keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box August 2015

 
Maanantaina tosiaan oli lappu ilmaantunut, että paketti olisi haettavissa (ihan mälsä postipate kun ei laatikkoon jättänyt niinkuin aikaisemmin :/) en sitten tietenkään enää maanantaina jaksanut pakettia lähteä hakemaan vaan kipaisin sen kotimatkalla tiistaina - tiistai-ilta kuitenkin hujahti (vatsakivuista kärsien :/) niin boxista en lähtenyt postausta vääntämään (toki sen kipuiluista huolimatta avattua sain ja hieman tuotteita hiplailtua :D), joten postaus nyt jäi tälle päivälle. Monet ovatkin jo varmasti muista blogeista sisällöstä kerenneet lukea, mutta "kertaus on opintojen äiti" vai miten se meni :D




bellapierre cosmetics shimmer powder snowflake (ovh. 12,99€, boxissa normaalikoko)
Tätä en yksittäismyynnistä ainakaan Lookfantasticilta bongannut, hinta ja linkki suomalaiseen Kauneutta.com -verkkokauppaan (johon muuten LivBoxissa tuli tarjouskoodi :)). Kyseessä siis mineraalihohtopuuteri, jota voi käyttää periaatteessa kaikkialla; luomivärinä, rajauksena tms. kun vain sekoitat sitä kosteusvoiteeseen, huulirasvaan tai ihan vain veteen. Sopii myös erittäin herkälle iholle ja erilaisia sävyvaihtoehtoja on peräti 55 kappaletta. 
Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta, joka varmasti jää omaan käyttöön. Kiva myös välillä saada boxissa ihan täysikokoisia tuotteita! :)

Omorovicza Quenn of hungary mist purifying&hydrating (66,24€/100ml, boxissa 1,8 ml näyte)
Nerolin ja ruusun tuoksuinen kasvosuihke, joka on puhdistava ja kosteuttava. Inspiraationsa tämä on saanut maailman ensimmäisestä dokumentoidusta hajuvedestä, joka oli Unkarin kuningatar Elizabethille tehty 1300-luvulla. Täydellinen keskellä päivää herättäjänä tai puhdistuksen jälkeen kasvovetenä käytettäväksi.
Hyvin hyvin pikkuruinen näyte, jonka saan varmaan lotrattua jo yhdellä kertaa pois :D Kuullostaa todella mielenkiintoiselta ja itse kun satun historiasta olemaan kiinnostunut niin tuo hajuveden historiaan liittyvä klippi oli myös erittäin mielenkiintoista tietää. :)

Alterna haircare Caviar CC cream (28,74€/74ml, boxissa 25 ml koko)
Esittelytekstin mukaan Alterna oli ensimmäinen, joka esitteli BB-voiteen ja samoin nyt CC-voiteen (tarkoitetaan varmaankin hiustuotteiden kohdalla..?). Kyseessä on siis hiuksiinjätettävä (=ei-poishuuhdeltava) ihmetuote, joka jättää hiukset täydellisen huolitelluiksi (en nyt tuolle "perfectly polished" keksinyt nopeasti tuon parempaa käännöstä ;P). Voi käyttää joko pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin.
Naureskelin jo tuolle LivBoxissa tulleelle BB-voiteelle niin pistihän se Lookfantasticin boxi vielä paremmaksi; CC-voide :D Hiuksiinjätettävät tuotteet ovat kyllä minulle mieluisia, joten tulee varmasti tämäkin käytettyä ihan itse pois.

Beauty works 10-in-1 Miracle spray (17,26€/250ml, boxissa 50 ml koko)
"Tästä tulee hiustesi pelastaja..." Sisältää kolmea super(!)öljyä; argan, macadamia ja pellavaöljyä, jotka hoitavat ja ravitsevat hiuksia. Käyttö kosteisiin hiuksiin ennen muotoilua tai kuiviin hiuksiin (pieni määrä) muotoiluvoiteena.
Hiustuotteita on nyt kyllä jonoksi asti, mutta tämäkin kuullostaa ehdottomasti kokeilun arvoiselta ja myös sellaiselta tuotteelta, jonka todennäköisesti itse tulen loppuun käyttämään.

Rimmel Wake Me up Mascara (12,90€, boxissa normaalikoko)
Myöskään tätä en nyt olevinaan Lookfantasticin sivuilta löytänyt vaikka olinkin sitä eilen katsovinani!? Noh, linkki Sokoksen sivuille. Sisältää vitamiineja ja kurkku-uutetta, jotka tuuheutuksen ohella ravitsevat ripsiä. Tämän pitäisi myös mainostekstin mukaan "avata silmät useammalla kuin yhdellä tapaa". (Tämän osalta boxeissa on vaihtoehtoisesti ollut joko yksi kahdesta muusta Rimmelin mascarasta tai Livboxissakin aikanaan tullut Provocalips - olen ihan tyytyväinen kun sain tuon mascaran, joka on minulle täysin uusi tuote.)
Ripsivärejä aina mieluusti kokeilen, joten tämä tulee käyttöön kunhan vastoittain avaamani Isadoran minimascaran olen saanut käyteltyä pois. Tästä siis mahdollisesti postausta joskus myöhemmin kun on käyttöön asti päässyt.

Eve Lom Cleanser summer ready complexion + musliinikasvopyyhe (99,36€/30ml + 3kpl musliinipyyhkeitä, boxissa 30 ml koko + yksi musliinikasvopyyhe)
Kaikille ihotyypeille sopiva monitoimituote ja perusta Eve Lom ihonhoitorutiiniin. Puhdistaa kasvoilta päivittäisen lian ja epäpuhtaudet samalla ihontukoksia avaten, kuorien ja tasapainottaen ihoa. Ko.tuote on ollut myös kai 11/14 boxissa, minun ensimmäinen boxini oli vasta joulukuun, joten tämä on itselleni uusi tuote. Ehdottomasti omaan käyttöön tulee, pohdin tuossa, että olisikohan tämä parempi käyttää puhdistuksen 2.vaiheena? (Puhdistan meikit siis tosiaan kahdella eri puhdistustuotteella sekä kasvovedellä/micellarvedellä).


LOPPUYHTEENVETO
Kokonaisuudessaan boxin sisältö vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja kiva tosiaan kun mukana on peräti kaksi täysikokoistakin tuotetta! Jokaikisen tuotteen tulen itse kokeilemaan ja melko varmuudella myös loppuunkäyttämään, joten kokonaisuus on omalta osaltani varsin onnistunut. Propsit ainakin tässä vaiheessa tämän kuun osalta taitanee mennä tälle boxille, mutta katsotaan muuttuuko mieli kunhan pääsen kunnolla tuotteita testailemaan :D

P.s. Ensi kuussa Lookfantastic Beauty Box viettää tosiaan 1-v synttäreitä, mitähän kivaa boxissa tämän johdosta on luvassa, jännityksellä odotan ja olen kyllä tyytyväinen kun on jatkuva tilaus voimassa :D

3 kommenttia:

  1. Tuo kasvosuihkeen koko oli kyllä niin valloittava, luulin sitä aluksi hajuvesinäytteeksi :'D Bellapierre on ainakin kimaltelevaa, kun jo tuota purkkia hipelöidessä oli sormet ihan kimalteessa. Korkki oli miulla aika löysällä, melkein auki, mutta onneksi se ei ihan avonainen ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki jotenkin kummasti hajuvesinäyte tuli tuosta mieleen :D Aamulla ensimmäistä kertaa sitä kasvoille suihkuttelin ja kyllähän tuo ihan miellyttävältä tuoksui :) Eiks sulla ollut siinä kimallepurkissa sitä tarraa paikoillaan?

      Poista
    2. Oli siinä tarra, mutta silti sitä jauhetta oli sormissa :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Ripsien ja kulmakarvojen kotivärjäys

*)mainoslinkki Tekemäni ripsien kotikestotaivutuksen jälkeen mielessä on ollut myös ripsien (ja kulmien) värjäys. Ja kotioloissa sekin tiet...

Luetuimmat