lauantai 24. lokakuuta 2015

Pari ihanaa joulutuotetta Lushilta..

Tein tosiaan jälleen tilauksen Lushille, nyt yllykkeenä oli se kun ystäväni kysyi olisinko jostain jotain kivaa tilaamassa kun hänkin voisi kimppaan lähteä :D No Lushin tuotteita siis tilaamaan; niistä hänellä ei ollutkaan aiempaan kokemusta niin katsotaan saatiinko koukkuun :D Mutta menneenpä nyt niihin tuotteisiin mitä itse tilasin; yhteensä tilaukseen lähti neljä tuotetta, joista esittelen nyt kaksi upeutta.

Ensinnäkin The Suihkugeeli, jota monet ovat blogeissa hehkuttaneet eli Snow Fairy.


Lainataanpa taas alkuun tuo tuotekuvaus Lushin sivuilta:
"Kimalteleva, hattaranpinkki, suloisen makea suihkugeeli pirteille ja raikkaille keijukaisille. Saatavilla rajoitetun ajan! Lumikeiju tuli käymään eräänä vuonna, mutta uudenvuodenpäivänä se karkotettiin takaisin keijukaisten valtakuntaan. Se kuitenkin päätti palata takaisin seuraavana syksynä ja on täällä taas! Uskoimme, että tämä hattarantuoksuinen kimalteleva suihkugeeli olisi omiaan taikasauvaa heilutteleville pikku prinsessoille. Yllätyimme, kun karvaiset aikuiset miehetkin ihastuivat siihen. (He lähettävät jonkun muun ostamaan sitä, mutta kyllä me tiedämme!) Snow Fairy on suosikkituotteitamme ja siksi se on palannut! Hanki varastoosi, ennen kuin keiju liitelee takaisin kotikonnuilleen."

Käsittääkseni tämä nytkin on vain joulun ajan tilattavissa eli kannattaa olla nopea! Ihana karkkituoksu, joka tuo kyllä vedenkielelle! En tiedä mikä karkki tämän tuoksusta tulee oikein mieleen - ufot!? Aivan ihastuttava, jota ilolla käyttää! Kimallusta suihkugeelissä on myös mukana, mutta tämä ei iholle jää tai itse en tätä muutoinkaan mitenkään tunne - sitä ei siis kannata missään nimessä pelätä. (P.s. jos haluat vahvistaa tuoksua ja lisätä kimallusta suihkun jälkeen ihollesi niin on valikoimissa myös Fairy Dust -vartalopuuteri, jonka tilaus itsellä kyllä houkuttaisi vaikken vartalopuutereita juurikaan käytä! :D)

Kaiken kaikkiaan siis aivan ihana tuote ja tuossa jo vähän harmittelin kun tuli pienessä koossa tilattua, mutta kun ei kokemusta tuotteesta aiemmin ollut niin parempi tuo pienempi koko kokeilumielessä.. :)

Toinen ihanuus, joka myös vie kielen mennessään on Santa's Lip Scrub.


Ja jälleen alkuun tuotekuvaus kertomaan mistä on kyse:
"Kolakarkin ja kirsikoiden makuinen ja tuoksuinen huulikuorinta. Pehmeiden ja maukkaiden huulten puolesta, Santa’s Lip Scrub! Kuori huulesi hellästi sokerilla ja anna neitsytkookosöljyn kosteuttaa ne täydellisiksi. Ja sitten voitkin nuolaista jämät parempiin suihin. Tämä huulikuorinta maistuu ihan kolakarkilta (niin kuin suudelmasikin sen käytön jälkeen). Huulikuorinta sisältää myös pieniä sydämiä, jotka voit myös syödä. Muista tämä ennen kuin menet mistelinoksan alle odottamaan…"

Tämä tosiaan on niiiin herkun tuoksuinen - ja jopa makuinenkin! :D Ja kuorii huulet hellästi mutta tehokkaasti. Olen huulien kuorimisen suhteen ollut vähän turhan laiska, mutta jospa tällä saisi siihenkin jotain rutiinia - ja huuletkin parempaan kuntoon!? :) Niin ja on muuten superriittoisaakin! Tämä kannattaa ehdottomasti laittaa ostoslistalle jos/kun huulesi kuorintaa kaipaavat. Ja nimensä mukaisesti tämäkin tosiaan joulusesongin tuote, joten kannattaa oma hankkia kun niitä vielä on! ;)


Ovatko nämä tuotteet sinulle tuttuja ja/tai oletko joulutuotteista jotain muuta hankkinut kokeiluun? :)

8 kommenttia:

  1. Snow Fairy olen himoinnut jo pari vuotta, ehkäpä on pakko se vihdoin tänä vuonna kotiuttaa :). Ja vaikuttaapa tuo kuorintakin pätevältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hankkia - molemmat! ;D Tuo huulikuorinta vaikuttaa kaiken lisäksi ihan superriittoisalta! Useamman kerran jo käyttänyt ja näyttää melkein samalta kuin juuri avattuna :D

      Poista
  2. Snow Fairy kyllä houkuttaa kovasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa vähintäänkin testata onko oma juttu! :)

      Poista
  3. Snow Fairya taisin ostaa parina vuotena ja nyt tuli stoppi. Ei vaan pysty :D
    Miulla on viime vuoden sesongin kuorinta ja se on kyllä paras :3 Eikä ainakaan vielä ole mennyt huonoksi, vaikka päiväykset kohta paukkuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo saattaa olla sellainen mihin kyllästyy aikanaan - mut niinhän se on tuotteen kuin tuotteen kanssa :) 11/16 on näköjään tuossa mun huulikuorinnassa päiväys - voisin kyl kuvitella et vaikka kuinka ahkeraan käyttäisinkin niin en reilussa vuodessakaan saa tuota loppumaan :D

      Poista
  4. Snow Fairy on tuttu, kiva purkkatuoksu, mutta ei sellainen mitä himoisisin joka vuosi lisää. Santa`s Lip Scrubia sen sijaan on pakko päästä testaamaan. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat