lauantai 9. tammikuuta 2016

The Ostokset 2015

Monissa blogeissa listataan vuoden vaihtuessa edellisen vuoden suosikit ja ajattelin, että voisi olla hauskaa itsekin tehdä eli matkitaan konkareita tässäkin :D

Otin nyt ne mukaan mitkä ensimmäisenä tuli ja yhteensä 10 tuotetta tuohon tulikin sitten valittua vaikken lukumäärää etukäteen ollut miettinyt. Muutamat nostamani tuotteet edustavat tuotekategoriaa kokonaisuudessaan eivätkä nämä siis välttämättä ole vuonna 2015 julkaistuja vaan silloin minun hankkimiani. Nämä eivät myöskään julkaisussa esiinny missään paremmuusjärjestyksessä.


Tälläisen kasan sain siis aikaan :D


Urban Decay Vice4 (*klik*)
Ihanaa väriloistoa. <3


Urban Decay Naked3
Vertailupostaus tämän ja Makeup Revolutionin version välillä täällä.



MAC Purple times nine
Nämä ysipaletit ovat kiinnostaneet siitä lähtien kun niistä olen blogeissa lueskellut. Stockan verkkokaupassa ei ollut tämän lisäksi kuin muistaakseni ehkä Amber valittavana, mutta jotenkin tämä lila kiehtoi enemmän - vaikka olenkin kuullut, että Amber saattaisi olla aavistuksen paremmanlaatuinen!? Hintaahan tällä ei ole kuin 38€, paletti on toki kooltaan pieni, mutta eiköhän tuossa ihan riittävästi luomiväriä käyttöön ole :D Käytössä tosiaan on ollut ja olen erittäin tyytyväinen tähän ostokseeni <3


Urban Decay Eyeshadow Primer Potion (*klik*)


Guerlain Winter Fairy Tale Collection: Météorites Flocons Enchantés (*klik*)


The Balm Mary-Lou Manizer
Bloggarien ylistämä highlighter - pakkohan tämä oli saada vaikka tuon Guerlainin olinkin vastoittain ostanut, ja onhan tämä ihana <3 Tämä antaa ihanaa kultaista hehkua ja annostelun kanssa saa olla varovainen jos ei halua kultaövereitä vetää ;D


Dior Miss Dior Edt (*klik*) edustaa oikeastaan nyt kaikkia ihastuttavia tuoksuja joita olen melko runsainmitoin tullut vuodessa hankkineeksi :D 


Myöskin nämä kolme ihanaa kynsilakkaa (Picture Polish Antique, OPI Baroque...but still shopping!, Essie Take It Outside) edustavat koko vuoden 2015 aikana kokoelmiini lisättyjä uusia lakkoja - joita on PALJON. :D Kynsilakkahulluus ei hiipumisen merkkejä näytä, mutta onneksi hieman jonkinlaista järkeä jo hankintoihin olen saanut - ehkä sitä myötä kun se kokoelma alkaa jo laajaakin laajempi..


Nämä vielä korkkaamattomat ihanuudet (Madara Nokkonen DD Sensitive Hydrating Mist sekä L'Occitane Shea Butter Cleansing Oil) edustavat myös omia kategorioitaan eli kasvosuihkeita (ihanat Dabbat <3) sekä meikinpuhdistusöljyjä (Dermosilin Puhdistusöljy Puolukka <3)


Real Techniquesin siveltimiä on vuoden aikana reilusti tullut hankituksi - ja kyllä ne ehdottomasti ovat kaikkien saamiensa kehujen arvoisia!


Paljonhan tästä kaikkea ihanaa ja upeaa jäi, mutta nämä olivat nyt tosiaan ne mitkä ensimmäisenä nousivat mieleen eli sitä myötä ehdottomasti listalla paikkansa ansaitsivat. :)

Miltä minun "top10" listani viime vuodelta sinun silmääsi näyttää? :)

8 kommenttia:

  1. Onko nuo urban decay meikit oikeasti hyviä? Itselle tulee vain fiilis että ne on vaan taas jokin uusi muoti-ilmiö kun viimeaikoina paljon hehkutettu :D

    elamanikuvina.blogspot.fi


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessahan ne ovat uusi juttu, mutta maailmalla olleet jo pitkään markkinoilla (ja esim.monien bloggaajien hehkuttamia jo ennen Suomeenkin tuloa) - ja kyllä ovat ehdottomasti mielestäni hintansa väärti. :) Kannattaa ehdottomasti käydä Sokoksella testaamassa miltä livenä vaikuttaa :) (ainakin Helsingissä ja Tampereella on, olikohan myös Turussa..?)

      Poista
  2. Urban Decayn primeri on kyllä sellainen tuote, jota ilman en pärjäisi. Mikään muu primer ei pidä minulla silmämeikkiä koko päivää paikallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ole tuolle kyllä ainakaan vielä haastajaa löytänyt - ja valitettavasti jos se unohtuu luomivärin alta niin kyllä luomiväri kuin luomiväri alkaa viimeistään muutaman tunnin kuluttua kasaantua luomivakoon :/

      Poista
  3. Miulla on tuo Madaran suihke käytössä ja en tajua miten saan siitä mantelin tuoksuisen :'D Yritän olla haistelematta sitä, sillä vihaan tuoksua.. Sinänsä kätevä, että käy vartalolle ja kasvoille.

    Oletko kokeillut Avonin luomivärinpohjustajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tuota Madaraa ole vielä kerennyt korkata kun on Dabbaa vielä vähän jäljellä käytettäväksi, saas nähdä minkä tuoksun mä siitä saan aikaiseksi :D

      En ole Avonia testannut. :)

      Poista
    2. Se Avonin pitäisi olla vedenkestäväkin, itse en sateessa liiku tmv. niin en tiedä pitääkö paikkansa :D

      Poista
    3. Kuullostaa hyvältä, pitää katsoa jos joskus saisi käsiinsä ja testattua :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat