lauantai 16. tammikuuta 2016

Kauneusboxeissa joulukuussa tulleet tuotteet..

Palataan jälleen ajassa taaksepäin; viime vuoden puolelle tällä erää ja katsotaan mitä sieltä joulukuun boxeista oikein tulikaan ja löytyikö niille käyttöä vai lähtivätkö samantien eteenpäin.



Tämä odottelee vielä korkkaamistaan, mutta tulee todennäköisesti kuitenkin itselläni käytettyä.
Tämäkin on jäänyt vielä korkkaamatta kun noita suihkusaippuoita aika läjä on o.O
Tämän korkkasinkin käyttöön aikalailla samantien ja taisikin olla tämän boxin suosikkituotteeni.
Ei jäänytkään sitten kuitenkaan meille käyttöön, annoin vanhemmilleni.
Tämä lähti edellisen tavoin kiertoon. Ei tarvetta hilseshampoolle ja lisäksi shampoitakin muutenkin yllin kyllin käytettävänä (olisi mieluummin tullut vaikka hoitoaine!)
The pohjanoteeraus boxissa. Ei en ole 55+ ikäinen ja näin pieni näyte ei mielestäni ole edes kortissa mainitsemisen arvoinen (ihan niinkuin eivät ole ne minihajuvesinäytteet - vaikka niitä nyt sentään mielellään otankin vastaan!). Tämä oli tarkoitus antaa äidilleni, tosin en tiedä tulisiko hänelläkään käytettyä, mutta unohtui sitten täysin. Kiertoon lähtee joka tapauksessa.
Suklaata oli jouluna niin yllin kyllin, että uskokaa tai älkää mutta tämä on edelleenkin avaamatta! Eikä johdu siitä ettenkö uskoisi pitäväni tästä, pitääkin kaivella tämä esiin.. :)
Unohtunut tarkistaa löytyykö minulta jo täysin identtinen kotoa :D Jos löytyy -> lähtee kiertoon.
 Ruutu+ -lahjakortti
Ladattiin käyttöön, mutta täytyy sanoa, että sisältö on kyllä aikamoinen pettymys. Tästä en itse olisi valmis maksamaan.
pitkäaikaistilaajalahja: pieni musta pussukka
"Happy girls are the prettiest"
-Aubrey Hepburn
tekstillä varustettuna ja sisältönään Philosophyn näytteitä:
Microdelivery Triple Acid Brightening Peel (ovh 76,50€/12kpl lappuja)
Microdelivery Peel (ovh 76,50€/60ml+60ml)
 Tuttuja tuotteita, jotka ovatkin jo tullut testattua. Philosophyn tuotteet ovat aina ihania. :)





Odottelee vielä korkkaamistaan..
Taisin tämän jo muistaakseni laittaakin eteenpäin.
Toisessa värissä minulta jo tällainen tosiaan löytyykin, mistä olen kovasti pitänyt. Tämä jää odottelemaan omaa käyttöön. :)
En oikein tykännyt tuoksusta enkä koostumuksesta, onneksi loppui jo.
Eylure Double Lash
Nämä vielä joskus tulen testaamaan.
Taitaa edelleenkin miehen hyllyssä korkkaamattomana olla..


Lip Monthly December:



Be a Bombshell Lip Crayon Shameless:
Tämä tosiaan valitettavasti tuli nyt täysin identtisessä sävyssä kuin minkä jo syyskuussa sain -> lähtee kiertoon.
MeMeMe Coral Cloak:
Sävyltään ei tosiaan pienessäkään määrin minua, joten taidan tämänkin korkkaamattomana laittaa kiertoon.
Evelyn Iona Lip/Cheek Tin:
Myöskään tämä ei jotenkaan itselle iske; pidän poskipunista enemmän puuterimaisessa muodossa -> kiertoon?
MMU Hikari Blush Tango:
Tämä on siis ainoa tuote, jonka olen korkannut käyttöön ja joka omaan käyttöön tulee jäämäänkin :D Ihastuttavan värinen. :)



LOPPUYHTEENVETO
Joulukuu taisi olla nyt kaikkien boxien osalta pettymys, joulun takia ehkä odotuksetkin olivat hieman korkeammalla? LF-boxi oli aikamoine mahalasku kaikkinensa, Lip Monthlystä jäi itselleni vain yksi tuote käyttöön eli melkeinpä sanoisin, että LivBox vei tämän kuun osalta voiton vaikkei sekään täydellisyyksiä hiponut. Mutta näinpä se näissä on, jotkut kuukaudet ovat sisällöltään sinulle ihan loistavia ja toiset sitten eivät. LivBox tilausta minulla on muistaakseni ainakin maaliskuulle (ja taidan vielä yhden boxin saada pisteillä), LF-boxi touko- tai kesäkuulle saakka ja Lip Monthlystähän vasta tein 12kk-tilauksen eli se tulee ainakin tuonne marraskuulle saakka. Näillä näkymin epäilen, että LF-boxin tilausta en ainakaan enää tuosta kesästä tule jatkamaan (paitsi jos nyt tässä kevään aikana räjäyttää potin). LivBoxin suhteen vielä hieman emmin, olen jo niin pitkään tilannut etten millään malttaisi katkaista tilausta, mutta toisaalta kaipaisi enemmän vaihtelua.. No, onneksi tämän suhteen ei vielä päätöstä tarvitse tehdä ja jospa alkuvuosi olisi kaikkien boxien osalta ihan huippuluokkaa? :)


Mitä kauneusboxeja sinulle tulee tai mitä mahdollisesti mielisit tilailla?

4 kommenttia:

  1. Mie en tilaa mitään, vaan napsin silloin boxeja kuin siltä tuntuu eli ei mitään pitkiä tilausjaksoja enää. Beauteque Monthly -kiinnostaa, vaikka onkin suht hintava, mutta siinäkin on erikoisia tuotteita ja voi valita naamio- tai kosmeboxin.

    Olin kyllä innoissani, kun voitin Katariinan blogiarvonnasta ylläripaketin ja siellä oli paljon Lookfantastic -boxien tuotteita mm. tuo violetti harja ja Molton Brownin suihkugeeli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas ehkä mieluummin otan pidemmäksi jaksoksi kerrallaan ettei joka kuukausi tarvitse olla muistamassa tilauksen tekoa ettei jää ilman :D

      Tuosta Beauteque Monthlystä en ole tainnutkaan aiemmin edes kuulla, pitääkin tsekata mistä on kyse. :)

      Poista
    2. Joo, no mie en joka kuukausi tule tilamaan samoja bokseja, vaan hypin laatikosta toiseen :'D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat