keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Make Up Store - Madeleine

Ensimmäinen Make Up Storen kynsilakkani oli (on) hologrammilakka Madeleine. Piti ihan googlettaa, että oliko oma mielikuvani oikea ja kyllä, ruotsalainen kosmetiikkamerkkihän tämä tosiaankin on. Mutta siihen itseasiaan eli kynsilakkaan:

Make Up Store Madeleine
Kyseessä on siis kaunis hololakka, joka vaati 3+ kerrosta ennenkuin lopputulos oli silmääni miellyttävä. + merkki tarkoittaa sitä, että osaan riitti kolme kerrosta (pikkurilli taisi onnistu jo peräti kahdella jos en väärin muista..?), mutta jonkin verran "kaljuuntumista" tapahtui ja pariin kynteen joutui vielä neljännenkin kerran lakkaa sipaisemaan. Jotkin hololakoista levittyvät vaivattomammin, mutta tämä ei ole ensimmäinen jonka kanssa hieman työstöä vaadittiin. Mutta on se vaan niin kaunis!

Make Up Store Madeleine
Nämä vaativat ehdottomasti sen valon päästäkseen oikeuksiinsa, varjossa lopputulos näyttää kutakuinkin tältä:

Make Up Store

Onkohan tämä saanut muuten nimensä prinsessa Madeleinen mukaan..?

Onko sinulla kokemuksia Make Up Storen kynsilakoista?

8 kommenttia:

  1. Make Up Storen Mika (MUSin perustajan mukaan nimetty) on paras musta! Sitä yhden pullon käyttänyt ja kaksi jo jemmassa :) Molemmat tosin alesta, kun ne on niin hintavia muuten.

    Joskus on ollut yksi holokin ja Anders tmv. mutta ne on lähteneet jo muille maille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en kyllä ihan normaalihinnalla raaskisi ostaa, mutta jos jotain kaunista tulee vastaan alessa tms. niin saattanee olla ettei tämä jää ainokaiseksi :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Livenä toki vielä kauniimpi kuin mitä kuviin pystyy ikuistamaan :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat