keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kuukausittainen koruyllätysboxi

Bongasin eräästä Facebookin ryhmästä kuukausittain ilmestyvän koruylläriboxin ja hetihän se alkoi kiinnostaa - kukapa ei kauniista koruista pitäisi? Kyseessä on siis Hopea-Puron boxi - valitettavasti tästä ei tietoja nettisivuilta löydy, ainakaan vielä, joten itsehän naputtelin sitten boxin suhteen sähköpostia heille ilmaisten mielenkiintoni boxia kohtaan. Ja sain tarjouksena tilata pienellä alennuksella boxin itselleni - olisin tästä kyllä normaalihinnankin maksanut, koska vaikutti sen verran mielenkiintoiselta. Boxi saapuikin maksun jälkeen muutamassa päivässä postilaatikkooni odottelemaan.

/Edit. Facebookista löytyy ko.koruboxille omat sivut, josta löytyy lisätietoa boxiin liittyen. :)


Ensinnäkin itselleni huomio kiinnittyi pakkaukseen; ihan mielettömän kaunis vaikka yksinkertainen onkin. Tuo lahjanauha tuo koruliikkeen maailmaa boxiin ehdottomasti mukaan. :)


Pakkaus sisälsi kolme paria korvakoruja.


Minun silmääni miellyttävät kovasti. Olen nyt varmaan puolisen vuotta ollut ilman korvakoruja, mutta jospa sitä näiden myötä taas aktivoituisi korujen käytön suhteen! (Tätä ennen pidin varmaankin yli 10 vuotta korvakoruja 24/7 :D)

Korujen lisäksi mukana oli tiedotelappunen koskien hopeoituja koruja (kuinka estää tummuminen) sekä korujen puhdistukseen tarkoitettu pieni liina. Jos jotain jäin kaipaamaan niin se olisi infolappunen koruista, itse olen kai kauneusboxien suhteen tottunut saamaan hintatiedot tuotteista, joten näistäkin ne olisi mielenkiintoista nähdä.

Itse kyllä pidin koruboxin sisällöstä, pitää pohtia jatkanko vielä tilausta - korujaKIN minulta nimittäin löytyy pilvinpimein vaikka olenkin niistä aimo osan lahjoittanut siskontytöilleni :D

Jos kiinnostus boxia kohtaan heräsi niin tokihan hinta- ja tilaustiedot olisi hyvä saada:
Hintaa boxissa on 14,90€/kk sisältäen postikulut, korujen arvoksi sanotaan kuukausittain vähintään 25€. Tilaus tapahtuu yksinkertaisesti lähettämällä sähköpostia osoitteeseen:
myynti@hopea-puro.com
Samaisesta osoitteesta voi myös kysellä lisätietoja boxiin liittyen - itse ainakin sain vastauksen varsin nopeasti. :)
Tässähän voisi olla hyvä lahjavinkkikin ;)


Miltä kuukausittain yllätysboxi sisältäen koruja kuullostaa? :)


Blogiyhteistyönä tehty, mielipiteet bloggaajan omia. :)

12 kommenttia:

  1. Ohhoh, en tiennytkään, että on olemassa koruboksikin! Kiva idea. Korutkin on kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tähän ihan sattumalta törmäsin, en ole pahemmin blogeissa tai muuallakaan mainontaa nähnyt. Mitähän muitakin kivoja boxeja on missannut? xD

      Poista
  2. Tosi hyvä, että siellä on tuo infolappu mukana, koska väärin käytettynä hopeoiduista korusta lähtee se hopeointi nopeasti pois.
    Hopeakorujen tummumisen saa taas puhdistettua ja koru on taas kuin uusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosiaan hyvin ajateltu loppuun saakka, kaikilla ei tuo tummuminen ja sen ehkäiseminen tule mieleen :)

      Poista
  3. Hei!

    Boxi on lanseerattu vasta pari kuukautta sitten eli ei ihme jos ei sana ole vielä kovin laajalle ehtinyt. Tässä Boxin nettisivut: https://www.facebook.com/NSBkoruboxi/?ref=aymt_homepage_panel

    VastaaPoista
  4. Hauska idea niille, jotka käyttävät paljon koruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että tämä boxi voisi vedota aika hyvin teini-ikäisiin tyttöihin - itse ainakin olisin siinä iässä ollut tällaisesta ihan riemuissani xD

      Poista
  5. Onpa ihania korviksia! Tää boxi kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  6. Ihana idea koruboksi, mutta kun tuotteita selaili niin paljon sellasia tuotteita mitä saa tyyliin Ebaysta alle eurolla, esim. BB-korvakorut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, mutta Ebaystä tilatessa ei voi tietää mitä saa (esim. mitä materiaalia on käytetty = aiheuttaako herkistymistä tai jopa allergisen reaktion) ja tokihan sitä aina pitäisi kannattaa suomalaista yrittäjyyttä ja jättää ne veroeurot Suomeen (vaikka itsekin toki myös ulkomailta shoppailen).. :)

      Ymmärrän siis pointtisi kyllä, mutta varsinkin korvakorut on sellainen missä itse haluan varmuuden materiaalin laadukkuudesta :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat