin. Väriä tulee, mutta harjasta en pidä, ei taivuta ripsiä yhtään enkä viitsi taivutella taivuttajallakaan. Itselläni on suosikkina, onkohan se Maybellinen Lash Sensational ja jos sen harjan saisi tuohon Lumenen ripsariin, niin avot, saattaisi mullekin toimia :). Mutta ei ole vielä mikään tuohon Maybellinen ripsariin yltänyt omien ripsieni suhteen. Ihanan pehmeäksi jää ripset kyllä Lumenen jäljiltä ja pakkauksesta tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, itsehän sitä toki aina pidemmät ja tuuheammat haluaisi :D

      Harmi kun ripsari ei ole sinulla toiminut :( Mutta valitettavastihan tosiaan se mikä toisella on täyden kympin tuote saattaakin toisella olla kaikkea muuta :/

      Poista
  9. Ompas sulla nätit ja tuuheet ripset <3

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat