torstai 17. joulukuuta 2015

Kauneusboxeissa marraskuussa tulleet tuotteet...

Tuttuun tapaan tehdään taas paluuta viime kuun boxien äärelle:



Tämä lähti kiertoon; annoin isälleni vaikken nyt tiedä onko hänelläkään tälle niin kovin käyttöä..
Korkkaamattomana odottelee tuolla kaapissa edelleen :D Mielenkiinnolla seurasin kuinka paljon tämä tuote tunteita kuohutti :D Itseäni ei haittaa vaikka seksuaaliterveyteenkin liittyvää tuotteistoa tuodaan esille - tämä vaan nyt ei tuotteena muutoin ehkä omalla kohdalla natsannut kun ei sitä näytettäkään ole saanut missään vaiheessa korkattua - voikin siis olla, että tämä lähtee korkkaamattomana kiertoon..
Tämän kohtalo taitanee olla kiertoon lähtö - nyt noita erinäisiä huulivoiteita on tullut ovista ja ikkunoista joulukalenterin muodossa ja kun ei ole kuin yksi pari huulia niin pakko varastoja hieman tyhjentää ja jättää käyttöön vain ne huippuyksilöt. :) (mitä tämäkin toki saattoi hyvinkin olla, mutta jää nyt tällä kertaa minulla testaamatta..)
Muutaman kerran olen jo kerennyt kokeilla ja oikein kelpo tuotteelta vaikuttaa = ilolla käytän loppuun saakka.
Käyttöön lähti samantien kun sattui silmämeikinpoistoaine toisesta wc:stä olemaan lopussa. Ihan ok, mutta toki olisi kivempi jos olisi sattunut joku muu kuin juuri äskettäin käyttämäni tuote olemaan.. 
Pari kertaa olen kerennyt kokeilla ja täytyy sanoa, että olin jopa positiivisesti yllättynyt. Kevythän tämä toki on, mutta lisäpeittoa joka tapauksessa käytän tietyille alueille, joten tuote sopii minulle hyvin. Ehkä kuitenkin boxin kerääjille sellainen toive, että nämä kevyet meikkituotteet olisivat enemmän kevättä ja kesää kohti mentäessä - itselläni tämä jää nimittäin enempää käyttöä odottelemaan..
Käyttöön lähtivät samantien ja ovatkin jopa toimivampia kuin kuvittelin - hammaslankaa olen toki aiemmin käyttänyt, mutta en tällaista lankainta.. Todennäköisesti näiden loppumisen jälkeen tulen siis jatkossakin näitä hankkimaan.
Tämän kerkesinkin jo käyttää pois, oikein mainio tuoksu. :)

-30% alennuskoodi (RICHLIVBOX) www.salon24.eu -verkkokauppaan jäi sitten taas yllättäen käyttämättä, kuten usein näillä tämän sorttimentin lisukkeille on muutoinkin käynyt.






Sävy on tosiaan sellainen mitä minulla ei ennestään ollut, joten valikoimiini jää. :) (Esiintyy muuten ensimmäisenä punana blogissani huulillani asti *klik*).
En ole tätä kerennyt korkata, tosin on niin kätevässä koossa, että pitää katsoa josko meni tuonne reissulaukkuun mukaan - keväällä kun useampi muutaman päivän matka tulee koulutuksen merkeissä etelä-Suomen suuntaan tehtyä. :)
Tätä olen käyttänyt Oriflamen Skin Pron kanssa ja on siinä ollut kätevä.
Lähti korkkaamattomana kiertoon.
Tämä sopii yllättävän hyvin meikinkin alle - koostumus tuntuu jopa melko rasvaiselta, mutta iholle levitettäessä imeytyykin todella hyvin.
Vielä en ole kerennyt tätä korkata.
Tässä on aika erikoinen sävy ja jääkin sen vuoksi valikoimiini mukaan.
 Tätä en ole vielä kerennyt korkata, mutta voisi olla vuorossa seuraavaksi, kunhan olen nyt käytössä olevan minimascaran kuluttanut loppuun.


LOPPUYHTEENVETO
Kumpikaan boxi ei mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta molemmissa oli tuotteita, jotka jäävät käyttöön (kuten myös pari, jotka lähtivät kiertoon) eli aika tasapeli marraskuun osalta!? :D

4 kommenttia:

  1. Mulle olisi kelvannut kaikki LF-boksin tuotteet. Uskon, että tykkäisin kovasti niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuun boxi oli kyl sisällöltään parempi kuin joulukuun - ehkä jopa molemmissa boxeissa.. :)

      Poista
  2. Onneksi mie sain sen Herbinan naamion, jonka käytin jo loppuun!
    Tykkäsin siitä todella paljon, voisin kyllä ostaakin (jos vaan joskus muistan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Herbinan naamio ois kyl ollut kiva, pitää joskus hankkia se itse testiin.. :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat