keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Lavera Body Scrub & Body Lotion

Olen vain muutaman Laveran tuotteen kokeillut, mutta taidan olla jo nyt aivan myyty :D


Oikealla puolella olevan Laveran Refreshing Body Lotionin ostin I love me -messuilta ja Smoothing Body Scrub lähti puolestaan Sokokselta matkaani. Laveran tuotteet ovat kovasti alkaneet huokutella - no minkäpä muun takia kuin sen, että niistä jatkuvasti hehkutuksia blogeista luen :D Ja taitaa olla, että jatkan täysin samalla linjalla.


Molempien tuoksut ovat aivan ihastuttavia, minun nenääni kuorinnassa tuoksuu ehkäpä hieman kokis? :D Ja sitrustuoksuthan ovat ihan ehdottomasti minun juttuni <3


Kuorinta tuntuu hellävaraiselta, mutta silti tehokkaalta. Iho on ihastuttavan pehmeä kuorinnan jälkeen. Vartalovoide varmasti miellyttää koostumuksellaan monia; ei ole aivan lirua, mutta ei kuitenkaan mitään rasvaista voitakaan. Imeytyy hyvin, jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi + ihanan sitruksen tuoksun <3 Ihan kovimmilla talvipakkasilla tykkään kyllä kuorruttaa ihoni kunnon vartalovoilla, mutta tämä on nyt tähän hetkeen enemmän kuin sopiva vartalovoide.

Pari muutakin Laveran tuotetta on käytössä - näistä mahdollisesti myöhemmin lisää. Aivan mielettömän ihania tuotteita, jotka saavat kyllä minut mielimään vielä lisää tuotteita Laveralta kokeiluun - eli toisin sanoen Laveran tuotteita tulee varmastikin tulevaisuudessa näkymään blogissani. :)


Oletko sinä käyttänyt/kokeillut Laveran tuotteita. Löytyykö sieltä joku tuote, jota suosittelisit tai joka on sellainen jonka itsellesi muutoin mielisit kokeiluun? :)



8 kommenttia:

  1. Lavera on yksi mun luonnonkosmetiikan suosikkisarjoista :) Yksi syy on ehdottomasti tuotteiden tuoksut. Niitä ei vain voi vastustaa ;) Koostumuksetkin on tuotteissa kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele jos minun suosikikseni alkaa hiipimään :D

      Poista
  2. Joku muukin sanoi tätä kokiksen tuoksuiseksi, kuulostaa niin hyvältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan superhyvä - tämän kohdalla täytyy sanoa ettei edes harmittaisi vaikka tuplakappaleen saisinkin LivBoxin mukana (siellä kun käsittääkseni joku Laveran tuote olisi tuloillaan!?) :)

      Poista
  3. Laveran käsirasvat on tuttuja ja useampi näyteputkilo on tullut käytettyä :D Shampoot ja hoitoaineet taas ei ole omaan makuuni, tuoksu muuttuu kammottavaksi suihkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah. Heräsi mielenkiinto; hiustuotteita on pakko jossain vaiheessa hankkia testiin xD

      Poista
  4. Laveran vartaloemulsiot on niin parhautta, niissä on oikeastaan täydellinen koostumus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kokeillut kuin tämän yhden, mutta ehdottomasti lisää on testiin vielä saatava - tähän olen ainakin totaalisen rakastanut.. tuo tuoksu!! <3

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat