maanantai 19. lokakuuta 2015

I love me -messut 2015

No niin. Nyt on messut kaikkien osalta taputeltuna - ja itse omasta "koettelemuksesta" toipunut niin avataanpa kuinka messut omalla kohdallani meni. Ensinnäkin kyseessä omalla kohdallani ensimmäiset näin suuret messut missä koskaan olen ollut ja ylipäätään viime messuilusta taitaa olla jokunen tovi vierähtänyt..

Aamu alkoi varsin aikaisella herätyksellä; herätys pirisi nimittäin jo klo 04:15 - tämä siksi koska asun täällä kaukanakaikesta eli matkaamiseen joutuu aikaa varaamaan.. Juna lähti siinä puoli kuuden maissa etelää kohti. Aina kummasti menomatka sujuu nopeammin kuin paluu (ja odottakaahan vain kunhan siihen paluumatkaan pääsen!!) ja näin myös nyt. Kaveri oli asemalla odottelemassa ja siitä sitten suunnattiin messukeskukseen, jossa sitten infopisteessä minua odotti bloggaajapassi:



Koska olimme paikalla ennen messujen avautumista niin hengähdimme ja joimme aamukahvit (josta muuten kuvan löydät instagramista!). Sitten vain väen sekaan; ja sitä muuten riitti! Itse en ehkä niin kovin tungoksesta välitä ja osittain tämä varmaan omaan ostokäyttäytymiseenkin vaikutti; ostoksia ei nimittäin kertynyt kovinkaan paljoa. Kokonaisuudessaan kotiin kantamani tuotemäärä näytti tältä:


(Okei. Kuvasta puuttuu karkit, jotka hamstrasin Pasilan asemalta vielä mukaan :D Pitihän sitä jotain kotiintuomisiakin olla - siis muutenkin kuin itselleen :D) 


Ostin siis tosiaan vain 2kpl Batisten kuivashampoita (nämä ovat ihan parhaita!!) sekä Laveralta vartalovoiteen + 3-in-1 puhdistus-kuorinta-naamion. Muutama pikkunäyte tarttui mukaan sekä kasa erilaisia lippulappusia.


Tuo Laveralta saatu kassi on aivan ihana!! <3

Olisin varmasti kaikki kolme päivääkin saanut messuilla tuhlattua, jäi nimittäin niin paljon näkemättä ja ennen kaikkea ostamatta :D Noh, ehkä kukkaron kannalta tuo yksi päivä oli ihan jees xD

Niin miten se paluumatka mistä mainitsin; no ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.. juna oli yhtä vaunua lyhyempi kuin mitä piti ja mikäpäs muukaan kuin se meidän vaunuhan se sieltä sitten toki uupui! Syynä tähän oli peurakolari ja tämä tosiaan aiheutti sen, että jouduimme matkasta 2h SEISOMAAN! Kuvitelkaa miltä tämä tuntui pitkän messupäivän jälkeen - no voin sanoa ettei mitenkään hirmuisen mukavalta. Onneksi mukana oli loistavaa seuraa millä sai vähän tuskaa helpotettua - ja konduktööri oli myös todella mukava, vinkkasi meille sitten lopulta vapautuneet paikat, että pääsimme loppumatkaksi lepuuttamaan kolattavia jalkojamme (eläinvaunuun, onneksi kukaan meistä ei ollut allergikko! :D). 


P.s. Noita Laveran tuotteita tulen ainakin tänne enemmälti avaamaan ja Batistet nyt viimeistäänkin loppuneissa tulevat näkymään aikanaan. :)


Olitko sinä messuilla ja kuinka omalta kohdalta messuilut menivät?


4 kommenttia:

  1. Tää oli mun toinen kerta näillä messuilla, mutta ei ollut jotenkin yhtä kivat kuin viime vuonna. Tein eilen kans oman postauksen messuista niin kokemuksia voi kans lueskella sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuullut parin muunkin kommentoineen, itsellä ei aiempaa kokemusta ole niin ei oikein pysty vertaamaan mutta ainakin lauantaina se valtaisa ihmismäärä vei omaa innostusta shoppailuun ja katseluun - vaikka koko pitkän päivän siellä vietinkin..

      Poista
  2. Voihan peura.. :D

    Laveran kassit (ja tuotteet) on kyllä ihania, itseltäni taitaa blogimiittien järjestelijänä ja miiteissä olleena löytyä parikin kassia.

    Kävin sunnuntaina sitten Joensuun päässä Areenan messuilla ja voi, miten vähän siellä oli porukkaa, ei tainnut ihan sitä 50 000 kävijää olla :'D. En tiedä oliko se hyvä vai huono, sillä Kelttikorut oli molemmilla messuilla ja ostin joensuusta sitten yhden korun, kun ei ollut niin pahaa tungosta :D

    Kaverin kanssa mässyteltiin karkkimaistiaisia, kun oli kaikista mauista mahdollisuus maistella, joten.. lähdettiin kyllä sitten karkkipussien kanssa poiskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua sulle kun jaksoit vielä seuraavanakin päivänä messuilla - vaikkakin pienemmässä mittakaavassa :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat