tiistai 11. elokuuta 2015

YogiTea

Nyt kun tämä kesä on ollut mitä on niin itselläni on huomattavasti normaalia enemmän tullut teetä kulutettua. Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitinkin niin olen tosiaan pyrkinyt vähentämään mustan teen käyttöä (lähinnä sen hampaiden värjäytymisen vuoksi) ja siirtynyt vihreän-, valkean- sekä varsinkin yrttiteen maailmaan. Edellisellä kerralla sattuisi todella hyvä mäihä ja tosiaan tarjouksesta bongasin YogiTea:ta, nyt sitä mielin niin tartuin paketteihin ihan normaalihinnalla.


Paljon oli kaikkea ihanaa valikoimissa, mutta tällä kertaa otin matkaani mukaan vain tuota jo hyväksi toteamaani YogiTeata; edelliseltä kerralta tuttu ja hyväksi todettu Sweet chili oli pakko uudelleen saada, sen lisäksi sitten otin myö Detox- ja Licorice Mint -teet kokeiluun; ja omia makunystyröitäni nuokin kyllä hivelevät :) Tähän mennessä testailemissani yrttiteissä on ollut makua ja jopa makeutta jo itsessään niin hyvin etten ole mitään ylimääräisi makeutusaineita käyttänyt.



Onko lukijoissa YogiTean tai muutoin yrttiteen ystäviä? Näidenkin suhteen ideoita ja vinkkejä otetaan vastaan :) iHerbin valikoimista teetä myös katselin, mutta totesin hintaeron sen verran pieneksi, että taidan mieluummin suomalaista yrittäjyyttä tukea. :)

2 kommenttia:

  1. Tuo Sweet Chili kuulostaa pelottavalta :D Mie juon vaan mustaa teetä, joskus rooboista. Ainoa vihreä tee, joka uppoaa on Nordqvistin DAA, mutta sitä ei löydy mistään irtoteenä, muita kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chili antaa tuossa mukavasti lämpöä, mutta missään määrin tulisuutta ei tuohon tuo mukaan :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

THIS OR THAT - valitse kahdesta vaihtoehdosta

Nappasin Valokuvaajan silmin -blogista itselleni vastattavaksi hauskan kyselyn: Suihku aamulla vai illalla ? Mies meillä taas päinvasto...

Luetuimmat