tiistai 25. elokuuta 2015

Teetä ja suklaata

Aiemmassa postauksessa mainitsin kuinka nyt tämän kesän aikana on tullut käytettyä yllättävänkin runsaasti teetä ja kun nyt satuin kaupungilla tässä eräänä päivänä pyörähtämään niin päätin Punnitse&Säästä -liikkeestä käydä hakemassa täydennystä teevalikoimaani, yhden noista aiemmin esitellyistä olin jo nimittäin kerennyt pois kulutella ja uskokaa tai älkää, mutta samanmoinen oli vain pakko saada tilalle, mikä tee siis oli kyseessä..?


No kuvassa oikealla näkyvä YogiTean Sweet Chili, tuo vain on niiiin hyvä! Tämä on siis nyt kolmas paketti tuota. :) Lisäksi ajattelin kokeilla tällä kertaa paria muutakin teemerkkiä; Pukka-teetä en muista koskaan testanneeni. Valitsin sieltä nyt tuon Cleanse teen, joka on luontaisesti kofeiiniton ja nimensä mukaisesti puhdistaa kehoa; sopii tukemaan painonpudotusta tai paastoa/puhdistuskuuria. Sisältää nokkosta, piparminttua, fenkolinsiementä, voikukanjuurta, lakritsanjuurta ja aloe veraa. Clipperin teevalikoima on minulla hieman tutumpi, olen muistaakseni sieltä pariakin erilaista kokeillut, nyt mukaani tarttui Liquorice eli lakritsatee. Myös tämä on kofeeniton ja jo itsessään makea (itse en nykyisin yleensä makeutusaineita käytä teessä). Koska kyseessä on lakritsaa sisältävä tuote niin kannattaa käyttää harkiten mikäli olet raskaana tai sinulla on korkea verenpaine. Ainesosana siis yksinomaan tuo lakritsanjuuri.





Kolmenneksi (tai itseasiassa ensimmäisenähän minä tähän toki tartuin :D) lähti siis tuo tuttu ja turvallinen YogiTean Sweet Chili. Tämä tosiaan on lämmittävä ja ruuansulatusta edistävä. Myös tämä sisältää lakritsanjuurta ja sen lisäksi sisllysluettolosta löytyy: kaakaopavun kuori, viherminttu, fenkoli, anis, inkivääri, piparminttu, nokkonen, kaneli, chilipippuri, kardemumma, mausteneilikka, mustapippuri. Kaikki nämä teet ovat joko kokonaan tuo hyvin pitkälti myös luomua.

Teen lisäksi mukaan lähti tummaa suklaata:
Seed and Bean Cornishin Merisuola Suklaa. Kaakaopitoisuus 70% ja sisältää savustettua merisuolaa. Olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt makeanhimoa enemmänkin tummalla suklaalla viemään pois - sillä kun on omat terveysvaikutuksensa eikä sitä tule hotkittua samalla tavalla kuin maitosuklaata. Olen myös miehen saanut näistä innostumaan ja varsinkin tuo merisuola-tummasuklaa -yhdistelmä on hänelle mieluinen, siksi tartuinkin nimenomaan tähän suklaaseen tuolta runsaasta valikoimasta. :)


Oletko sinä tutustunut yrittiteen maailmaan? Kumpaan tartut enemmin maitosuklaaseen vai tummaan suklaaseen kun karkkihammasta kolottaa? :)


2 kommenttia:

  1. Maitosuklaa, tummasuklaa ei vaan ole suussani nautinto. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin tuo ehkä hieman alussa vaati totuttelua, mutta nyt kyllä mieluummin tummaasuklaata valitsen kaupasta vaikkei se maitosuklaakaan kyllä pahaa edelleenkään ole - valitettavasti :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

THIS OR THAT - valitse kahdesta vaihtoehdosta

Nappasin Valokuvaajan silmin -blogista itselleni vastattavaksi hauskan kyselyn: Suihku aamulla vai illalla ? Mies meillä taas päinvasto...

Luetuimmat