torstai 14. tammikuuta 2016

Katsaus vuoden 2015 Lookfantastic Beauty Boxeihin

Jatketaanpa vielä Lookfantasticin Beauty Boxin osalta samanlainen vuosikatsaus kuin LivBoxistakin niin saatte yhdestä postauksesta kokonaiskuvan millainen boxi on kyseessä ja mahdollisesti senkin olisiko se sinulle sopiva ylläri joka kuukaudelle :)

Olen itse tosiaan nyt tilannut tämän vuodeksi kerrallaan, jolloin hinnaksi jää n.16€/boxi, yksittäin tilatessa valitettavasti taitaa myös postikulut tulla päälle, joten hinta noussee lähemmäs 30€ - noin paljoa itse en tästä olisi valmis maksamaan. (Alussa pari ensimmäistä boxia sain yksittäin ostettua ilman postikuluja, mutta tällöin hintaa jäi hieman enemmän kuin vuositilauksessa.)

Jos haluat tarkemmin tsekata jokaisen boxin sisältöä niin linkistä pääset suoraan varsinaiseen kuukausipostaukseen. :)


Tuotteita boxissa oli kuusi, joista kaksi normaalikokoista. Arvo n. 62€. Muistelin itse käyttäneeni kaikki boxissa tulleet tuotteet, jopa Molton Brownin suihkugeelinkin joka oli aavistuksen turhan maskuliinin minun makuuni. Parhaaksi nostaisin tästä boxista Gatineaun Eye Pads sekä Nuxen naamion.


Tuotteita kuusi, joista yksikään ei ollut täysikokoinen vaan kaikki reiluja näytekokoja. Arvo boxilla n. 64€. Tuotteista yksi (huultenrajauskynä) lähti kiertoon, muut käytin itse. Tässä boxissa ei ollut mitään superihanaa, ehkä jos yksi pitäisi valita ylitse muiden niin se olisi Moroccanoil.


Tuotteita kuusi, joista yksi täysikokoinen. Arvo n. 100€. Parannusta ehdottomasti edelliseen kuukauteen. Muistelisin kaikkien jääneen omaan käyttööni (tuosta Lord&Berryn kajalkynästä en kyllä täysin varma ole..), parhaaksi nostaisin ehkä tuon harjan ihan vain koska se on kyllä jokapäiväiseen käyttöön jäänyt. :)


Tuotteita kuusi, joista yksi täysikokoinen. Arvo n. 61€. Näistä tuotteista kolme lähti kiertoon; Inika, Korres ja Tigi (jälkimmäinen miehen käyttöön) eli ei ehkä omalta osalta niin kovin onnistunut boxi tällä kertaa - enkä tästä nyt edes osaa mitään suosikkia valita koska kolme käyttöön jäänyttä ei herättänyt suurempia tuntemuksia..


Tuotteita kuusi, joista yksi täysikokoinen. Arvo n. 66€. Aavistuksen paremmaksi mentiin kuin edellisen boxin kanssa; näistä vain yksi lähti kiertoon korkkaamattomana. Parhaaksi nostaisin ehkä hiusnaamion, Nuxen kultaöljyn sekä Eyluren ripset.


Tuotteita kuusi, joista yksi täysikokoinen. Arvo n. 71€. Mälsää oli saada tässä tismalleen sama tuote kuin huhtikuun boxissa (Balance Me -suihkugeeli), muutoin sisältö oli ihan ok. Ehkä tuota suihkugeeliä lukuunottamatta kaikki jäivät omaan käyttöön. Parhaaksi nostaisin Caudalien kasvovoiteen.


Tuotteita jälleen kuusi, joista ei ainutkaan ollut täysikokoinen. Arvo n. 41€. Tämä ei kovinkaan suuria tunteita herättänyt, ei ehkä onnistuin boxi omalta osalta, tuotteista taisikin kolme lähteä kiertoon. Parhaaksi nostaisin Kebelon syväpuhdistavan shampoon.


Tuotteita kuusi, joista kaksi normaalikokoista. Arvo n. 74€. Huomattavasti parempi sisältö taas; kaikki jäivät omaan käyttöön (mascaraa en ole kyllä edes vielä kerennyt korkata käyttöön o.O). Parhaaksi taitaa nousta bellapierren hohtopuuteri (valkoinen).


Synttäriboxi olikin aikas muhkea; tuotteita peräti kahdeksan, joista tosin ei yksikään ollut täysikokoinen. Arvo n. 69€. Sisältö oli melkoisen hyvä; vain yksi tuote lähti kiertoon (minulle nuo rusketukseen liittyvät eivät oikein uppoa). Parhaaksi nousee tästäkin Caudalien Vinosource -tuotteet sekä Bliss.


Samalla teemalla jatkettiin; tuotteita seitsemän, joista yksi oli normaalikokoinen. Arvo n. 78€. Ihan kivoja tuotteita, mutta varsinaisesti mikään ei noussut ylitse muiden. (Saman tuotesatsin sain muuten Lookfantasticilta myös jonkin tilauksen yhteydessä (mikä oli pienoinen pettymys, koska kyllähän sitä kuvitteli, että siellä jotain muuta olisi ollut!) - nämä aika pitkälti pääsivätkin sitten bloggarikalenteria ilostuttamaan - näistä boxin tuotteista siis jokainen jäi kyllä omaan käyttöön, tuplakappaleet eivät.


Tuotteita kahdeksan, joista kaksi täysikokoista. Arvo n. 72€. Näistä yksi lähti kiertoon. Parhaaksi nostaisin ehkä nuo BareMineralsin tuotteet, jotka eivät kai jokaiseen boxiin edes kuuluneet!? bellapierren huulipuna oli myös miellyttävä uusi tuttavuus, sävyltäänkin aika sähäkkä :D


Joulukuussa täälläkin ehkä pienoinen mahalasku; tuotteita kuusi, joista kaksi täysikokoista. Mikä mahalaskun aiheutti, no hiusharja on jo kertaalleen tämän vuoden aikana tullut (jää kyllä tästä huolimatta odottamaan mikäli joskus uutta harjaa kaipailisin..), Molton Brownin suihkugeeli oli niin maskuliinisen tuoksuinen että sai mieheltäni täyden tyrmäyksen (=ei missään nimessä sovi minulle, mistä olen täysin samaa mieltä) eikä tuo Lord&Berryn glitterinen silmämeikkikynäkään oikein napannut.. Joulukuulta ehkä odotukset olivat turhan korkealla..


Summa summarum.
Harmi kun jokaisessa boxissa ei aina välttämättä ole yhtäkään täysikokoista tuotetta. Mukavaa tässä on se kun pääsee tutustumaan ja kokeilemaan tuotteita ja sarjoja, jotka saattavat olla täysin uppo-outoja. Laatikotkin näissä ovat todella hyviä jatkokäyttöön, iso plussa myös siitä! :)
Tilausta minulla on nyt tuonne kesään saakka, katsellaa jatkanko siitä vai yritänkö etsiä jonkin toisen mukavan yllätyksen itselleni jokaiseen kuukauteen. :)


Miltä tämän boxin vuosisaldo näyttää; onko se plussalla vai pakkasella? :D

8 kommenttia:

  1. Huh, onneksi en tätä ole tilannut, oli meinaan hyvin pitkälti samoja tuotteita kun siinä joulukalenterissa Look Fantasticilta, olis harmittanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse jäin juuri tuosta syystä arpomaan kalenterin hankintaa niin pitkäksi aikaa, että se myytiin loppuun :D Muutamia oikein kivojakin tuotteista se olisi muistaakseni sisältänyt, mutta osa taisi kyllä olla samoja mitä vuoden mittaan oli jo tullut, joten ehkä ihan hyvä etten tullut hankkineeksi :)

      Poista
  2. Äkkiä laskien kuusi-seitsemän tuotetta taisi olla samoja. Olen itse tilannut boksia syyskuusta alkaen ja tilaus jatkuu ainakin tämän vuoden syksyyn. Olen ollut tosi tyytyväinen, suurelta osin siksi, että tykkään älyttömästi kokeilla kaikkea uutta ja erikoista. Näistä neljästä loppuvuoden boksista paras oli syyskuu, josta etenkin Phyton jätettävä on ihan lemppari. Pettymys taas oli joulukuu, josta ei jäänyt pajoakäteen ja osittain marraskuu (liikaa huulituotteita. Enimmäkseen kuitenkin oikein hyvä boksi. Tammikuukin on jo tullut ja se on myös kiva sisällöltään :)

    Ja ennakkotilasin kyllä seuraavan kalenterinkin :D

    VastaaPoista
  3. Jälleen mielenkiintoista. Jos vertaa livboxiin niin itseäni ehdottomasti enemmän kiinnostavia brändejä, mutta kyllä boxissa pitäisi ainakin yksi täysikokoinen tuote olla. Samat tuotteet on aina tosi naah. Esim. toi hiusharja näyttää niin naurettavalta, etten tekis sillä mitään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo harja on itseasiassa parempi kuin miltä se näyttää :D Tuo aiemmin tullut on itselläni päivittäin käytössä - TangleTeezerin paikaksi olen valinnut suihkun. :)

      Poista
  4. Jonkun verran samoja tuotteita, kuin joulukalenterissa oli, joten omalla kohdalla ihan ok, etten tilannut tätä boksia, vaikka kovasti mieli teki :) Enkä usko tilaavani tänäkään vuonna, koska odotan jo uutta joulukalenteria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää katsoa jätänkö tilauksen sitten siihen kesälle ja hankin sen joulukalenterin, voi olla ettei tosiaan molempia kannata hankkia kun jonkin verran sitä päällekkäisyyttä kuitenkin on..

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat