tiistai 5. tammikuuta 2016

LivBox Tammikuu 2016

Osa on kai jo eilen boxinsa saanut, minä vasta tänään ja olisi tänäänkin jäänyt saamatta jos en itse sen perään olisi kysellyt - postissa eivät olleet kerenneet purkaa vielä koneelle saakka tulleita paketteja, joten tekstiviestiä tai muutoin tietoa paketin saapumisesta ei näkynyt, onneksi paketin kuitenkin matkalla mukaani sain. :)

Tällä kertaa kerkesin spoilaantua - kahvihuoneella yksi sana herätti ..hmmh.. kummastusta ja pakko oli selata tekstiä tarkemmin, että mitä siellä oikein on sisältönä ollut, mutta tästä tarkemmin kohta..


"Tammikuu on toivoa täynnä!"


Värit miellyttävät silmää, mutta miten on sisällön laita:


Täytyy sanoa, että vaikka tiesinkin mitä minunkin boxini tulee todennäköisesti sisältämään niin pettymys tuli juuri noiden vaihtelevien tuotteiden kohdalla; olisin nimittäin todellakin tahtonut mieluummin Herbinan kuorinnan ja Philosophyltä seerumin - taidan olla iän (?) perusteella luokiteltuna jotenkin LivBoxilla niin ettei oikein koskaan minulle satu sitä mikä nappaisi omalla kohdalla vaan juuri ne heikommin itselleni sopivat vaihtoehtotuotteet - tässä taas tullaan siihen, että olisi mielestäni parempi kun variaatiota boxin sisällä olisi lähinnä ihotyypin mukaan jaoteltuna eli sama tuote löytyisi eri ihotyypeille sopivana eikä näin kuin nyt tähän mennessä on ollut.

No mutta katsotaan sitä sisältöä tarkemmin:


SB12-suuvesi (ovh 15,90€/250ml, boxissa 50ml koko)
"SB12:n vaikuttavat aineet, sinkkiasetaatti ja klooriheksidiini, muodostavat ainutlaatuisen yhdistelmän, joka neutraloi pahanhajuista hengitystä aiheuttavien aineiden muodostumisen.
SB12:n ainutlaatuinen ja patentoitu koostumus kiinnittyy suun limakalvoille, hampaisiin ja kieleen varmistaen ensiluokkaisen raikkaan hengityksen 12 tunniksi." (teksti kopioitu sivuilta, johon linkkikin vie, kortissa melkolailla sama teksti)
Itseltäni suuvesi löytyi Mild-koostumuksessa, en tiedä onko tässä vaihtelua ollut? LivBoxilla on nyt näköjään tarkoituksena pitää boxilaisten suuhygienista kovasti huolta kun vähälle aikaa on tullut kaksi hammastahnaa ja nyt suuvesi.. Itse en suuvettä juurikaan käytä, joten en tämän kohdalla mitenkään innosta hihkunut.

Philosophy Miracle Worker Anti-aging -voide (ovh 54,90€/60ml, boxissa 7ml näyte)
"Ylellinen anti-age -voide, joka kiinteyttää ja kosteuttaa ihoa. Korkea antioksidanttipitoisuus suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksista johtuvalta ennenaikaiselta vanhenemiselta. Voide tukee ihon omaa kollageenia, kirkastaa ja rauhoittaa sekä jättää ihon satiinisen pehmeäksi ja elinvoimaiseksi." (teksti Sokoksen sivuilta lainattu, johon myös linkki vie - ko.voide muuten sattuu nyt näköjään siellä tarjouksessa olemaan..)
Pidän todella kovasti Philosophyn tuotteista, mutta 7ml-näyte - come on! Kuten viime boxinkin yhteydessä sanoin niin sanon saman tässäkin, näin pikkuruisia näytteitä en koe boxin täysinäisinä tuotteina vaan nämät ovat ekstraa ihan niinkuin ne hajuvesinäytteetkin.

"Uutta – nopea apu erityisen kuivalle ja herkälle hiuspohjalle!
Hiuspohjaan jätettävä tehokosteuttaja on välitön ensiapu erityisen kuivalle,
herkälle, kutiavalle ja kireälle hiuspohjalle. Sopii päivittäiseen käyttöön.
Kosteuttavat aktiiviaineet rauhoittavat ja suojaavat hiuspohjaa sekä ehkäisevät
kiristävää tunnetta. Pitkäkestoinen syväkosteutus takaa kimmoisan, pehmeän ja
tasapainoisen tunteen hiuspohjalle. Ei rasvoita hiusta." (teksti lainattu Cutrinin sivuilta)
Itselläni ei mitenkään erityisen kuiva ja kutiava päänahka ole, mutta eipä kai se lisäkosteutus päänahkaankaan näillä pakkasilla liikaa ole kellekään!?

"Pitkäkestoinen, nestemäinen silmänrajaustussi intensiivisen tarkkaan rajaukseen." (lainaus Lumenen sivuilta.)
Jos en juuri olisi ostanut Oriflamen eyelinereitä useampaa kappaletta niin olisin tästä varmasti riemuissani - mutta pitää kai tämä tässä piakkoin testiin korkata, että saa verrattua millaista jälkeä saa aikaan verrattuna Oriflameen. :)
 
Tena Skin Cream (ovh 4,30€/150ml)
"TENA Perusvoide on suunniteltu erittäin kuivalle ja herkälle iholle. Se kosteuttaa ihoa ja auttaa sitä säilymään sileänä ja pehmeänä."
Tässä se sana, jonka takia halusin katsoa ennakkoon boxin mahdollista sisältö, ensimmäinen ajatus oli "ei kai ne nyt sentään virtsankarkailuun tarkoitettuja siteitä ole tänne tunkeneet mukaan!?" - eikä siis tosiaankaan mitenkään odottavassa mielessä. Yhdistän Tenan vahvasti virtsanpidätysongelmiin (ja tuskin olen tässä ainoa) ja lisäksi en kuulu perusvoiteita käyttävien ryhmään = tämä tuote on jotain mitä en todellakaan tarvitse ja jotenkin kuvittelen ettei mieskään todennäköisesti tähän halua koskea...
 
Lisäksi boxissa oli mukana:
Salus Floradix vitamiinijuoma (ovh 14€/250ml, boxissa 10ml = kerta-annos)
"Perinteinen rautapitoinen yrtti-vitamiini-mehuvalmiste lisäenergian ja raudan tarpeeseen."
Muistaakseni olen tätä joskus pullollisen saanut eikä tämä mitään herkkua ollut!? Kohtahan sen näkee muistinko oikein :D
Anyday Cashew-pähkinät (ovh 2,09€/60g)
"Yhtä aikaa mieto ja maukas, rapea ja täyteläinen – cashewpähkinä on kaikkea tätä. Lisäksi cashewpähkinä on täyttävä ja niin monipuolinen, että se käy sekä rapeaksi välipalaksi että juhlien naposteltavaksi ja monien ruokalajien raaka-aineeksi. Siitä sekoitat myös täyteläisen ja maukkaan kastikkeen kasvisten dippailuun tai keksin levitteeksi."
Cashew-pähkinät ovat mielettömän hyviä, kuten monet muutkin pähkinät -harmi vain kun ne ovat niin runsaasti energiaa sisältäviä o.O (nämä jo melkein syötynä :D)
 
Näiden lisäksi vielä koodi, jolla tuon ah-niin-ihanan Tena-voiteen saisi tilattua 3,60€ hintaan - voitte arvata kaksi kertaa tulenko tuon koodin käyttämään.. (Joo, tämä oli ihan ehdottomasti omalla kohdalla se riman alittanut tuote ;P)
 
 
LOPPUYHTEENVETO
 Kuten ehkä postauksesta kuulsi läpi niin en mitenkään mielettömän tyytyväinen ollut boxin sisältöön ja alankin tässä vakavasti pohtia onko LivBox enää minulle se oikea boxi (eli ehkei vika ole boxissa vaan tilaajassa joka mielii sitä kuuta ja tähtiä taivaalla :D), ehkä pitää sitten kuitenkin alkaa tuonne kauas ulkomaille tähyillä mikäli itselleen sopivampaa boxisia mielii, Suomessa kun ei valitettavasti ole kuin tämä (GloriaBox olisi varmasti enemmän minua - oi miksi, miksi sitä ei tullut kuin se yksi kerta!?). Muutama kuukausi olisi vielä LivBoxilla aikaa "tsempata" ja näyttää kyntensä - katsotaan kuinka käy.


LivBoxin tilanneet: Miltä sinun boxisi näytti?
Ketkä ette tilanneet: Miltä tämän boxin sisältö näyttää, harmittaako ettei tullut tilattua?



21 kommenttia:

  1. Mulle ei livboxia tuu, mutta mitä blogeista seurannu tätä, ni oon oikein tyytyväinen, etten oo tilaaja. Eikä musta kyllä tuukaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millainen boxin sisällön pitäisi olla, että innostuisit tilaamaan? :)

      Poista
  2. Huh, onneksi Joulukuu oli viimeinen ja tämä Tammikuun boxi myytiin nopeasti loppuun, että en kerennyt katua ja tilata :D Ei kyllä olisi tullut tästä itselleni mitään käyttöön jos olisin vielä tilausta jatkanut.

    Tuo sama suuvesi on joskus tullut Lookfantasticin boxista (jonka muuten tilasin täksi kuuksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinkin tuossa et mistä tuollaisen minin olen aikaisemmin saanut.. Sen kyllä käytin, mut jotenkin koen nuo hieman turhakkeina ja muistelisin et hammaslääkärikin joskus sanonut ettei niitä oikeasti tarvitse..

      Poista
  3. Tää oli kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen boxi. :D Mä luulen, että olisi paljon vähemmän mielipahaa, vaikka sisältö ei miellyttäisikään, jos jokainen tilaaja saisi samat tavarat. Ton vaihtelevuuden vuoksi en koskaan voisi ajatella tilaavani tätä, söisi kuin pientä oravaa, jos sattuisi saamaan niitä itselle turhia kamoja, jos toisilla olisi jotain kivempaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se onkin. Olen jo lukemattomia kertoja antanut palautetta tuosta, että variaation pitäisivät minimissä ja lähinnä saman tuotteen sisällä ihotyypin mukaan (esim. kosteusvoide kuivalle tai rasvaiselle iholle..) eikä näin niinkuin on viime aikoina mennyt - musta tuntuu et viime aikoina tätä on ollut huomattavasti enemmän kuin LivBoxin alkuaikoina..?

      Poista
  4. Jestas, mitähän seuraavaksi, tekarien pesutabletteja jännittävässä värissä tai kenties uutuustampooneja? :D

    VastaaPoista
  5. Itse olin ensin aivan järkyttynyt ajatuksesta, että boksissa olisi Tena-vaippoja, mutta tuo voide on loistava. Todella hyvä rutikuiville käsille. Suosittelen testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisinkin sinun blogistasi kokemuksia juuri äsken lukea :) Pitää katsoa tuleeko korkattua, käsivoiteitakin on aika vino pino tuolla odottelemassa ja mä ehkä kehitin asennevamman Tenaa kohtaan xD (tuoksuttomat tuotteet myös valitettavasti harvoin itseeni vetoavat..)

      Poista
    2. Kyllä minullakin on ollut Tenaa kohtaan asennevamma, vaikka varmasti laadukkaita tuotteita tarjoavat niitä tarvitseville.

      Poista
    3. Varmastikin, itse vain en heidän tuotteidensa kohderyhmään - onneksi :D - kuulu.. Toisaalta en myöskään itse perusvoiteita käytä, meidän taloudessa mies käyttää, mutta en oikein vastausta saanut kun kysyin tulisiko hänellä tuo käytettyä vai laitanko eteenpäin :D

      Poista
  6. Minun silmiini boxi näyttää kivalta. En ole koskaan tilannut, mutta kaikki nuo tuotteet tulisi kyllä käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit vaan boxi tilaukseen - tai vinkkaat jollekin et tässä ois hyvä lahja ;D

      Poista
  7. Tenaa kohtaa minulla oli todella suuria ennakkoluuloja, mutta itse asiassa voide taitaapi olla minun suosikkini boxista.
    Lumenen kynä lyhyesti sanottuna kamala, testattu ja todettu jo ettei toimi ainakaan minulla.
    Philosophy Miracle Worker Anti-aging -voide, niin kuin mainitsitkin niin niin mini tuote, että aivan ärsyttää että viitsitään tommosia mukaan laittaa. Noita kun saa jopa itse pyytämällä kosmetiikkamyymälöistä. Tuosta ei laitetan naamaan kuin pari kertaa, niin miten siitä saa sitten kunnolla fiilistä oliko hyvä vai ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo Lumene toimi hyvin, joten oli ehdottomasti boxin paras tuote. :)

      Poista
  8. Philosophyn seerumikin on vaan 4ml, yritin sitä testata mutta pipetistä tuli lähinnä vain ilmakuplia ja lopulta sain 3 tippaa irti koko 4ml näytteestä :D Haisi oudolle/pahalle ne tipat, niin en tätä ostaisi. Herbinan kuorintavoide taas oli aivan ihana koostumukseltaan ja tuoksultaan, se jää vakkari käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se seeruminäyte taisinkin olla tuosta, josta syksyllä postasin (http://blingershimmer.blogspot.fi/2015/09/philosophy-renewed-hope-in-jar-eye-when.html)? Itse ko.tuotteesta tykkäsin, mutta sinällään ihan jees, että näyte oli voiteesta - vaikkakin edelleenkin olen sitä mieltä etteivät nuo pikkuruiset näytteet ole yhtä kuin yksi tuote boxissa; miksei tämäkin olisi voinut olla reilussa kokeilukoossa!?

      ..harmittaa ihan vietävästi kun en taaskaan Herbinaa saanut :( Vaikka se ehkä onkin nuoremmalle ikäryhmälle kohdennettu niin ehkä me "vanhuksetkin" (=yli 30-vuotiaat) tuotteista olisimme kiinnostuneita - itse ainakin olisin.

      Poista
    2. juurikin tuo blogissasi mainittu "when hope is not enough" seerumi oli kyseessä. :)

      Poista
  9. Sain samat tuotteet ja Tena tosiaan hyppäsi silmille :) Voiteena ihan ok mutta ominaishaju on vähän ällö koska tuoksuton. Philosophyn voide turha koska ei parin kerran perusteella pysty sanomaan toimiiko. Seuraavassa boksissa varmasti hammastahna, dödö ja hiusöljy. Eli vähän on toivo mennyt kun laatu laskee kokoajan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä viime aikaiset boxit ovat niin paljon harmitusta aiheuttaneet, että toivotaan Livbox-tiimin nyt hyvin ripeästi asialle jotain tekevän - minä siis yritän vielä tuossa tammikuun toivossa elää :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat