lauantai 22. elokuuta 2015

Lush - Montalbano

Kuinkas se palashampoon kanssa sitten kävikään..? Ihka ensimmäinen Lush-tilauksenihan sisälsi tosiaan Montalbano -shampoopalan, jonka tosiaan hankin ihan vaan puhtaasta uteliaisuudesta :D En ole koskaan shampoota palamuodossa käyttänyt ja se omiin korviini kuullosti niin erikoiselta, että pitihän se saada kokeilla!


Tämä tosiaan ensivilkaisulla näyttää ihan syötävältä, jotenkin itselleni tulee mielleyhtymä jostain kirpeästä karkista kuten esim. ufoista :D Ja tuoksu, ah, nuo sitrustuoksut ovat jotain niiiiiin ihanaa!


Vielä kovin suuria käytön jälkiä palasessa ei näy, vaikka olen sitä paitsi itse käyttänyt pari kertaa niin saanut miehenkin tätä käyttämään - tosin hän aluksi käytti tätä muutaman kerran käsisaippuana kun oli niin otollisella paikalla käsienpesualtaan reunalla - toimii siis siinäkin käyttötarkoituksessa :D Tuoksu ei mielestäni ollut avatessakaan missään määrin liiallinen eikä myöskään käytössä ole häirinnyt, päinvastoin! Tuoksun myöskin koen ainakin tähän asti melkolailla muuttumattomana pysyneen. Shampoo pesee hiukset varsin puhtaaksi, ihan jopa nitiseviksi, mutta ei vaadi kuitenkaan mitään erikoishoitoja (esim. hiusnaamiolla muhitteluja tms.) käytön jälkeen saadakseen hiukset taas selviksi (käytän aina kyllä hoitoainetta omiin hiuksiini). Vaahtoavuus oli myös yllätys, tämä nimittäin vaahtosi todella hyvin! Tätähän voi käyttää joko niin, että hieroo ensin käsiinsä ja sitten käsillä levittää vaahdon hiuksiin tai suoraan palaakin voi hangata hiuksia vasten - itse käytin tätä jälkimmäistä tapaa enkä kokenut sitä mitenkään erityisen hankalaksi.

Miksi tämä ei sitten ole päivittäiseen käyttöön jäänyt, no niinkin "hyvästä" syystä kuin että kaipaisin tälle saman tuoksuista hoitoainetta :D Jotenkaan Tigin toffeentuoksuinen hoitoaine ei tämän kanssa nappaa ja tällä hetkellä toisena vaihtoehtona on Redken, joka sekään ei oikein tähän hyvin yhdisty - pitää siis alkaa metsästää sitrustuoksuista hoitoainetta, olisiko jollakulla ehdottaa jotain hyvää? :D

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan palashampoota, jos se ei sinulle ole tuttu tuote! Matkoille varsinkin superhelppo ottaa mukaan. Varoituksen sana kylläkin Lushin tuotteista; niihin jää koukkuun ja pahasti!! :D Itse olen tässä yrittänyt olla tekemättä kakkostilausta kun noita kosmetiikkatarpeita on muutoinkin jo kylliksi täydennelty, mutta katsotaan koska sorrun - tuolla vaan on niin paljon kaikkea ihanaa!! (Olen jo noita lahjapakkauksia kaihoten katsellut, niissä kun olisi useammassakin setti kaikkea ihanaa, mutta en ole vielä osannut päättää minkä/mitkä niistä ottaisin :D Kunhan saan noista lisäinfoa Lushilta niin eiköhän se kakkostilaus matkaan lähtene. x))


Onko shampoopalat tai muut Lushin tuotteet sinulle tuttuja? Onko joku erityinen suosikkisi? :)


2 kommenttia:

  1. Yksi mun lempparishampoo Lushin paloista <3 Tulee puhdasta jälkeä ja upea kiilto.

    Enpäs ollut koskaan itse keksinyt, että shampoon ja hoitiksen tuoksut voisi synkata yhteen, mutta se on kyllä todella hauska ajatus. Silikonittomista hoitiksista tunnetulla XZ:lla on pari sitrushoitista, yksi vanhempi sitruunasorbettinen ja uusi käsiteltyjen hiusten (sitrus&)hedelmäntuoksuinen hoitis. Nuo tuli mieleen, kun mietit sitrushoitiksia, kun eipä niitä kai niin paljon ole? Itse en ole vielä kokeillut, mutta tuon tuoksujen synkkaamisen vuoksi taitaa mennä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva antaa uusia ideoita :D Ja kiitos vinkistä, pitää seuraavalla kauppareissulla XZ:n hyllyjä tarkemmin tutkiskella :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat