maanantai 11. tammikuuta 2016

Pisara Kauneutta

kuva 1

Pisara Kauneutta on kauneushoitola sekä ihonhoidon erikoisliike Joensuussa. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut mielessä, että pitäisi juuri ko.kauneushoitolaan johonkin hemmotteluhoitoon päästä, mutta en ollut ajatusta pidemmälle tässä asiassa päässyt - kunnes sitten joulukuussa satuin voittamaan heidän Facebook-sivujensa kautta lahjakortin. Kummasti sen avulla sain vauhtia itseeni ja sainkin viikon sisällä varattua ajan hemmotteluun, mikä sen parempi ajankohta kuin heti joulun jälkeen!? :)

Päätin melkolailla heti, että haluan vartalohoidon, koska ensinnäkin en ole kovinkaan paljoa kokenut saavani irti kasvohoidoista - itselläni kun on verrattain hyvässä kunnossa iho, muutamaa silloin tällöin ilmenevää näppyä lukuunottamatta (nyt tämän hoidon jälkeen aloin kyllä tätäkin ajatusta pohtia - katsotaan kuinka kauan menee ennenkuin saan tässä asiassa itseni ajatuksista tekoihin saakka :D), toisekseen arvelin, että vartalohoidot ovat kuitenkin hieman vieraampia useimmille = vartalohoito voisi olla mielenkiintoisempi postausaihe. Kysyinkin heti alkuun saanko tehdä postausta hoidosta blogiini ja sain myöntävän vastauksen.

Kuva 2

Mihin hoitoon sitten päädyin:
"SPA Aromatique Corps Relaxation |  90min | 109€
Kokonaisvaltaisesti rentouttava vartalohoito sisältäen ylellisen mangokuorinnan, rentouttavan vartalonaamion ja jännityksiä poistava hieronta."
(suora lainaus sivuilta.)



Kyseisessä hoidossa käytettävät tuotteet ovat ranskalaisen Mary Cohr -sarjan, joka muutoinkin on pitkälti hoidoissa käytössä. Sarja on aromaterapiaan pohjautuva eli tuoksutkin ovat tätä maailmaa. Itse pidän mielettömän paljon aromaterapian tuoksuista, mutta kaikille ne eivät tietenkään mieluisia ole. En kuitenkaan vartalohoidossa tuoksuja kokenut kovinkaan voimakkaina, kasvohoidoissa nämä ovat käsittääkseni sitäkin miedompia eli kannattaa rohkeasti käydä kokeilemassa.

Kuva 3

Hoito aloitettiin siis ensinnäkin sillä, että sain juotavaksi vettä, jonka olin totaalisesti unohtanut vaikka tästä aikaa varatessa puhetta olikin ollut (ja kyllähän tämä itselläkin tiedossa oli..), tämän jälkeen riisuuduin ja kävin peitteiden alle (hoidossa ollaan siis kertakäyttöisiä alushousuja lukuunottamatta alastomana, mutta tätä ei kannata missään nimessä pelätä tai jännittää - saat kaikessa rauhassa riisuutua ja pujahtaa peiton alle ja kun kyseessä on vielä alan rautainen ammattilainen niin olo ei itselläni ainakaan missään vaiheessa ollut epämukava). Hoito aloitetaan kevyellä hieronnalla peitteiden läpi, jonka jälkeen aloitetaan vartalonkuorinta yksi raaja kerrallaan (jos et ole koskaan minkäänlaisessa vartalohoidossa käynyt niin tosiaan ainoastaan hierottava kohta on paljaana ja muutoin olet peiteltynä lämpimästi). Kuorinnan jälkeen iholle tulee Mary Cohrin patentoima seerumi, jonka päälle 10-15min iholla vaikuttava naamio (tämänkin ajan olet oikein mukavasti ja lämpimästi peiteltynä). Vaikutusajan jälkeen naamio hierotaan ihoon. Toivottavasti muistin nyt aikalailla kaikki hoitovaiheet - olo oli nimittäin todella rentoutunut vaikken aivan untenmaille sentään vaipunut :D



Sain myös mukaani pari pientä tuotenäytettä kotiin kokeiltavaksi sekä Mary Cohrin tuotteista kertovan vihkosin - sekä tietysti myös minun vartaloniholleni suunnatut hoitosuositukset. Tuotemyyntiähän täällä myös on eli pystyt helposti ostamaan mukaan tuotteet joita hoidossa on käytetty ja jotka olet itsellesi sopiviksi todennut.

Kuva 4

Vartalohoitoja suosittelen ehdottomasti kaikkia kokeilemaan ennakkoluulottomasti - ne ovat aivan ihanaa hemmottelua. Kasvojen ihoa tulee ehkä herkemmin perusteellisesti hoidettua, mutta vartaloniho saattaa usein hieman unohtua.

Lopuksi vinkkaan vielä itsestäni aivan ihanalta kuullostavan hoidon, johon ehdottomasti olisin mennyt mikäki olisi raskaana :D
Mother To Be -hemmotteluhoito | 90min | 95€
Erityisesti odottaville äideille suunnattu hoitokokonaisuus, joka sisältää jalkakylvyn, kuorinnan ja hieronnan, sekä rentouttavan kasvohoidon.

Tässä hyvä vinkki odottaville äideille ja heidän läheisilleen - ihanaa ja varmasti juuri tarvittua hemmottelua siihen tärkeeseen mutta ehkä myös rankkaankin vaiheeseen. :) 


 Oletko sinä käynyt koskaan vartalohoidossa tai voisitko ylipäätään sellaiseen menemistä harkita? Entä käytkö muuten säännöllisesti kauneushoitolassa?



Kuvatekstissä tekstillä "Kuva 1", "Kuva 2", "Kuva 3" ja "Kuva 4" saatu kauneushoitolasta luvalla käyttöön, loput kuvat omia.

Yhteistyöpostaus, mielipiteet 100% bloggaajan omia. 

10 kommenttia:

  1. En ole käynyt ja tuskin tulen käymäänkään :'D Hinnat karkoittaa minut pois, samoin käy kauneushoitoloiden myymälöissä, ei vaan tule mentyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppihoitolassahan pääsee hoitoihin edullisemmin, kannattaa siellä käydä kokeilemassa jos vain on mahdollista päiväaikaan käydä :)

      Lahjakortit on myös aina kivoja, niiden turvin raaskii hoidoissa ihan eri malliin käydä - wink wink kaikille tutuille xD

      Poista
  2. Oi, kuulostaa todella ihanalta tuo hoito. Rakastan vartalo-ja hemmotteluhoitoja yli kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli aivan ihana hemmotteluhoito, pitäisi joskus uudelleenkin mennä :)

      Poista
  3. Aika kivalta kuulostaa! En ole koskaan käynyt kuin yläselän hieronnassa urheiluhierojalla, siihenpä loppuu hemmottelukokemukset :D Pitäisi saada aikaiseksi edes jalkahoito varata!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  4. Vartalohoidot ja varsinkin aromaterapiasellaiset ovat luksusta. Kuten päähieronta, vaikkapa kampaamokäynnin yhteydessä tai intialainen päähieronta ja unohtamatta aiemmin mainittua jalkahierontaa. ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti paras vaihe kampaajalla käynnissä on se päänahan hieronta pesun yhteydessä :D

      Poista
  5. Kuulostaa täydelliseltä! Kävin juuri jalkahoidossa KERRANKIN hemmottelemassa itseäni näin loppuraskauden kunniaksi. Voi että teki hyvää!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat